Onhan nykyisessä vaihtoehtometallin suossa näitä kaalinpäitä, mutta aussiryhmä Caligula’s Horse näyttää neljännellään, mitä on verevä ja väärentämätön progemetalli vuonna 2017.
Ensinnäkin asenne. Heti avausbiisi Dream the Deadin ensisävelistä selviää, että tämä kvintetti ei pelkää mitään. Sen jokainen jäsen hanskaa tonttinsa kupruitta ja myös näyttää sen. In Contactin lukuisat sovitukselliset kiemurat ja hallitusti aina vuorenhuipulta jokisuvantoon poukkoilevat tunnelmat eivät ole bändille minkäänlainen suoritus, vaan alan valtaa jokseenkin täydellinen flow. Kaikki on marinoitu isolla – siis valtavalla – soundilla, joka korostaa Caligula’s Horse -miekkosten äärivarmaa työskentelyä entisestään.
In Contact on myös sävellyksellinen urotyö, ja sen pääosissa rallattavat Sam Vallenin ja Adrian Golebyn loihtimat jumalaiset kitarariffit, joista jokainen on äärimmäisen perusteltu. Kuunnelkaa vaikka The Hands Are the Hardest, ettekä kaipaa mitään muuta vähään aikaan. Turha kai mainitakaan albumin melodisuudesta, joka viskaa jokaisen genreskeptikon musiikin ytimeen ja pitää hyvänään – halusipa tai ei.
Viimeistään In Contact nostaa Caligula’s Horsen kertaheitolla nykymetallin mestaruussarjaan. Tämän perusteella bändi kuuluisi pääesiintyjäksi jäähalleihin.