Bändi tekee sen minkä parhaiten osaa eli soittaa kaihoisilla melodioilla maustettua raskasmetallia. Vanha Amorphis ja Insomnium ovat toimineet usein vertailukohteina ja uusimmallaan yhtäläisyydet näihin bändeihin vain korostuvat – mutta ainoastaan hyvässä mielessä.
Suurin kehitysaskel sijoittuu lauluosastolle, sillä Antti Haapasen brutaalia murinaa on tasapainottamassa ymmärtääkseni vakituiseksi jäseneksi värvätty Suvi Uura. Väkinäisestä kaunotar ja hirviö -asetelmasta ei onneksi ole kyse, vaan molemmilla laulajilla on aikansa ja paikkansa levyllä. Tämä luo mahdollisuuden Sundownin kaltaisille, sävykkäille ja monin tavoin epätavallisille Noumena-kappaleille.
Ihastuin yhtyeen musiikkiin jo 1990-luvun loppupuoliskon demoaikoina, ja on ilahduttavaa huomata, että uusi albumi on tunnelmiltaan paljolti samoilla linjoilla bändin alkuaikojen tuotosten kanssa. Noumena on löytänyt jälleen musiikkinsa punaisen langan.