Kitaristi Uwe Lulisin voi löytää nykyään Acceptin riveistä. Toivottavasti äijälle annetaan myös sävellysvastuuta, sillä kaverin melodiakorvalle ei löydy juuri vastinetta. Grave Diggerin riveissä tämä ilmeni vuosien 1993–99 välissä julkaistuna, poikkeuksellisen kovana levysarjana.
Tämän jälkeen Herr Lulis sai mennä ja laulajapomo Boltendahl karsi turhat krumeluurit. Vuonna 2001 julkaistusta nimikkolevystä alkaen Grave Digger onkin ollut kohtalaisen karski, tasaisentappavaa julkaisutahtia pitävä akti. Healed by Metal on jo peräti kahdeksastoista merkintä studiopitkien kirjaan.
Tarjolla on tutun koruton annos jämäkkää teutonimetallia, joka ei laulata tuplabasareita tai riemumelodioita. Tamppaus on raskasta, erittäin riffivetoista ja bändille ominaisesti myös kohtalaisen tarttuvaa.
Tavallaan uutuus on kuin rokkimaisempi versio bändin16 vuoden takaisesta nimikkolevystä. Historiallisia konsepteja tai oikein mitään muutakaan järkevää sanottavaa ei tarjoilla. Kyseessä on lähinnä erittäin helposti lähestyttävä, tiiviiksi puristettu julkilausuma. Healed by Metal, Lawbreaker, Free Forever, Kill Ritual, Ten Commandments of Metal ja niin edelleen. Ei introja, haahuiluja tai välipaloja. Nössöillä vesilintua ja taidesurinat helvettiin. Kyllä te tiedätte.
Levyn päättävää Laughing with the Deadiä lukuun ottamatta jokainen kappale on ohitse alta neljän minuutin. Jytinää, riffiä ja vasaralla kalloon hakkaavia kertosäkeitä. En osannut odottaa aivan näin perusteisiin puristettua takomista, mutta kyllähän tämä kieltämättä taas kerran toimii.
Samalla on myönnettävä, että Healed by Metal ei ehkä tule kestämään pyöritystä aivan samalla voimalla kuin bändin klassisempi materiaali. Tavallaan Healed by Metal onkin kuin Grave Diggerin vastine W.A.S.P.-levy Helldoradolle, mutta paremmilla biiseillä. Kyllä minä tämän parissa, perhana soikoon, viihdyn.