Synkkää ja hämärää, mutta myös kaihoisaa ja lohdullista – arviossa Kaunis Kuolematon

Arvio julkaistu Infernossa 4/2017.

Kaunis Kuolematon
Vapaus
Haminian Sounds

 

Pätevällä debyytillä pelin muutama vuosi sitten avannut haminalaisorkesteri jatkaa siitä mihin jäi. Jos kotimaisessa melodisessa doom/death metalissa tiedetään jo rutkasti onnistujia, tämäkin ronkka on kipuamassa kovaa vauhtia kyseiseen joukkoon.

Suru on kuolemaa, mutta se on myös kauneutta ja autuutta. Juuri näistä aiheista yhtye osaa ammentaa hienon runollisella tavalla. Jälki on tälläkin kertaa synkkää ja hämärää, mutta samalla myös kaihoisaa ja lohdullista.

Tasapaino pysyy hyvin raskaan painostavuuden ja soljuvamman tunnelmoinnin välillä. Mielestäni yhtye näyttäytyy eniten edukseen jälkimmäisen parissa jo ainoastaan Mikko Heikkilän muistettavan kirkkailla puhtailla lauluilla. Pääsolisti Olli Saakeli Suvannon kuolonkorinat taas kuulostavat ajoittain huomattavasti tavanomaisemmilta. Jos bändin ilmaisuun jotain toivoisi, se olisi molempien laulajien ääntä tasapuolisemmin kappaleisiin.

Soitannollisesti ja sovituksellisesti ei löydy juuri naristavaa. Tunnelmien luonti puhuttelevilla melodioilla ja riffeillä on hyvin hanskassa. Tähän tarkoitukseen on tuotu myös uusia tehoelementtejä, kuten viulua ja naisääntä. Näitä yhdistellään mainioimmin sävellyksissä Yksin, Arvet ja Sanat jotka jäivät sanomatta.

Kaunis Kuolematon jatkaa tyylilajissaan kestävästi ja debyyttiään astetta vahvemmin. Enää ei oikeastaan tarvitse kuin jäädä odottamaan sitä todellista jytkyä.