Miten lähtee brittiläinen stoner vuonna 2012? A Eulogy for the Damned ilmestyy 15.2., mutta Inferno tarjoaa mahdollisuuden kuunnella sitä jo nyt! Mukana myös kitaristi-laulaja Ben Wardin kommentit biiseistä.
[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]
Red Tide Rising
Ensimmäinen biisi, jonka teimme levylle. Pääosa biisistä on pöyrinyt nurkissa jo vuodesta 2008. Joe (Hoare, kitara) kirjoitti sen, mutta emme oikein saaneet aikaiseksi tehdä sitä loppuun. Meistä kaikista se tuntui avausbiisiltä, koska se on aika klassinen johdanto siihen, mistä Orange Goblinissa on kyse. Perustin sanoitukset omiin suosikkeihini Lovecraft-tarinoista, Chtulhusta ja muista. Ehkä levyn biiseistä paras, ainakin minun mielestäni.
Stand for Something
Minä ja Joe haluttiin tehdä jotain todella tarttuvaa ja ehkä jopa radioystävällistä! Minun inspiraationi tuli Motörheadin All for You -biisistä, joka on Rock and Roll -levyllä. Se on Motörheadin ainoita biisejä, joissa Lemmy oikeasti laulaa ja se on melkein kaunis, koska se on niin tarttuva ja merkityksellinen. Minä halusin tehdä jotain vastaavaa. Joe keksi riffin ja minä tein siihen täydellisen laulumelodian ja sain hyvän lyriikkaidean. Olemme soittaneet biisiä pari kertaa livenä ja se toimii hienosti.
Acid Trial
Tässä on vähän NWOBHM-henkeä, jota olemme yrittäneet saavuttaa jo pitkään, ja nyt oli vihdoin oikea aika. Tai tämä on oikeastaan yhdistelmä sitä ja melkein Mastodon-tyylistä säkeistöä. Tätä oli hauska tehdä! Teksti kertoo San Franciscon happoskenestä 1960-luvun lopussa, Tom Wolfesta ja Helvetin Enkeleistä ja kaikista niistä kokeiluista. Orange Goblinin alkuvuodetkin olivat aika happoisia! Tällä kertaa en tehnyt mitään tutkimuksia, koska niistä päivistä on jo aikaa, mutta kun perustimme bändin, vedimme enemmän happoa kuin pilveä. Se varmaan vaikutti ekojen levyjen psykedeeliseen fiilikseen. Nykyään on mielenkiintoista perehtyä happoskenen historiaan.
The Filthy and the Few
Tämä alkaa samplella vanhasta biker-exploitation-leffasta nimeltä Satan’s Sadists vuodelta 1969. Se on mahtava leffa. Minulla oli tähän biisiin nimi ennen mitään muuta. Chris (Turner, rummut) kirjoitti suurimman osan musiikista ja siinä on aika paljon Fu Manchu -meininkiä, mutta se toimii meille! Minun lauluni vie huomion pois Fu Manchu -vaikutteista ja biisi kuulostaa taas Orange Goblinilta. Sanoitukset kertovat biker-porukasta ja lainsuojattomuudesta. Sellaiset jutut kulkevat metallin kanssa käsi kädessä, eikö vaan?
Save Me from Myself
Aloin kirjoittaa sanoituksia ihan nonsense-pohjalta, kunnes tajusin, että niissä olikin kätketty merkitys. Kyse on siitä, että kun tutkii omaa menneisyyttään ja miettii mitä kaikkea on tullut tehtyä, ja sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa vanha ja on lapsia ja vastuuta… Yritän olla paljon fiksumpi nyt kuin olen! Biisi on Chrisin ja Joen yhteistyötä. He ruokkivat toistensa ideoita todella hyvin. Tämä kappale on täydellinen esimerkki siitä, kuinka yritämme joskus tehdä jotain uutta. Minä laulan oikeasti enkä vain huuda epävireessä. Hyviä taustalaulujakin löytyy.
The Fog
Tämä on yksi suosikeistani. Biisin teema keskittyy John Carpenterin samannimiseen leffaan, joka taas perustuu James Herbertin kirjaan (toim. huom. ei muuten perustu, kuten tarkka lukijamme huomautti). Leffa on yksi lempileffoistani. Se taisi olla ensimmäisiä kauhuleffoja joita katselin äitini kanssa. Musiikillisesti olemme aina halunneet tehdä hitaita, groovaavia ja eeppisiä introja, kuten Cities of Frostissa viime levyllä. Chris tykkää kirjoittaa Matt Pike -tyylisiä riffejä. Tämä biisi katkeaa, muuttuu ja syöksyy Pentagram-tyyliseen väliosaan. Uskon, että tulee toimimaan livenä hyvin.
Return to Mars
Biisin alku muistuttaa Hot Magic, Red Planetia The Big Black -albumilta. Kukaan muu ei tosin ollut kanssani samaa mieltä. Halusin tehdä tästä instrumentaalin, mutta muut käskivät vetää edes muutaman rivin sinne tänne. Niinpä kirjoitin paluusta Marsiin, koska nyt on kymmenen vuotta siitä kun teimme The Big Blackin. Silloin kirjoitin siitä, kuinka tämä planeetta on ihan paskana ja meidän pitäisi muuttaa Marsiin. No, planeetta on edelleen paskana, joten mennään takaisin! Yksinkertaista.
Death of Aquarius
Biisi kertoo kuuluisasta Altamontin tapauksesta, siis kun Helvetin Enkelit olivat The Rolling Stonesin keikalla turvamiehinä ja Meredith Hunteria puukotettiin. Se oli hippiajan päätepiste ja siitä sikisi heavy metal, koska Black Sabbath tavallaan syntyi siitä antihippijutusta. Ajattelin, että tämä on meille sopiva aihe. Massiivisia riffejä! Melkein kuin kaksi biisiä yhdessä, ensin Chrisin ja Joen riffit ja sitten lopussa melkein Bathory-tyyppistä juttua. Todella hypnoottinen kappale, joka jatkuu ja jatkuu.
The Bishops Wolf
Tämän biisin teki Martyn (Millard, basso). Melkein nimitimme tämän Hole in the Skyksi koska se kuulostaa todella paljon siltä, hah hah! Mutta muutimme muutamaa juttua ja saimme siitä kyllin erilaisen. Sanoitukset perustuvat yhteen romaaniin jonka luin. Siinä ihmiset varastavat kultaa kirkosta ja joutuvat siis kirotuksi. He uskovat, että heidän perässään kulkee susi, piispan susi. Mitään sutta ei ole, mutta vainoharha kasvaa niin valtavaksi, että he tekevät lopulta itsemurhan. Se on mahtava tarina, joka sopi biisiin täydellisesti.
A Eulogy for the Damned
Joe ja Chris kirjoittivat suurimman osan musiikista. Tämä oli viimeinen biisi vailla nimeä, eikä meillä ollut nimeä levyllekään. Teksti kertoo siitä, kuinka olemme kaikki tuomittuja. Samalla sekunnilla kun synnymme, alamme kuolla. Se on realismia. Chris keksi nimi-idean, jossa on hyvä kontrasti kunnioittavan muistopuheen ja sanan ”damned” välillä. Kaikkihan kuolevat! Hauta on kohtalomme! Joe keksi lopun riffin emmekä olleet varmoja, toimisiko se Orange Goblin -biisissä, mutta kun aloimme soittaa sitä, se tuntui hyvältä. Studiossa Chris teki siihen omat juttunsa ja sanoi, ”jos tämä on viimeinen asia minkä koskaan äänitämme, minä olen todella mielissäni!” Toivottavasti tämä ei ole viimeinen biisi, jonka äänitämme, mutta olisihan se hienoa lopettaa tähän.