Kommentti: Miehelle, joka teki maailman parhaita kappaleita – Chris Cornell 1964–2017

Kuva: Kristiina Lehto

Oli aika, jolloin minua vielä kiinnosti käydä ihmisten ilmoilla kapakoissa – tai oikeammin yhdessä kapakassa, Tampereen Keskustorilla sijainneessa Music Bar Sputnikissa. Siinäpä juottola, jossa oli tunnelmaa – ja varsin hyvä valikoima levyjä, joita sai toivoa soitettavan.

Minulla oli oma ehdoton lempi-Sputnik-raitani, jo ennestään tuttu kuin nahkani. En muista kuinka monta kertaa sen toivoin, mutta aina sen sain. Ajan mittaan sain sen joskus pyytämättäkin, mikä ilahdutti aina kovin.

Itse kappale ei todellakaan ollut hilpeä. Alataajuuksilla asustava, viipyilevä ja aavemainen biisi sai aina tuijottamaan tuopinsisuksia vakavana, ääneti.

”And I heard it in the wind
And I saw it in the sky
And I thought it was the end
And I thought it was the 4th of July”

Joka ikinen kerta nuo tutut säkeet kuullessani äänestin kappaleen mielessäni maailman parhaaksi.

Toinen maailman paras kappale tunkeutui tajuntaani erikoisissa oloissa: armeijan yövartiossa, rannikkopatteriston laskentavaunussa. En hahmota, mitä asevelvollisuuksiini yli 20 vuotta sitten varsinaisesti kuului, mutta sen muistan, että kopperossani sai kuunnella radiota, ihan luvan kanssa.

Ja silloin, yön yksinäisinä tunteina, tapasin tuon juuri ilmestyneen laulun ensimmäisen kerran.

”I caught the moon today
Pick it up
And throw it away all right
I got the perfect steal
A cleaner love
With a dirty feel all right”

Nuo rivit ja niitä tukevat sävelet porasivat kerrasta suoraan sisuksiini. Tuosta hetkestä lähtien ne ovat edustaneet minulle niin karvat pystyttävää komeutta, että voisin ladella tästä yhdestä esityksestä ylisanoja useammankin kirjoitelman verran.

Tai ainakin olisin voinut. Nyt se on saanut aivan uudenlaisen, irvokkaan makaaberin sävyn. Liekö se soi enää koskaan kuten ennen eilistä.

Juuri nyt en saata kuunnella Soundgardenin musiikkia tai Chris Cornellin ääntä, niitä monia muita maailman parhaita kappaleita, nuotin vertaa. Eilinen oli minulle paha päivä, eikä tämäkään tunnu olevan kummoinen. Tuoppiin en tuijota, mutta ääneti olen.

Jäljellä on vain yksi sana, jota minun ei tarvitse kirjoittaa. Toivottavasti se löytää osoitteensa.