Live: Kvelertak – Helsingin Nosturi, 30.1.2014
Norjalainen Kvelertak on tehnyt tähän mennessä kaksi lähes täydellistä levyä, ja keikalta oli lupa odottaa paljon. Odotuksia vain lisäsi lähipiirin jäsenten ja median lähes yksimielisen positiivinen hehkutus yhtyeen aiemmista keikoista. Edellisen illan Jyväskylän-vetoakin oli ehditty jo kehua sosiaalisessa mediassa.
Yhtä juhlaahan se sitten lopulta oli.
Kvelertakilla on lavalla useita etuja puolellaan. Ilmeisen vahvuuden, hyvien kappaleiden, lisäksi yhtyeellä on runsaasti karismaa. Laulaja Erlend Hjelvik heiluu kuin manattuna edestakaisin ja vaikuttaa tukka silmillään ikuisesti yhteiskuntaan sopeutumattomalta hevikeijolta, ja kolmen kitaristin sekä basistin yhteisrintama on Hjelvikin tukena vakuuttava. Kielisoittajat nostelevat instrumenttejaan taajaan fallistiseen tanaan päidensä yläpuolelle, usein yhtä aikaa, ja tämä näyttää kaikessa yksinkertaisuudessa pirun hyvältä.
Kolmea kitaraa käytetään osaavasti myös musiikillisen dynamiikan luomisessa. Välillä kitaristit Vidar Landa, Bjarte Lund Rolland ja Maciek Ofstad soittelevat kukin omiaan, kunnes unisono-jyräyksen alkaessa lavalta todellakin vyöryy äänten hyökyaalto yleisön ylitse. Rumpali Kjetil Gjermundrød on bändin todellinen virtuoosi ja salainen ase, jonka energistä työskentelyä unohtuu seuraamaan pitkiksi ajoiksi.
Alkukeikasta viimeistään loistava biisikaksikko Sultans of Satan–Bruanne Brenn saa koko Nosturin liikehtimään. Lavan edustalla meininki on intensiivistä koko keikan, ja crowd surfing -toimintaakin nähdään. Nosturin yläparvelta seurattuna vellonta näyttää juuri sellaiselta kuin heavy metal -keikalla kuuluukin. Mieleen nousee myös kysymys, kuinka kukaan ei ole aiemmin tajunnut yhdistää tällä tavalla AC/DC-boogieta, punkhenkeä, KISS-riffejä ja äärimetallin armottomuutta. Onneksi Kvelertak tajusi.
Encoreiden ja odotetusti eritoten Mjødin aikaan yleisö on jo ns. pähkinöinä. Edes pienet tekniset ongelmat Rollandin kitaralaitteistossa eivät tapa tunnelmaa. Totaalinen innostus saa myös yhtyeen itsensä lopullisesti sekaisin: sekä Hjelvik, Rolland että basisti Marvin Nygaard käyvät vuoronperään pyörähtämässä yleisön käsien päällä. Lopussa toteutetaan klassista kaikki paskaksi -metodia ja lavamonitoreitakin ollaan jo heittämässä yleisön joukkoon.
Olen sanonut tämän ennemminkin Kvelertakin yhteydessä, mutta sanon sen jälleen kerran: tätä on rock’n’roll.
