Teksti: Toni Keränen, kuvat: Tuomas Mettänen, Toni Keränen
Battle Beastin 28-keikkainen USA:n ja Kanadan kiertue päättyi 22. toukokuuta soitettuun keikkaan Marylandin Silver Springissä. Suurin osa vedoista tehtiin ruotsalaisen Sabatonin lämmittelijänä ja toisena avausbändinä toimi norjalais-saksalais-suomalainen Leaves’ Eyes.
Itse olin sattumalta New Yorkissa, kun kaupungissa vedettiin kyseisen kiertueen toinen keikka. Keikkapaikkana oli noin pari tuhatta ihmistä vetävä PlayStation Theater -areena aivan Times Squaren kyljessä, joten juuri keskeisemmällä paikalla ei Isossa Omenassa voisi soittaa. Sinnehän oli päästävä.
Jo paikalle saapuessa saattoi havaita suuren hevijuhlan tuntua. Luulimme seurueemme kanssa tulevamme hyvissä ajoin paikalle, kun olimme ovilla yli tuntia ennen ovien avautumista, mutta mitä vielä! Korttelia kiersi jo satojen ihmisten pitkä jono.
Battle Beast soitti illan ensimmäisenä. Vaikka suurin osa ihmisistä oli varmasti paikalla pelkästään pääbändin vuoksi, niin sali ja oli täynnä ihmisiä jo hyvän aikaa ennen suomalaisyhtyeen vetoa. Bändi tuli lavalle valloittajien asenteella, jota aiemmin kevättalvella tehty Euroopan pääesiintyjäkiertue oli varmasti voimistanut entisestään.
Alussa yleisössä oli havaittavissa lievää tarkkailun tunnelmaa, vaikka eturivissä olikin kiihkeä meno jo avaustahdeista lähtien. Niille, joille Battle Beast ei ollut aiemmin tuttu, oli varmasti vaikea hullaantua heti myös sen vuoksi, että soundit olivat luvalla sanoen paskat ja äänenvoimakkuus oli aivan liian alhainen. Bändin jäsenet kertoivatkin keikan jälkeen, että jo soundcheckissä olikin ollut erinäisiä vaikeuksia ja keikan aikana miksaajan vierellä oli ollut paikan oma äänivastaava tarkkailemassa, ettei desibelimäärä ylitä tiettyä rajaa. Tätä on lämmittelijäaktin arki.
Battle Beast ei antanut kuitenkaan käytännön esteiden hidastaa tahtia, vaan etenkin laulaja Noora Louhimo piiskasi yleisöä mukaan armottomasti. Aikaa ei ollut hukattavaksi, sillä settiin mahtui vain seitsemän biisiä. Mukaan oli otettu rohkeasti viisi uuden Bringer Of Pain -levyn (2017) biisiä, joista viimeisenä soitettiin yhtyeen kenties paras kappale ikinä, Beyond The Burning Skies. Esimerkiksi yksi tunnustomaisimmista kappaleista, Enter the Metal World, jäi nyt kuulematta ja sitä yhtyeelle harmiteltiinkin keikan jälkeen paitakojulla.
Kaikesta paistoi kuitenkin tiukan työvoiton tuntu. Yleisö lämpeni biisi biisiltä ja loppuosassa keikkaa salin permantotaso oli yhtä kohotettujen käsien merta. Tämän pystyy sanomaan ilman mitään kotiinpäin vetoa. Kokemuksen perusteella voi lyödä reiluhkon summan vetoa siitä, että Battle Beast murtautuu lähivuosina isosti USA:n markkinoille.
Leaves Eyesin sinfoninen folk metal ei jaksanut juuri innostaa ja esimerkiksi toinen laulaja, puhtaita osuuksia vetävä Elina Siirala oli orvon oloinen lavalla. Örinäpuolesta vastaavan Alexander Krullin yliyrittäminen ei auttanut asiaa.
Sabaton on aina ollut minun kirjoissani armotonta tönkköheviä, mutta täytyy kyllä myöntää, että tämänkin keikan myötä yhtye nosti jälleen kurssiaan. Bändin esiintyminen on vakuuttavan varmaa ja myös hyväntuulista. Rutiini on saavutettu vuosien myötä, mutta ilo on pysynyt silti mukana esiintymisessä. Biisit nyt ovat mitä ovat, sotateemoilla kuorrutettua geneeristä täsmävoimametallia, mutta kyllä se yleisöön tuntuu uppoavan niin sanotusti täysillä. Jaksoimme olla paikalla miltei keikan loppuun asti.
Toinen New Yorkin -matkan kohokohdista oli lapsuuden sankariyhtyeeni Y & T:n keikka BB King Blues Club & Grill -klubilla. Tämäkin oaklandilaisyhtye on 1980-luvulla vetänyt täyteen tuhansien ihmisten halleja, mutta kiertää näinä päivinä Tavastian kokoisia paikkoja. Tilanne on siis ikään kuin vastakkainen nousukiidossa olevan Battle Beastin kanssa, mutta ammattilaisen asenne on sama: kaikkensa antava.
Yhtyeen neljästä alkuperäisjäsenestä kolme on jo kuollut, mutta laulaja-kitaristi Dave Meniketti, 63, jatkaa yhä keulilla peräänantamattomasti. Mistään kehäraakista ei ole kyse, vaan miehen ääni on täydessä terässä ja varsinkin kitaran soittaminen näyttää tulevan yhä syvältä sydämestä. Miehellä on intohimoinen ja jo fyysisesti vahva tapa soittaa sooloja ja on hyvin sykähdyttävää katsella eturivistä, kuinka Meniketti tulkitsee Dirty Girlin, Black Tigerin ja Hang ’em Highin kaltaisia klassikoita – biisejä, joiden live-versioita on itse tapittanut VHS-kasetilta jo noin 30 vuotta sitten. I Believe In Youn aikana poskelle vierähti kyynel ja menetetyn rakkauden tuska korvensi rintaa.