Sepultura ei saanut unista yleisöä hereille, mutta Kreatorilla oli voittoputki päällä – thrash-legendat Helsingissä

Kreator, Sepultura – 10.2.2017 Helsinki, The Circus

Kuva: Tomi Pohto

Loppuunmyydyssä Circuksessa hillui porukkaa alaikäisistä ikämiesluokkaan asti, ja rässiliiviä kannettiin ylpeydellä sikiöstä muumioon. Illassa olikin varmasti monelle jotain: modernia linjaa goregrindaaja Abortedin ja nykyäärimetalliyhtye Soilworkin toimesta sekä vanhan kaartin puurtamista Sepulturan ja Kreatorin esittämänä. Kaksi ensin mainittua jäi nyt näkemättä, ja oma iltani alkoi brasilialais-yhdysvaltalaisella metallilla.

Mutta hetkinen nyt: perjantai-ilta, tönö täynnä jengiä, ja lauteilla thrashlegenda Sepultura, jolla on uunituore levy alla. Tuo on paperilla kombinaatio, jonka kuuluisi räjäyttää paikkoja tuhannen päreiksi, mutta jo yhtyeen saapuminen lavalle enteili jotain epämääräistä ei-hyvää. Yleisön apaattinen vastaanotto oli tyrmäävää katsottavaa. Edes laulaja Derrick Greenin kannustukset ja kädenheilutukset eivät saaneet liikettä aikaiseksi, porukka oli kuin unessa.

Ensimmäisenä vedetty uuden Machine Messiah -levyn jämäpunkbiisi I Am the Enemy olisi teoriassa voinut saada aikaan edes jotain reaktioita, mutta kun ei. Ja tämä kuvio jatkui läpi lähes koko keikan. Vasta vanha Arise-biisi Desperate Cry lämmitti jengin liikkeeseen. Sama tilanne oli myös muilla Max Cavalera -kauden vedoilla kuten Inner Self ja viimeisenä kuultu pomppuklassikko Roots Bloody Roots. Voi vain miettiä, mitä Seppo-ukkojen päässä liikkuu, kun he saavat tällaista suoraa palautetta: vanha matsku innostaa, uusi ei. Tai mistä minä tiedän, mihin he ovat tyytyväisiä. Ei tänne silti selvästikään Sepulturaa ollut tultu katsomaan. Tai jos tultiinkin, niin se ei kyllä välittynyt mitenkään.

Itse bändi veti vankalla kokemuksella, joskin Green vaikutti hetkittäin hieman luovuttaneelta. Basisti Paulo Junior veti omalla hillityllä innostuksellaan ja kitaristi Andreas Kisser kuten aina ennenkin, eli varmalla ja tiukalla otteella. Rumpali Eloy Casagrande tiedetään erittäin taitavaksi kannuttajaksi, ja hän soittaakin isosti ja viljelee melkoisia fillejä. Välillä viljely meni jopa liiankin pitkälle, ja Casagrande oli kompastua omaan näppäryyteensä. Kenties vanhoissa biiseissä olisi toivonut enemmän Igor-uskollisuutta, mutta kova patteristomies on silti kyseessä, siitä ei pääse yli, ali eikä ympäri.

Sepultura – tai ”Sepultura” – oli valitettavasti pettymys. Tai no, enpä kyllä suuria odottanutkaan. Päälle vuosi sitten vedetty 30-vuotisjuhlakeikka oli riemujuhlaa tähän iltaan verrattuna. Hiipii mieleen, että olisikohan uuden levyn rundaamisen jälkeen vihdoin aika tehdä se ainoa järkevä liike, eli panna joko pillit ja heimorummut pussiin, tai ainakin muuttaa bändin nimi. On hienoa ja arvostettavaa, että miehet ovat uudesta kamastaan innoissaan, eivät välitä muiden mielipiteistä ja vannovat Sepulturan nimeen. Nyt olisi kuitenkin aika päästää irti ja katsoa, mihin rahkeet riittävät ilman Sepultura-nimen antamaa turvaa.

Ennen puolta yhtätoista alkoi lavalta kantautua intronauhan ääniä. Hieman yllättäen sieltä ei kuulunutkaan uuden Gods of Violence -levyn avaavaa Apocalypticonia, vaan Pleasure to Kill -kiekolta (1986) tuttu Choir of the Damned, jonka perään räjähti Hordes of Chaos (A Necrologue for the Elite). Kreator oli lavalla, ja Circuksessa alkoi varsinainen thrash-sirkus. Tässä sirkuksessa eivät pellet temppuilleet, vaan karuselli pyöri ylikierroksilla ja kummitusjuna tarjosi hirmuisen ajelun.

Illan tirehtöörinä toimi 49-vuotias Miland ”Mille” Petrozza, joka on luotsannut bändiä alusta, eli vuodesta 1984 asti. Kreatorin tuutatessa rässinsä laukkaan, alkoivat jyvät erottua akanoista ja rappaukset rapista seinistä. Soundit olivat niin paljon paremmat ja jykevämmät kuin lämppäreillä, että Sepulturan vetokin alkoi tuntua ihan leirinuotiohommilta. Hyvällä ja kovalla äänellä vedetyt biisit saivat fanit aktiivisiksi. Yleisö liekitettiin ensisekunnista, ja kuumuus kesti viimeiseen henkäykseen asti.

Kappaleita kuultiin koko uran varrelta, mutta ei joka levyltä. Yksi keikan ehdottomia helmiä oli Endless Pain -debyytin (1985) armoton Total Death, joka oli omistettu vanhoille ja uskollisille faneille. Olisiko siinä jo silmäkulmakin jollain pitkän linjan Kreator-soturilla kostunut, tiedä häntä. Pääpaino oli kuitenkin 2000-luvun materiaalissa. Kreatorilla on ollut nousunsa ja laskunsa, mutta sillä on valtava määrä tuoretta ja laadukasta esitettävää.

Bändi oli todellakin kovassa vedossa, ja Mille sanoi, että Helsingin-keikka oli ehdottomasti kiertueen siihen asti paras. Se on helppo uskoa, koska kaikki oli kohdallaan ja kaikki osui maaliin. Yleisö oli koko ajan Millen näpeissä. Käskystä muodostui milloin wall of death, milloin kunnon pitti. Flag of Hatea ennen kuullut huudatuksetkin menivät just eikä melkein. Niin se vaan on, että kun yksi koko thrash metalin syntyyn ja kehitykseen eniten vaikuttaneista miehistä tahtoo nähdä ”circle pitin”, niin silloin hän tulee sen näkemään.

Mille oli päällikkö, mutta ei mikään yksinvaltias. Kitaristi Sami Yli-Sirniö veteli rennolla antaumuksella, ja soolot lähtivät upeasti. Basisti Christian ”Speesy” Giesler soitti ilman plektraa, ja oli hapsottavassa tukassaan ja rässiliivissään väkevästi läsnä. Bändi toimi kokonaisuutena, ja sen meininkiä seurasi hymyssä suin. Niin, ja sitten oli tietysti Ventor.

Siinä missä Eloy Casagrande riehui rumpusettinsä takana niin, ettei meinannut itsekään pysyä mukana, oli Kreatorin toinen alkuperäisjäsen, Jürgen ”Ventor” Reil, itse viileys. Kuten ystäväni osuvasti lohkaisi: muut rumpalit soittavat, Ventor tappaa. Ja niinhän se olikin. Rässit repäistiin yksi toisensa perään ikonisen Kreator-rumpalin voimakkaiden ja täsmällisten iskujen tukemana. Ventor ei sooloile eikä esitä taikatemppuja, vaan vetää tasaisella varmuudella ja täydellä satasen onnistumisprosentilla. Ilo katsoa ja kuunnella, kun väkevä käsi iskee juuri niin kuin pitää. Ventorin vasarointi naulaa biisit tiukoiksi paketeiksi, ja paketointi todella onnistui.

”Veni, vidi, vici”, totesi Julius Caesar vanhoina hyvinä aikoina. Näin olisi voinut todeta päätösbiisi Pleasure to Killin jälkeen myös Mille Petrozza. Moni vanhan polven thrash-tekijä on kovassa iskussa vuonna 2017. Kreator näyttäisi olevan elämänsä vedossa. Millen ääni ei tietenkään ole samanlainen kuin vuonna 1989, mutta tajuttomalla vimmalla lähtivät niin laulut kuin välihuudatuksetkin. Kreator voi hellitellä vanhaa fania kahdeksankymmentäluvun klassikoilla, mutta kosiskella sen ei tarvitse. Bändillä on voittoputki päällä ja 2000-luku hallussa. Se ei ole reliikki rässimuseon vitriinissä, vaan tulinen, tuore ja nälkäinen 33-vuotias.

Kreator:

Kreatorin settilista: Choir of the Damned, Hordes of Chaos (A Necrologue for the Elite), Phobia, Satan Is Real, Gods of Violence, People of the Lie, Total Death, Mars Mantra, Phantom Antichrist, Fallen Brother, Enemy of God, From Flood into Fire, Apocalypticon, World War Now, Hail to the Hordes, Extreme Aggression, Civilization Collapse, encore: The Patriarch, Violent Revolution, Flag of Hate, Under the Guillotine, Pleasure to Kill

Sepultura:

Sepulturan settilista: I am the Enemy, Phantom Self, Choke, Desperate Cry, Alethea, Sworn Oath, Inner Self, Resistant Parasites, Refuse/Resist, Arise, Ratamahatta, Roots Bloody Roots

Aborted:

Soilwork: