”Aadolf ja demot” sekä kuukauden demobändin haastattelu löytyvät Infernosta 8/2015.
Resolution 13: Colossal – kotisivut
Nyt on kovaa kamaa. Tunnetummistakin bändeistä (Godsplague, The Black League, Grendel) jäsenistöä omaava Resolution 13 paiskaa tiskiin lähes täydellisen pitkäsoiton konemausteista metallia. Erittäin nykyaikaiselta kuulostava nyljentä on aggressiivista, tarttuvaa, tarkkaa ja itsetietoista. Avaruuteen sijoittuva konseptilevy omaa hienon draamankaaren, ja levyn parissa todellakin viihtyy. Maukkaat kitaroinnit ja koneiden sotkeminen soppaan luovat hienon soundimaailman, mutta myös monesta tuttu Nico Hartonen venyttelee äänijänteitään maininnan arvoisesti ja vakuuttavan monipuolisesti. Tämän sortin metallissa luulisi kaiken olevan jo tehty, mutta Colossal tuo selkeästi ripauksen tuoreutta. Uhkaavan kansainvälistä toimintaa!
Havukruunu: Rautaa & tulta – Bandcamp
Vaikka muhjuinen ja karski ulosanti ei anna hääviä alkuvaikutelmaa, Havukruunusta paljastuu varsin sympaattinen tapaus. Sikäli kuin raa’an black metalin kohdalla voi käyttää moista termiä. Melodiset, jopa eeppisiin mittoihin kasvavat biisit repivät mausteita kansanmusiikista sekä Norjan synkimmistä syövereistä, ja kuuluvatpa legendaarisen Bathorynkin vaikutteet selkeästi. Seassa kuullaan mahtavia miesköörejä sekä akustisia ja tietenkin eri tavoin sahaavia kitaroita. Kahden miehen kokoonpano ei ole erityisen tekninen taidonnäyte, tai muutenkaan mainittavan tiukka esitys. Ei ollut Bathorykään. Hieno ja monipuolinen musiikillinen näkemys paistaa kuitenkin läpi.
Fool April: No Light on My Trail – Facebook
Fool April on mielenkiintoista lokeroitavaa. Raskaampaa heavy rockiahan bändi soittaa, mutta joukossa on huomattavasti hienoja sävyjä ja törkeän tarttuvia melodioita. Flirttailu rankemman pään metallinkin kanssa onnistuu, joskaan bändi ei ole ominaissoundiltaan varsinaisen lyijynraskas. Soittotaitoa on ja pääosassa ovat hyvät biisit, vaikka soitannollista vikkelyyttäkin löytyy. Laulut stemmoineen ovat homman kruunaava tekijä. Laulaja Martinsuon karhea mutta heleä ääni sopii bändin soundiin täydellisesti, ja tulkintaan on helppo tykästyä. Isoin plussa kuitenkin siitä, että Fool April muistuttaa ainoastaan itseään. Se on tänä päivänä perin harvinaista.
Marras: Pahin sairaus – kotisivut
Kuopiolainen Marras lyö hienosti kiilaa suomenkielisen metallin kivijalkaan. Aivan itsensä näköinen neljän biisin esitys sisältää rankkaa tavaraa niin musiikillisesti kuin lyyrisestikin. Hyvällä maulla esitetyt ohjelmapalat eivät ole musiikkinsa puolesta välttämättä kovin suomistandardeihin pureutuvia, mikä on toki ihan hyvä. Bändi osaa halutessaan olla niin kaunis kuin ruma, mutta yhtä kaikki taidokas ja ylpeän kuuloinen. Raskaiden kitaroiden ohella tärkeä osanen, laulu, toimii sekin hienosti. Tuomo Huurre osaa kaiken tarvittavan enkelikuorosta mielipuoliseen rääkynään ja hoitaa hommat vakuuttavasti. Tiukka esitys tiukalta bändiltä.
Encrypted: Realms of Confusion – Facebook
Oululaisen Encryptedin death metal vie kielen mennessään. Bändin makoisa musiikillinen sekasotku on täynnä järkeä ja taitoa. Sopivasti kimurantimman pään esikuviltaan ammentava esitys ei tarjoile ilmiselviä hittejä, mutta riffivarastossa riittää maiskuteltavaa yllin kyllin. Kolkko ja armoton soitanta on se, mitä tässä tulee ihailleeksi eniten. Ryhmä pelaa samaan pussiin upeasti. Mukavan dynaaminen biisimateriaali ei puuduta kuulijaa, vaan tarjoilee kivasti erilaisia hetkiä tiukasta tuplatykityksestä aistikkaampaan fiilistelyyn. Liian kauniiksi homma ei sentään lipsu, laulupuolella korinasta ei luovuta vahingossakaan. Sopivan rupista ja samalla varsin sofistikoitunutta murjontaa.
Sågverk: Sahataan ne kaikki – Facebook
”Me olemme saha ruotsiksi”, kuvailee Sågverk lyhyesti itseään. Bändin musiikki on täynnä energiaa, vaikka siinä ei ole päätä eikä häntää, ainakaan kauttaaltaan. Punkin, metallin, bluesin ja ties minkä sekasotku on kuitenkin omalla tavallaan piristävä ja persoonallinen. Vaikka biiseistä ei löydy joka käänteessä ihan kuningasriffiä, viehätys piilee yksinkertaisen toimivassa esityksessä sekä rullaavassa ja räävittömässä ulosannissa. Koko lailla kaiken säröttävä äänimaailma toimii sekin. Mukavan tanakkaa soittoa ja lyyrisesti varsin sopimatonta rääkymistä on ilo kuunnella.
End Time Design: Sigils – Soundcloud
Seinäjokelainen End Time Design on kuusijäseninen orkesteri, joka yrittää napata heti lähdössä ison viipaleen kakusta. Hyvin siinä onnistutaankin. Ryhmän sinfoninen ja synkkä jynkytys on erittäin monipuolista ja onnistuu tyyliensä sekamelskassa peittämään melko hyvin vaikutteensakin. Black metalin sävyjä, modernia ja konemaista hulluutta, avantgardetyyppistä estottomuutta ja silkkaa aggressiota sisältävät biisit ovat hienoja tekeleitä, joista huokuu kauhu ja kauneus. Hienoimmillaan päästään jo aivan ekstaasin rajamaille, mutta sanottavaakin löytyy. Tuotanto ja soitto toimii, mutta ei ehkä riittävän hyvin näin millimetrintarkkuutta vaativalle musiikille. Myös erittäin oleelliset laulut jäävät turhan yksipuoliseksi kärinäksi ja piiloon.
Karmia: Alive – Facebook
Helsinkiläisen Karmian alternative rock tykittää stydisti. Bändin musiikki koostuu mainionkuuloisesta katurockista, ja kolikon kääntöpuolella flirttaillaan avoimesti raskaalle metallille. Metallisuus tuntuu ajoittain vähän turhankin irralliselta ja tarpeettomalta. Bändi osaa soittaa sekä säveltää, ja myös lauluosasto on toimivaa hiukan väkinäisen kuuloisia örinäosuuksia lukuun ottamatta. Välillä laitetaan peliin jo lähestulkoon stadioninkokoista taideslovaria, mikä on ainakin kunnianhimoista. Selkeän lahjakas bändi on halukas ja valmis monenlaiseen, mikä tulee kyllä selväksi. Tähtäimessä on ehkä kuitenkin tällä erää liikaa, tai ainakin hiukan turhan leveällä sektorilla. Kaikkea ei voi saada.
Oblivion of Sleep: The First Unfold – Facebook
Oblivion of Sleepin täysmittainen rähinäkavalkadi on monipuolinen ja huomattavan melodinen pläjäys. Orkesterin tyyli on hankalasti määriteltävissä. Monenlaista hienoa elementtiä löytyy, esimerkiksi useaa eri laulutyyliä ja erilaisia tunnetiloja kuvastavia, paikoin hyvinkin sävykkäitä kitarakuvioita. Voisi luonnehtia, että The First Unfold kuulostaa näiltä osin vanhemmalta Paradise Lostilta pahassa, paniikinomaisessa identiteettikriisissä. Koko totuushan ei ole toki tässä, sillä seassa on paljon muutakin. Bändi soittaa hyvin ja osaa niin raivokkaan rynnistyksen, suvantoon sukeltamisen kuin arvokkaan hiljentymisen. Hyviä ideoita ja maukkaita näkemyksiä löytyy, mutta loppujen lopuksi levystä jää kasvoton ja itseään toistava vaikutelma. Yrityksestä tämä ei jää kiinni.
Madwill: Melody Divine – Facebook
Kuopiolainen Madwill soittaa rehellisen eeppistä power metalia. Johan heti avausbiisissä lauleskellaan lohikäärmeistä ja tulesta, ja muutenkin bändi etenee tiukasti standardeja noudattaen. Sävellyspuoli toimii, biisit ovat tarkastelun kestäviä ja johdonmukaisia. Toteutuspuoli ontuu jossain määrin esimerkiksi tuotannon suhteen. Näillä eväillä saisi oikeissa olosuhteissa huomattavasti raskaamman ja vakuuttavamman lopputuloksen. Soitossa ja taidossa ei ilmene isompia puutteita. Laulaja Toni Pentikäisen suoritus on hivenen hentoinen, mutta kieltämättä bändin soundiin sopiva. Englannin lausuntaan pitäisi ehkä kiinnittää vielä huomiota. Debyyttijulkaisuksi keskimääräistä arvostettavampi tekele.
Black Haund: EP – Facebook
Porilainen Black Haund on saavuttanut muotonsa vuonna 2013, mutta jäsenten yhteistä kokemusta piisaa yli kymmenen vuoden takaa. Tämä kuuluu, porukka kun soittaa aivan ihanteellisesti yhteen. Eikä tämän materiaalin kanssa juuri vaihtoehtoja olekaan. Rokkaava ja kimurantti metalli vääntyy moneksi ja on vaikeaa hahmotettavaa. Vaikutelmaa löytyy esimerkiksi 1980-luvun speed metalista, laajalta alalta progekenttää, ripauksen verran death metalin puolelta ja vaikkapa ihan matematiikantunnilta, sen verran mukavaa kikkailua esitys sisältää. Materiaali on erittäin haastavaa ja toteutus kunnioitettavaa, vaikka biiseistä ei paljon päähän jääkään. Omaa soundia löytyy ja nokkelat biisit ovat viihdyttäviä. Lähinnä suorituksenahan tällaista tarkastelee. Tarttuvuutta toivoisi mukaan roppakaupalla.
Kapinaremmi: Kapinaremmi – Facebook
Kapinaremmin kotipaikka on Salla, joten voidaan puhua selkeästi pohjoisesta metallista. Riffipuolelta löytyy paikoin aivan hyvää vääntöä ja toimivaa ideointia, mutta kokonaisuudesta jää vielä turhan keskinkertainen vaikutelma. Yhteensoitto ei ole huomattavista yksittäissuorituksista huolimatta varminta sorttia, ja pientä yliyrittämistäkin on havaittavissa. Bändin ulosanti on metalliin päin kallellaan, joskin puhtaanpuoleinen laulupuoli vetää yleisilmettä jonnekin ronskimman suomirockin puolelle. Tämä luo sen häiritsevimmän kontrastin: muinaisen Airdashin tapainen puhdas laulu ja paikoin hyvinkin rankat riffit eivät vain kättele. Korskeammalla laulannalla bändiin olisi huomattavasti helpompi suhtautua vakavammin, vaikka lyriikat ovatkin tässä suhteessa toimivia. Yhtenäisemmästä biisimateriaalistakaan ei olisi haittaa.
Dead End Irony: Wounds that Never Heal – kotisivut
Imatralainen Dead End Irony omaa historiaa viiden vuoden ajalta. Ei ole siis lainkaan hätiköityä laittaa debyyttidemo pihalle tässä käänteessä. Bändin tyyli on raskaammanpuoleinen, hieman powerinmakuinen metalli ilman kummempia krumeluureja. Bändin soittotaito, varsinkin kitarapuolella, on kuosissaan ja homma pelaa mainiosti yhteen. Itse materiaali ja osittain tuotantokin on se, mikä jättää tässä tapauksessa väljähtyneen maun. Maukasta ideaa löytyy ja aivan oppikirjan mukaista takomistahan tämä on kannesta kanteen, mutta eipä tuo vielä riitä mihinkään. Myös rallienglanti jää häiritsemään lauluissa, joita voisi kuvailla tyylin yleisiin vaatimuksiin nähden laiskahkoiksi.
Dimman: Poltetun veden pinta – Facebook
Death metalia Lauri Tähkän pitäjästä. Teuvalainen Dimman esittää äänitteellään kahdeksan biisiä hyvin vaihtelevantasoista tykitystä. Monipuolisuus ei aina ole valttia, ja tällä kertaa paketista on vaikea saada yksittäisiä riffejä lukuun ottamatta minkäänlaista selkeää käsitystä. Monipuolisuutta kylvetään laulupuolellekin, kun puhdasta ja ärinämallia sekoitellaan rasittavuuteen asti, eikä kumpikaan tyyli jaksa oikein vakuuttaa. Soittotaitoa kyllä löytyy, kitarapuolellakin juoksutellaan jo ihan hengästymiseen asti. Debyyttijulkaisulla sallitaan toki monenlaista, mutta toivoa sopii, että taidot on saatu jatkossa valjastettua palvelemaan johdonmukaisia päämääriä.
Tiilipiippu: Nippelihomma – Facebook
Tiilipiipun tyylilajina on alternative-folk-metal-proge-punk, eli tässähän voi käydä miten tahansa, ja käykin. Tästä viiden biisin sekoilusta löytyy kyllä jokaista mainittua tyylilajia, jokaiselle tarpeeksi. Tämänkaltaisia orkestereita tulee arvostettua periaatetasolla helpostikin, ihan jo selkeästi viitsimisen takia. Päätön sinkoilu ei kuitenkaan ole musiikillisesti aina se hedelmällisin tapa toteuttaa visioitaan. Tiilipiippukin viljelee herkullisia pätkiä, mutta liian mielipuolisissa raameissa. Sinänsä ei ole huono asia, että sama julkaisu sekä ihastuttaa että suututtaa. Kestokuuntelu johtaisi varmaan jonkin sortin psykoosiin.
Veijon Kaverit: Romo CT – Facebook
Hyvinkäällä majaansa pitävä Veijon Kaverit on saanut aikaan seitsemän biisin ”romon” huumoripitoista ramorokkia. Taiteilijanimiä Keijo, Feijo ja Teijo käyttävä kolmikko omistaa biisinsä enemmän tai vähemmän Veijolle, kuka sitten onkin. Hävettää tunnustaa, mutta ryhmän renkutukset jäävät mieleen, vaikka sisältävät pääosin melkoisen aivottomia kertomuksia – tai ainakaan Veijon mopon kohtalo ei nostata isommin kiinnostusta. Levyn päättää yllättävä coverveto W.A.S.P.-klassikko Sleeping in the Firesta nimellä V.E.I.J.O on tulessa taas. Tätä tekelettä haluan tuskin kuulla enää koskaan, mutta Veijon tapaaminen voisi kiinnostaakin.