Samael tunnettiin viime vuosikymmenellä arvaamattomana bändinä, joka saattoi loikkia elektronisuuteen upotetusta black metalista itämaisesti irrottelevaan industrialiin ja takaisin. Sveitsiläisjoukkio vaikutti bändiltä, jonka luovuutta ei pysäytä mikään. Tämän vuoksi onkin yllätys, että bändin uuden Hegemony-albumin ja sen edeltäjän Lux Mundin välillä ehti vierähtää peräti kuusi vuotta.
Kitaristi-laulaja Vorph ja synisti Xy, bändissä alusta alkaen vaikuttaneet perustajajäsenet, kertovat, etteivät olleet huomata koko ajankulkua. He olivat ottaneet lähes huomaamattaan hieman etäisyyttä Samaelista.
– Olisimme ihan hyvin voineet julkaista albumin hätiköidysti jo vuonna 2013 ja noudattaa siten perinteistä kahden vuoden julkaisuväliä. Meillä oli lähes kaikkien nyt Hegemonylla kuultavien kappaleiden demot, rakenteet ja jopa soundit olemassa, mutta sitten Xy sai kunnian säveltää klassista musiikkia paikalliseen tapahtumaan, Vorph kertoo.
– Sävellystyö, konserttien valmistelu, treenaaminen ja tapahtumien toteuttaminen vei lähes vuoden hänen aikaansa, minkä jälkeen kaikki äänitettiin levylle. Kun palasimme tämän jälkeen Samaelin pariin, huomasimme albumin lähtökohtien muuttuneen. Emme halunneet kiirehtiä ja… Siinähän se kuusi vuotta vierähti.
Xy kaivaa laukustaan mainituissa sessioissa syntyneen Sedunum-albumin. Hän kertoo löytäneensä luovuudestaan kokonaan uuden puolen, kun edessä oli tyhjiä nuottirivejä ja paljon mahdollisuuksia ison orkesterin kanssa.
– Se oli unelmien täyttymys. En olisi ikinä uskonut säveltäväni ja sovittavani mitään näin isoa kokonaiselle sinfoniaorkesterille. Enkä meinaa uskoa oikein vieläkään, että se kaikki tapahtui ihan oikeasti!
– En saanut ennalta määrättyjä ohjeistuksia musiikin suhteen, joten se oli kuin todella laajan soundtrackin säveltämistä lähes vapain käsin. Tietenkin historiallinen lähdemateriaali määritti sitä paljon, mutta sen sisällä olin vapaa tekemään lähestulkoon mitä halusin. Halusin tehdä jotain, mikä tekisi kunniaa Valèren ja Tourbillonin linnoille.
– Minulle itselleni se oli jotain todella erilaista. Luulin hypänneeni täysin tuntemattomille vesille. Nyt kun ihmiset ovat kuulleet tätä musiikkia levyltä, he ovat todenneet yhteen ääneen, että se kuulostaa ihan minulta! Se on todella kiinnostavaa, koska en uskonut kenenkään kuulevan kätteni jälkeä kaikkien tribaalirytmien ja kuorojen takaa.
Itsetutkiskelua menneisyydessä
Samaelin herättyä uudelleen eloon vuonna 2014 Vorph ja Xy eivät juosseet heti studioon valmiin musiikkinsa kanssa. Sen sijaan bändi tarttui pyöreisiin vuosiin ja kiersi kaksikymppisen Ceremony of Opposites -albumin kanssa.
– Se oli täydellinen aikamatka vuosien taakse, Vorph sanoo. – Olimme vuosien ajan sivuuttaneet albumin kappaleita keikoillamme. Kun aloimme treenata näitä keikkoja varten, sain ihmetellä, miksemme olleet soittaneet näitä kappaleita jatkuvasti. Crown oli yksi parhaista ”uusista vanhoista löydöistä”. Huomasin lähes fanittavani omaa musiikkiani!
– Itselleni Baphomet’s Throne on sävellys, jonka pariin olin halunnut palata jo pitkään, Xy toteaa. – Näiden kappaleiden äärelle palaamisesta oli ehdottomasti hyötyä meille. Se antoi perspektiiviä, joka heijastui lopulta myös uuteen musiikkiimme. Olimme viimein etääntyneet tarpeeksi näistä vuosikymmeniä vanhoista luomuksistamme.
Vorph kertoo palanneensa kiertueen myötä laajemminkin Samaelin varhaiseen tuotantoon ja nähneensä yhä selkeämmin, kuinka bändin soundi muovautui alkukantaisesta metallista kohti nykyistä muotoaan.
– Kaksi ensimmäistä albumiamme ei ollut puhdasta Samaelia. Soitimme niillä albumeilla muiden neroutta, josta itse faneina pidimme. Olimme liian lähellä vaikutteitamme. Vaikka niilläkin albumeilla on hetkensä, en oikein osaa suhtautua niihin sellaisena Samaelina, jota voisi rehellisesti kutsua meidän omaksi ääneksemme.
– Ceremony of Opposites muutti kaiken. Se oli ensimmäinen levymme, jonka jokaisessa kappaleessa oli koskettimia. Identiteettimme alkoi vahvistua jo tämän pienen yksityiskohdan myötä. Passagen [1996] konerummut olivat toinen yhtä suuri askel eteenpäin. Ne albumit avasivat paljon ovia uusille mahdollisuuksille.
Ceremony of Oppositesin parikymppiset saavat lähitulevaisuudessa seuraa: Samael on ollut olemassa ydinjäsentensä luotsaamana pian 30 vuoden ajan.
– Perustaessamme Samaelia asuimme molemmat vanhempiemme kellareissa ja jouduimme taistelemaan jokaisen sekunnin eteen, jonka halusimme käyttää musiikkiin. Nyt asiat eivät onneksi ole enää ihan tällä mallilla, Vorph sanoo.
– Asuimme vuosikaudet yhdessä ja meillä molemmilla oli jättimäiset vinyylikokoelmat. Osan levyistä omistimme tuplakappaleina, osan varastimme tilaisuuden tullen toistemme levyhyllyistä. Elimme pitkään niin lähellä toisiamme, että olisi vaadittu suoranainen ihme, jos musiikkimakumme eivät olisi kietoutuneet yhteen.
Vorph ja Xy toteavat yhteen ääneen lähes kaiken muun heidän elämissään muuttuneen, mutta Samael on pysynyt aina mukana eräänlaisena kaikkea muuta kannattelevana vakiona.
– Se on aina ollut se helpoin juttu. Kaikki muut asiat ovat saattaneet murskautua ja rakentua uudelleen kerta toisensa jälkeen, mutta emme ole kertaakaan empineet Samaelin tulevaisuuden suhteen, Vorph vakuuttaa.
– Nykyään meillä on tietenkin omat kodit ja perheet, emmekä näe ihan yhtä paljon tai elä samassa paikassa kellon ympäri, Xy jatkaa.
– Aina kun palaamme Samaelin kanssa studioon tai kiertueelle, se sama kemia herää jälleen henkiin ja olemme edelleen yhtä innoissamme uudesta musiikista kuin vuosia sitten, kun jaoimme yhteisen pienen murjun.
Ilmansuuntien rajaseuduilla
Vorph ja Xy nimeävät suurimmaksi syyksi Samaelin jatkuvuuteen keskinäisen kunnioituksen ja sen, ettei bändi ole jäänyt polkemaan paikallaan – ei, vaikka Passage ja sitä seurannut Eternal (1999) olisivat sen mahdollistaneet.
– Niiden albumien jälkeen mahdollisuudet kokeiluille olivat lähes rajattomat. Se tietty Samaelin ulottuvuus oli nyt olemassa, mutta sen ympärille aukesi lukemattomia rinnakkaistodellisuuksia. Runsaat kokeilut ovat pitäneet musiikkimme tuoreena meille itsellemme, emmekä ole koskaan harhautuneet tieltämme täysin, Xy sanoo.
– Tiedän, että osa kuulijoista pitää Reign of Lightia [2004] ja Solar Soulia [2007] harhaloikkina. Ne olivat aika erilaisia albumeita, mutta ilman niitä esimerkiksi Hegemonya ei olisi olemassakaan. Minun ja Vorphin vastavoimien luomuksina syntyy usein tällaista ääripäillä kiusoittelevaa musiikkia, joka ei varmasti miellytä ihan jokaista kuulijaa.
– Sävellämme musiikkiamme usein Samaelin maun rajoja kolkuttelemalla, Vorph komppaa. – Jompikumpi meistä epäilee, voiko näin oikeasti tehdä. Se on se hetki, jolloin toinen joko tuomitsee idean alimpaan helvettiin tai rohkaisee viemään sitä vielä pidemmälle. Useimmiten viemme varsinkin melodiakieltämme lopulta täysin vieraille maastoille.
Samaelin tavaramerkiksi muodostuneen erikoisen melodiakielen loi jo varhain se, ettei jälki ole mutkattomasti keskieurooppalaista. Samaelin melodiat ovat kattaneet jo vuosia sekä lännen että itäiset kaukomaat.
– Vastakohdat ovat aina toimineet musiikissa, olimmepa sitten kuulijoita tai säveltäjiä. Mikään ei ole tylsempää kuin tarkkaan rajattu melodiakieli, joka ei saa edustaa koko maailmaa. Samael ei ole ehkä kokonaisuudessaan se kaikkein syvällisin bändi, mutta se ei tarkoita, ettemmekö tarkastelisi maailmaa avoimin silmin, Xy huomauttaa.
– Voi olla, että asialla on jotain tekemistä sveitsiläisyytemme kanssa. Maamme on tunnettu siitä, ettei se ole sulkenut rajojaan samalla tavalla kuin monet Euroopan maat vuosikymmeniä sitten. Me asuimme länsimaisen kulttuurin näkökulmasta maailman keskipisteessä ja saimme siten kokea ja nähdä musiikkia kaikista ilmansuunnista.
– Sitä paitsi Samaelinkin melodiat ovat ihan veitsenterällä, ovatko ne liian juustoisia vai eivät. Se raja koneilla teroitetun raskaan metallin ja liiankin diskon purkkahevin välillä on todella häilyvä, mutta niiden rajaseudulta löytyvät lajin parhaat aseet. Jos seisot tuolla rajalla riffien ja koneiden sekasorrossa, olet vahvimman Samaelin äärellä, Vorph julistaa.
– Joskus on vain hyvä täräyttää itämaisen melodian vastapainoksi puhdasta KISS-melodiaa tai sekoittaa raakaan industrialiin hieman Abbaa. Jos se ärsyttää jotakuta, aina parempi. Kaiken voi vieläpä pukea niin mustaan metalliseen riffittelyyn, ettei kukaan edes tajua, että seassa kytee jotain tällaista.
Elektroninen lähisukulainen
Kun Vorph ja Xy tuumailevat toisiaan silmiin katsellen ja nyökytellen syitä sille, mikä sai Samaelin murtamaan rajat metallin ja elektronisen musiikin välillä, he löytävät muutaman tienhaaran bändin varhaisilta vuosilta.
– Muistan hyvin, kun näimme ensimmäisen kerran Godfleshin livenä. Menimme kotikaupunkimme paikalliselle klubille emmekä edes tienneet, että siellä on keikka samana iltana. Godflesh kiersi noihin aikoihin ensimmäisten albumiensa merkeissä, mutta emme tunteneet bändiä ollenkaan. Menimme silkkaa uteliaisuuttamme katsomaan heitä, Vorph muistelee.
– Emme edes tajunneet, ettemme olleet metallibändin keikalla! Ymmärsimme sen vasta kuultuamme levyjä hieman myöhemmin. Keikalla se musiikki edusti täsmälleen sitä tunnetta, jonka halusimme saada aikaan Samaelin kanssa. Ymmärsimme, ettei musiikissa tule olla pelisääntöjä, ja Blood Ritual -albumimme [1992] kaltaiset pastissit saivat jäädä.
– The Prodigy on toinen täydellinen esimerkki, Xy huomaa. – Fat of the Land [1997] oli lähes kitaratonta ja sinänsä kaukana metallista, mutta toisaalta se oli ihan metallia tai vähintään punkkia! Siinä oli sellaista ehdottomuutta, estottomuutta ja vittuun kaikki -asennetta, joka sopi täydellisesti maailman päälle sylkevälle nuorelle bändille.
Elektronisen musiikin vallankumous oli Vorphille ja Xy’lle merkittävä mullistus, mutta avoimuus ei ole tähänkään päivään mennessä tarkoittanut metallisista juurista irtautumista.
– Vaikka sekoittaisimme metalliimme millaisia syrjähyppyjä tahansa, riffit ja säröiset kitarat ovat kaiken keskiössä. Se määrittää meitä. Säröt ovat aina olleet minulle ydin, olipa musiikki millaista tahansa, Vorph sanoo.
– Siksi minun oli helppoa löytää vankka aasinsilta metallista industrialiin ja elektroniseen musiikkiin. Kun Ministry ja Godflesh ilmaantuivat musiikkimaailmankartalleni, tunsin syvää sukulaisuutta niiden soundien säröiseen ristiriitaisuuteen. Se ei tuntunut eri maailmalta, vaan ennemmin saman maailman uudelta ulottuvuudelta. Emme koskaan asettaneet rajoja elektronisille vaikutteillemme, vaikka kyse olisi ollut kaikkein kaupallisimmasta ja näennäisesti halvimmasta trancestä. Hyvää elektronista soundia voi löytää yhtä lailla psykedeelisestä elektrosta kuin popbiisien luovista taustoista. Kaiken voi valjastaa helposti omiin tarkoituksiinsa.
Ravistelevasti tarttuvaa
Monet koneilla höystetyt metallibändit leimataan suorasukaisesti viihdemusiikiksi, josta on turhaa etsiä sen syvällisempää merkitystä. Samaelin kohdalla tilanne ei ole koskaan ollut näin yksinkertainen.
– Samaelin on tarkoitus tarttua ja viihdyttää, mutta haluamme sen myös kuristavan ja ravistelevan. Väitän että nämä kaksi ääripäät sekoittamalla saa aikaan kaikkein puhuttelevinta musiikkia liiallisen paatoksen sijaan, Vorph heittää.
– Sanoitukseni saattavat mennä aika pitkälle sisimpäni mustemmille puolille, mutta jos katsoo 20 vuoden takaisia sanoituksiani ja vertaa niitä nykyisiin, niiden aiheet ovat muuttuneet paljon. Joskus näkemykseni oli aika kapea, mutta nykyään osaan irrotella enemmän ja nauraa itselleni, mikä kuuluu Samaelissa ironisina käänteinä.
– Parikymmentä vuotta sitten saatoin eristäytyä ja kirjoittaa hyvin ahtaasta sellistä. Nykymaailma on sellainen, ettei siltä pääse karkuun vaikka mihin menisi, jos aikoo elää ihmisten ilmoilla. Se ravistelee sinua, missä tahansa oletkin. Siksi nykyiset kirjoitukseni eivät ole niin yksilökeskeisiä vaan peilailevat ympäristöäni laajemmin.
Monet konemetallibändit tuovat itseään esille silmiinpistävällä imagolla ja lavashow’lla, joka on lähes yhtä suuressa osassa kuin musiikki. Samael on aina ollut lavalla pääosin metallibändi, eivätkä edes yhtyeen elektronisimmat kokeilut ole vieraannuttaneet sitä näistä perustuksista.
– Joillekin bändeille tuollainen kuvio sopii hyvin, mutta me emme ole koskaan kokeneet sitä jutuksemme. Jos ajatellaan bändin markkina-arvoa, olisi varmasti hyvä stailata kaikki yhden teeman mukaisesti tai olla stailaamatta ollenkaan, Vorph miettii.
– Samael on yhtä ristiriitainen keitos kuin musiikkimmekin. Osa meistä saattaa pukeutua lavalla aika arkisesti, osa taas pistää hieman raskaampaa asustetta päälle. Kitaristimme Macro taas on ollut keikoilla kuin KISS-hahmo aina Ceremony of Opposites -ajoista alkaen. Se on ollut hänen juttunsa, ei niinkään koko Samaelin. Tämä on ollut meille se luonteva tapa. Emme laskelmoi, annamme vain mennä. Se on saattanut sulkea tiettyjä ovia edestämme, mutta samalla se on vienyt meidät siihen vapauteen, jossa elämme nyt.
Lähes nimikkoalbumi
Julkaisutauko, Xy’n sävellystyöt orkesterin kanssa ja Ceremony of Opposites -keikat kuuluvat uudella albumilla Samaelin jälleensyntymänä, jossa rujo metallinen soundi sulautuu yhä tiiviimmin elektronisiin puoliin.
– Huomasimme viime keväänä Hegemonyn kappaleiden pariin palatessamme, että olimme vieraantuneet niistä lähes täysin. En edes muistanut osaa kappaleista. Se oli mielenkiintoista. Kaikki muusikot tietävät varmasti tilanteen, jossa he haluaisivat muovata albumeitaan jo muutama vuosi niiden julkaisun jälkeen. Nyt se oli meille mahdollista, Vorph kertoo.
– Saimme tarttua biiseihin sovittajina ja miettiä muutamia melodioita, sovituksia ja rytmityksiä hieman uudelleen. Pyrimme säilyttämään kappaleiden alkuperäisen olemuksen mutta hiomaan niitä uusien näkemystemme mukaisesti. Tämä mahdollisti jopa aiempaa tiiviimmän symbioosin vastakohtiemme välillä.
Kaksikko myöntää, että Samaelin albumit ovat syntyneet toisinaan liiankin nopealla aikataululla kappaleiden kirjavuuteen nähden. Aika tekikin hyvää Hegemonyn lopulliselle luonteelle.
– En ole koskaan varsinaisesti katunut mitään, mitä olemme Samaelin kanssa julkaisseet, mutta joskus olosuhteet ovat sotineet aika rankasti artistista näkökulmaa vastaan. Toisinaan kireä deadline voi johtaa hyviin asioihin, mutta tällä kertaa vapaus ihmistä painostavasta ajasta oli asia, joka määrittää Hegemonya hyvin vahvasti, Xy sanoo.
– Haluan todellakin uskoa, että kaikki tämä aika ja näiden tapahtumien ketju teki albumista paljon paremman kuin se olisi ollut neljä vuotta sitten julkaistuna. Yleensä jo albumin valmistuessa ja sen valmista versiota kuunnellessaan huomaa asioita, jotka olisi tehnyt eri tavalla, mutta nyt näin ei päässyt käymään, Vorph lisää.
Hegemonysta oli Vorphin mukaan vähällä tulla bändin nimikkoalbumi. Vaikka suunnitelma kariutui, albumilta löytyy bändin nimikappale.
– Päädyimme Hegemony-nimeen vasta ymmärrettyämme, että nimikkoalbumi veisi ehkä liikaa huomiota sen sisällöltä. Samael-niminen kappale Samael-nimisellä albumilla olisi antanut ymmärtää, että yksi kappale määrittää koko albumia ja koko levy on jonkinlainen definitiivinen Samael-albumi, jota ei ole olemassakaan.
Julkaistu Infernossa 9/2017.