One for Sorrow, yksi surulle. Insomniumin tulevaa levyä soitettiin eilen Suomenlinnassa kansainväliselle toimittajajoukolle, ja Inferno oli paikalla.
Teksti ja kuva: Vilho Rajala www.insomnium.net
Seawolf-studiot, Suomenlinna, Helsinki, Suomi. Insomnium-nimisen suomalaisyhtyeen viides levy on soittimessa, ja manageri Jukka Varmo käy painamassa playta.
Levyn avaava Inertia on introntapainen, samaan tapaan kuin edellislevy Across the Darkin (2009) Equivalence. Avausbiisi Through the Shadows pelaa Insomniumin perinteisesti voimakkaimmalla valttikortilla, kuolemattomilla kitaramelodioilla. Ville Friman pääsee heti kertosäkeessä ääneen puhtaine lauluineen.
Vielä tässä vaiheessa toimittajaparka kuuntelee levyä ulkokohtaisesti ja kiinnittää huomiota siihen, kuinka pinnassa mikäkin on miksauksessa ja millaiset rumpusoundit levyllä tällä kertaa on.
Kun kerran tällaista havainnointia tuli tehtyä, mainittakoon, että laulu on alhaalla ja kitarat pinnassa. Yleissoundi on tumma ja paksu. Rummut mäjähtelevät aivan toiseen malliin kuin AtD:lla. Se nyt kuitenkin siitä.
Viimeistään eeppisen Song of the Blackest Birdin puolivälin paikkeilla se tapahtuu. Nokan eteen annetut tekstit (joiden joukossa on todellisia helmiä), viiltävän hienot melodiat ja taiten tehdyt, pohjattoman syvät sovitukset tempaavat maailmaansa. Aika kuluu kuin siivillä, 53 minuuttia tuntuu puolelta tunnilta.
Tämä levy tarjoaa, kuulkaa, suuria tunteita.
Kylmiä väreitä nousee, vaikka kaikkea musiikista pursuavaa informaatiota ei vielä pysty ottamaan vastaan. Kun Lay the Ghost to Rest kapuaa yli seitsemän minuutin, on aivan selvää, etteivät keskinkertaiset aivot pysty sellaista teosta kertakuulemalta sulattamaan.
Hittivetoisemmat biisit kuten Unsung ja Only One Who Waits jättävät sentään tuntuvan polttomerkin heti kerrasta. Niissäkin on tuleville kuunteluille runsaasti kasvunvaraa.
Levy on edeltäjäänsä sovitetumpi, tummempi ja raskassoutuisempi teos. Fiilis on noussut riffittelyä suurempaan rooliin ja hyvä niin, koska tunnelma on todella syvä ja painava.
– Jos me jossain ollaan uran aikana kehitytty, niin nimenomaan sovittamisessa. Me mietitään kaikki tosi tarkkaan, että biiseissä tapahtuu koko ajan jotain, basistilaulaja Niilo Sevänen sanoo.
Uuden levyn biisit ovat hänen ja Ville Frimanin käsialaa. Levynteko oli sirpaleinen prosessi (lue Ville Frimanin haastattelu tästä), mutta laatuvaatimuksista ei missään vaiheessa tingitty. Tällainen työnjälki vaatii paitsi lahjakkuutta ja taitoa, myös huolellisuutta ja keskittymistä.
On kuvaavaa, että saksalaistoimittajan ensimmäinen kommentti levyn soundista oli ”kuulostaa kalliilta”.
– Levyä miksattiin pari viikkoa. Samu (Oittinen) teki ympäripyöreitä päiviä, ja olen miksaukseen erittäin tyytyväinen, vielä tyytyväisempi kuin edelliseen levyyn. Minerva (Pappi) masteroi levyn vielä pariin otteeseen. Tämä on tehty kaikin puolin viimeisen päälle, Sevänen hymyilee.
Insomnium: One for Sorrow (julk. 12.10.2011)
1. Inertia
2. Through the Shadows
3. Song of the Blackest Bird
4. Only One Who Waits
5. Unsung
6. Every Hour Wounds
7. Decoherence
8. Lay the Ghost to Rest
9. Regain the Fire
10. One for Sorrow
Isompaa Insomnium-tarinaa luvassa Infernon numerossa 8/2011 (#90), ilm. 30.9.