Jäikö Tavastian-keikan lippu saamatta? Ei hätää! – HIM nousee lavoille myös välipäivinä

Uraansa lopetteleva HIM nähdään ennen Tavastiaa vielä muun muassa Oulussa, Seinäjoella ja Tampereella.

Kuva: Andi Balogh

HIM-yhtyeen viimeinen keikka Tavastialla uudenvuodenaattona myytiin loppuun minuuteissa. Ilman lippuja jääneitä lohduttanee tieto, että bändi on mahdollista nähdä vielä välipäivien aikana ennen kuin Ville Valo ja kumppanit laittavat pensselit lopullisesti santaan.

HIM aloittaa loppuvuoden viimeisen keikkarykäisynsä keskiviikkona 27. joulukuuta Helsingin Jäähallin Black Boxista ja jatkaa sitä seuraavina iltoina Oulun Terminaali Areenan ja Seinäjoen Rytmikorjaamon kautta Tampereen Pakkahuoneelle. Liput keikoille tulevat myyntiin maanantaina 14. elokuuta kello 13 paikkakunnasta riippuen joko Ticketmasterissa, Lippupisteessä ja/tai Tiketissä. Jäähallin keikka on sallittu myös alaikäisille, muille keikoille on ikäraja 18 vuotta.