Jo aiemmin tehdystä biisistä väännetty uusversio on useimmiten täysin turhaa levytilan täyttöä ja sitä myöten myös sen tuhlausta. Harvassa ovat ne coverit, joilla voi sanoa olevan minkäänlaista annettavaa.
Olen aina ollut sitä mieltä, että cover on parhaimmillaan silloin, kun alkuperäinen biisi säilyy tunnistettavana, mutta saa ympärilleen täysin uudet soinnilliset pukineet. Heittämällä tulevat mieleen Type O Negativen kierrätykset Black Sabbathin nimibiisistä ja Paranoidista (kuuntele alta). Niissä on jotain, mikä saa alkuperäisen sävellyksen tuntumaan vieläkin maagisemmalta. Samalla ne alleviivaavat versioijansa neroutta saada puhkikulunut meno kuulostamaan tuoreelta.
Miksikö mietin tällaisia juuri nyt? No siksi, että ruotsinsuomalaisen Marko Tervosen johtaman The Crown -yhtyeen (kuvassa nykykokoonpanossaan) tammikuisella Death Is Not Dead -levyllä makaa versio Paradise Lostin peruskivestä The Eternalista (levyltä Gothic, 1991). Kyseessä on siinä mielessä harvinainen kierrätys, että se seuraa varsin uskollisesti alkuperäisiä nuottiviivoja mutta toimii silti. Paaluttaapa tuo originaaliesitystäkin niin, että piti oikein ottaa sekin kuunteluun ja todeta rallin ikiaikainen kovuus. Versio sotii siis luutuneita mielipiteitäni vastaan, ja hyvä niin.
Paradise Lostkin on muuten tehnyt joitain hyviä covertekoja, joista mainittakoon Bronski Beatin 1980-luvun pophitin Smalltown Boy raskauttaminen (kuuntele alta).
Mikä ja millainen on Sinun mielestäsi hyvä coverbiisi?