Etsi
5.6.2024, Nokia-areena, Tampere
Perjantain ja sunnuntain konserttien lisäksi oheisohjelmaa riittää koko viikonlopuksi.
Julkaistu Infernossa 4/2024.
Alueelle on muun muassa lisätty katettua ruokailutilaa.
Folk metal -suuruus esittelee vakavampaa puoltaan mielenterveyttä käsittelevällä kappaleella.
Jaakko Manninen taltioi tunnelmia kameroineen.
Videon loihtivat australialaisen RMIT Universityn opiskelijat.
True Black Dawnin kolmas albumi on ulkona ensi kuussa.
Yhtye julkaisee debyyttilevynsä heinäkuussa.
Lipunmyynti keikoille alkaa 7.6.
Apocalyptica sai käyttää Burtonin alkuperäisiä bassoraitoja The Call of Ktulu -versiossaan.
Mesmerized by the Malignant Gaze on tuore lohkaisu tulevalta levyltä.
Kappale on toinen lohkaisu tulevalta Avenge the Fallen -levyltä.
Isot kiertueet ahdistavat kokeneitakin konkareita, sanoo James Hetfield.
Evil Invaders ja Nothing Sacred saapuvat Suomeen.
Atonement menee suoraan asian ytimeen.
Yesterwynde ilmestyy syksyllä.