Etsi
Emmat jaetaan 17.2.2024.
Nordic Live Productions Oy:n lupaamia palkkioita kesäkuun kahdesta loppuunmyydystä konsertista ei ole vieläkään kuulunut, uutisoi Vasabladet.
8.12.2023, Peurunka-areena, Laukaa
Weinberg erotettiin yhtyeestä vain reilu kuukausi ennen kuin tällä tuli täyteen 10 vuotta bändin riveissä.
Julkaistu Infernossa 9/2023.
Siitä tuoreempaa Pantera-keikkaa hyvällä kuvan- ja äänenlaadulla.
Mukana myös Gibson-yhtiön toimitusjohtaja Cesar Gueikian.
Kiertue alkaa 12.1. Tampereen Talvihelvetistä.
Metallissa ei ole montaa yhtä ikonista bändin ja kansitaiteilijan liittoa kuin Cannibal Corpsen ja Vincent Locken kuudentoista albumin ajan jatkunut yhteistyö. Nyt kyseinen taiteilija ja floridalaisen death metal -legendan rumpali Paul Mazurkiewicz kertovat ensimmäistä kertaa yhdessä, miten bändin brutaalin makaaberit taideteokset syntyvät.
Aiemmin tänä vuonna hienon Grave Pleasures -levyn tarjoilleen Mat McNerneyn toinen yhtye Hexvessel yllättää esittämällä uutuusalbumillaan kylmää ja varsin black metal -pitoista musiikkia. Mikä sai aikaan tällaisen käänteen?
Asphodelusin death doomissa kohtaavat monet eri vaikutteet. Vaikka osaset ovat tuttuja, yhtye kykenee kasaamaan niistä omaperäisen rakennelman.
40 vuotta on tarpeeksi, tuumasivat sepulturalaiset.
Lipunmyynti alkaa 11.12.
"Hyökkäsin aina niitä kohtaan, jotka ovat minulle kaikkein läheisimpiä, rakkaimpia ihmisiä."
Biisi on julkaistu maistiaisena tulevalta livelevyltä.
Peikkometalli ja surmacore paiskaavat kättä neljän keikan verran alkukeväästä.