Etsi
Bändin esiintymistä vastustettiin yhtyeen sanoitusten vuoksi.
Ensi vuonna viisikymppisiään juhliva Taneli Jarva on monen mielessä ensisijaisesti se alkuperäinen Sentenced-ukko. Risteyskohdassa oli pakko valita polku, ja suoran janan sijaan tie haarautui moneen suuntaan. Antaa pioneerin itse kertoa, minne.
Tällaistakin oli joskus.
Inferno täytti juuri kaksikymmentä vuotta. Seuraavassa päätoimittajamme summaa kulunutta aikaa ja kuuluttaa tuoretta verta.
Viime vuonna kolmikymppisiään juhlinut kotimaisen äärimetalin pioneeri Impaled Nazarene julkaisee vihdoin uuden levyn. Edellisestä pitkäsoitosta on vierähtänyt seitsemän vuotta. Joitain asioita on hyvä hieman muhitella.
Sadasyhdeksäskymmenesensimmäinen Infernon numero julki perjantaina 21. toukokuuta.
Eight Headed Serpent on yhtyeen kolmastoista pitkäsoitto.
Saatana saapuu televisioon.
Kahdeksanpäinen käärme on noussut.
Steelfest jatkaa laadukasta linjaansa.
Steelchaosin bändikattaus on niin sanotusti kohdillaan.
Impaled Nazarenen kolmas albumi palasi muistuttamaan satavuotiasta Suomea siitä, että kaikella on myös paha puolensa.