Näin napakka virvelisoundi pitää mainita heti ensimmäisessä lauseessa, sillä olennainen on olennaista. Punkahtavaa ja ytimekästä thrashiä soittava kotimainen Death Is Death onnistuu tuotannollisesti oikein mukavasti, sillä nyt ei todellakaan lussuilla.
Vajaat puolituntinen Death Is Hardest Thing to Do on yhtyeen toinen pitkäsoitto. Keskimitaltaan pariminuuttiset raidat rykivät suoraviivaisesti päin näköä ja riffeistä kuulee Slayerin vaikutuksen. Kitaroista kuuluvat läpi erityisesti South of Heaven (1988) ja Seasons in the Abyss (1990), mikä ei ole lainkaan huono asia.
Vauhtia pidetään kuitenkin yllä verrokkilevyjä enemmän. Tuplabassarit eivät laula, mutta humppa soi liki lakkaamatta. Jokaisen kappaleen nimestä löytyy sana ”death”, ja kuin ilmiselvää alleviivaten mukana on myös raita nimeltä Slayer Kind of Death. Ei Death Is Death silti vain Slayerin perässä juokse, ei likimainkaan. Rässistä punkkihommien puolelle kallistuva meininki takaa sen, että kovin pitkälle hierottuja kuvioita ei kuulla.
Laulajan vänisevään nasaalihuutoon tottuminen ottaa aikansa. Riffit kuitenkin toimivat ja soitossa on mukavan hyökkäävä ote. Yksinkertaisen tarttuvissa koukuissa on sen verran tehoa, että viihtyminen on taattua.