Kirjoittaja: Vesa Siltanen

Max Cavalera: Minun ja Igorin olisi pitänyt erottaa ne kaksi muuta persläpeä ja pitää Sepultura itsellämme

Sepulturan perustajiin kuulunut veljespari Max ja Igor Cavalera kiertää parhaillaan Pohjois-Amerikkaa juhlistaen 20 vuotta täyttänyttä Roots-albumia. Metal Insider pyysi haastattelussaan Max Cavaleraa palaamaan vuoteen 1996 ja niihin tunnelmiin, jossa hän erosi yhtyeestä. Maxin kommenttien perusteella on melko selvää, että alkuperäisen Sepultura-kokoonpanon reunionia ei ole ihan hetkeen odoteltavissa.

AC/DC:n Cliff Williamsilta vahvistus: basisti jää kuluvan kiertueen jälkeen eläkkeelle

Cliff Williams on julkaissut AC/DC:n virallisella Youtube-kanavalla videoviestin, jolla hän vahvistaa asian, jota mies pohti jo aiemmin kesällä: vuonna 1977 australialaisyhtyeen riveihin liittynyt basisti jää eläkkeelle parhaillaan käynnissä olevan kiertueen jälkeen.

Antakaapa Haake-sedän näyttää mallia – näin soitetaan rummuilla Meshuggahin uusi kappale Nostrum

Meshuggah julkaisee 7. lokakuuta uuden The Violent Sleep of Reason -studioalbumin. Levy on pitkän linjan matematiikkametallistien kahdeksas täyspitkä ja uusin studioalbumi sitten vuoden 2012 Kolossin.

Marilyn Manson kuvailee seuraavaa levyään väkivaltaiseksi ja katkeraksi

Mikäli Marilyn Mansonin 90-luvun hittilevyt Antichrist Superstar (1996) ja Mechanical Animal (1998) kolahtavat, kannattaa pitää silmällä miehen tulevaa SAY10-levyä. Manson nimittäin kuvailee Rolling Stone -lehdessä albumin olevan tyyliltään lähellä juuri näitä kahta edellämainittua.