Blogi: Viikate – Kymijoen lautturit (ilm. 6.9.)

Ensikuuntelun päälle tuli murjaistua, että uusi Viikate-albumi rullaa kuin mestarijuoksija Lasse Virénin askel; vaivattoman ja rennon oloisesti, mutta kovilla tehoilla.

Lisäkuuntelut vain vahvistavat tunnelmaa: kolmannen kerran peräkkäin Miitri Aaltosen johdolla tallennetut sävelsotilaat ovat ruodussa nyt esimerkillisen särmästi, ja vaikka tappituntuma on tosiasia, riveissä voi hengittää vapaasti.

Vee-tunnelma on ilmavampi kuin koskaan aiemmin, mutta samaan aikaan kappaleissa tapahtuu entistä enemmän. Soitinarsenaali soi laveampana, ja tuntuupa kuin Virtas-Kallen vaikutekavalkadikin olisi tuotu nyt levylle totuttua leveämpää kaistaa.

Biisit ovat mainioita, tekstit ovat mainioita (eritoten mainittakoon hienosti riimitelty Myrkynvihreää), kokonaisuus on mainio… Onko Kymijoen lautturit peräti bändin tähän asti kovin levy, sitä on vielä aikaista sanoa, mutta paketti on joka tapauksessa ilahduttavan nafti. Monestako kymmenennestä studiolevystä voi sanoa samaa?

Huom! Tämä EI OLE arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin.