”Nimi herättää kulmakarvojen nostelua ja positiivista murahtelua Suomen rajojen ulkopuolellakin” – haastattelussa Korpsesoturi

Mureaa kuolometallia soittava Korpsesoturi hoitaa hommiaan sekä kokemuksen tuomalla varmuudella että tuoreella tekemisen innolla.

Millaista tarvetta täyttämään Korpsesoturi on perustettu? 

– Imeydyin aikoinaan osaksi 1990-luvun death metal -aaltoa, ja kymmenisen vuotta sitten alkoi kyteä idea suomen kielestä metallimusiikissa. Ajatus kehittyi levylle asti vasta Vainajan ensimmäisen kiekon [Kadotetut, 2014] kautta, basisti-laulaja Juha Ahlfors muistelee. 

– Demolisher-bändin hajoamisen jälkeen tuntui, että olisi mukava tehdä asioita yksinkertaisesti ja maanläheisesti. Kun Vainajassa edettiin hitaasti ja matalalta, lähti ajatus nopeasta ja alkukantaisesta death metalista, joka alkoi kulminoitua 2014–15, kun remmiin löytyi sopivia soittajia. 

Korpsesoturin nimi herättää varmasti huomiota sekä Suomessa että ulkomailla. Mikä nimen tarina on? 

– No, tämä on oikeastaan aika hauska juttu, koska moni vääntää nimestä ”korpisoturia” ja kaikkea semmoiseen liittyvää. Nimi sai ensimmäisen muotonsa, kun alkupään kitaristi Pekka [Rytkönen] heitti ajatuksen, että nimi voisi olla Zombie Lake -elokuvan henkinen. Aluksi pyöriteltiin Ruumissoturia, mutta jossain vaiheessa muutettiin se Korpsesoturiksi. 

– Jostain kumman syystä nimi herättää kulmakarvojen nostelua ja positiivista murahtelua Suomen rajojen ulkopuolellakin. Nimi heräsi mielestäni kunnolla henkiin, kun siihen saatiin uuden logon myötä aimo annos 90-luvun fiilistä! 

Olet kertonut, että Malus Corpus -levyn sanoitusten aiheet ovat enemmän tai vähemmän omasta tai läheisten elämästä kertovia. Koetko sen erityisen läheiseksi albumiksi? 

– Kyllä näin voisi sanoa. Malus Corpusin sanoituksissa käydään läpi todella raskaita ja henkilökohtaisia asioita, ja koen, että sain monelle asialle rauhan, kun sain purkaa ne paperille ja tulkita niitä raivolla ja tunteella. Jotkin levyn asioista ovat niin raskaita, että en halua puhua niistä perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Tämä on henkilökohtaisin albumi, jonka tekstit olen kirjoittanut. Joissakin kohdin levyä kuunnellessa kurkkua kiristää ja tunteet nousevat herkästi pintaan. 

Bändisi kokoonpano muuttui hiljattain. Millaista porukkaa olet kasannut ympärillesi? 

– Korpsesoturissa on soittanut kymmenkunta muusikkoa, joilta ei ole kuitenkaan löytynyt aikaa tai intensiteettiä tämäntyyppiseen musiikkiin, joten viime keväänä ajattelin, että homma pitää hoitaa jotenkin muutoin. Kasasin kesällä keikkakokoonpanon, jonka soitto kulki mainiosti, mutta aikatauluongelmien ja biisien vaatiman ajan vuoksi päädyin pistämään senkin nippuun. 

– Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat tasavertaisina jäseninä Sami Väkkärä ja Marko Lundahl. Sami on nuorempi ja erittäin taitava muusikko, joka taitaa kitaran, rummut ja haitarin, jota ei olisi saanut varmaan mainita, hah hah. Hän soittaa rumpuja, kunnes löydämme uuden rumpalin ja Sami saadaan takaisin kitaran varteen. Marko taas on meikäläisen kanssa samaa ikähaarukkaa ja taitava kitaristi. Hänellä on hiukan erilainen metallitausta, mutta se tuo oman lisänsä Korpsesoturiin. 

Millaisin mielin Korpsesoturi katsoo tulevaisuuteen? 

– Tulevaisuus näyttää erittäin positiiviselta! Hermoilu Malus Corpusin vastaanotosta on pikkuhiljaa hälvennyt, ja palaute on ollut positiivista ympäri maailman. Seuraavan vuoden ajan on tarkoitus keikkailla ja kirjoittaa uutta materiaalia, jota onkin jo aloitettu tässä alkusyksystä. Toista levyä on ajatus ruveta äänittämään reilun vuoden kuluttua. 

Julkaistu Infernossa 11/2018.