Etsi
Nine Inch Nails käsittelee vaikeita aikoja musiikkinsa kautta.
Doningtonissa ei raikaa rokki kesäkuun puolivälissä.
Harvemmin sitä tulee vastaan näin hyviä metallidokkareita.
Come together! Right now... Quarantine!
Debyyttialbumi ilmestyy "piakkoin".
Nykytilanne vaikuttaa myös Enslavedin toimiin.
Puhelimien salamavalot ovat kuitenkin Jen Majurasta loistava korvike sytkäreille.
Melodista metallia soittava Silentium esittelee uudella singlellään tulevan albumin suoraviivaisempaa ja iskevämpää puolta.
59-vuotias Rieflin sairasti syöpää.
Salvation löytyy yhtyeen viimeisimmältä Awakening-albumilta.
Hypnoottisen videon on tuottanut Zev Deans.
"Kun kuultiin huomattavista taloudellisista tappioista, syntyi halu auttaa", yhtye tiedottaa.
Legacy of the 1000 Lakes – Beer from the North Side on helposti juotava Pale Ale.
Forced Commandments on yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto.
Uusia konserttitaltiointeja ilmestyy viikoittain.
Foo Fighters julkaisee 10. studioalbuminsa tänä vuonna.
Liput myynnissä 25.3. alkaen.
Korn julkaisi uuden videon The Nothing -levyltään.
Chuck Billyllä on diagnosoitu korona, Gary Holt odottaa vielä varmistusta.
Mukana lisäksi biisi biisiltä -kommenttiraita.
Iso osa Dark Tranquillitya on poissa.
Yli 50 vuotta musiikkimaailmassa vaikuttanut Alice Cooper ei aio pysähtyä.
Ghost on yhden miehen visio, joka on samaan aikaan loppuun asti suunniteltu ja täysin arvaamaton. Purkakaamme ilmiö osiin sen isän Tobias Forgen kanssa.
Firewind haluaa herättää positiivisia fiiliksiä.