Vaadittiin parikymmentä vuotta, levytolkulla sotaheviä ja satoja pareja maastohousuja ennen kuin ruotsalainen Sabaton päätyi käsittelemään perusteellisesti ensimmäistä maailmansotaa. Nyt se tapahtuu kokonaisen albumin mitassa, joka niputtaa samalla koko bändin historian.
Hilton ei ole ihan ensimmäinen hotelli, jossa voisi kuvitella tekevänsä haastattelua sodista laulavan heavy metal -bändin laulajan kanssa. Vielä epätodennäköisemmältä tuntuu nautiskella samalla Game of Thrones -viskitastingistä.
Siinä Joakim Brodén kuitenkin istuu, Hiltonin sviitissä valtavan uuden Sabaton-albumin kantta kantavan pressun edessä katselemassa ulos ikkunasta, merelle päin.
Sabaton ei ole viime vuosina juuri taukoja pitänyt. The Last Stand -albumista on ehkä lähes kolme vuotta, mutta bändi on ollut koko tämän ajan tien päällä ja hypännyt sen jälkeen lähes suorilta studioon.
Istuttiinpa parhaillaan sviitissä tai ei, Joakimissa on tasan nolla prosenttia ylimielistä rocktähteä. Laulaja alkaakin pyöritellä aluksi, miten ihmeessä tähän hetkeen oikein on tultu.
– Emme koskaan suunnittele asioita kovin pitkälle eteenpäin. Tiedän, että olisi järkevää päättää tarkkaan, miten paljon kierrämme levyn jälkeen ja maksimoida tuloksemme sillä, mutta me emme toimi niin, Joakim pyörittelee.
– Totta kai halusimme soittaa The Last Standin jälkeen levyn biisejä faneillemme kaikkialla maailmassa, mutta kaikki lähti liikkeelle muutamasta kiertueesta. Jo vuoden jälkeen olimme valmiita tekemään uutta musiikkia ja harkitsimme jopa levyttävämme kiertueiden välillä, mutta sitten rundit alkoivat paisua.
– Mitä siinä voi sanoa, kun meitä kysytään kiertueelle Japaniin, Israeliin tai Australiaan ja saamme kymmeniltä tai sadoilta faneilta kommentteja, etteivät he malta odottaa keikkamme näkemistä? Se vetää niin nöyräksi, että haluaa vetää kymmenen keikkaa jokaiselle fanille ja antaa 110-prosenttisen suorituksen.
Joakim ottaa tiukan huikan lasistaan, hymyilee leveästi ja myhäilee heti perään harvinaisen vilpittömästi.
– Tiedätkö, meille on tapahtunut viime vuosina paljon hyviä asioita. Niin paljon, etten usko sitä kaikkea vieläkään todeksi. Varsinkaan, kun ottaa huomioon, miten paljon kokoonpanomme muuttui muutama vuosi sitten.
– Olemme tehneet tätä nyt parikymmentä vuotta, mutta vieläkin käy usein niin, ettei jokin maa ole ollut meille mitään erityisen hyvää aluetta, mutta sitten kirjoitamme heidän historiaansa liittyvän kappaleen ja myymme pian siellä kolme keikkaa loppuun. Yhteys faneihin on niin käsinkosketeltavaa, etten ole kyllästynyt siihen edes vuosikymmenissä.
Heviä, sotia ja maastohousuja
Sabaton viettää siis tänä vuonna peräti 20-vuotisjuhliaan. Se tuntuu uskomattomalta, kun ajattelee, mitä kaikkea bändin ympärillä on ehtinyt tapahtua jo viimeisen viiden vuoden aikana.
Joakim myhäilee epäuskoisesti muistuttaessaan, ettei Sabatonista pitänyt tulla alun alkaen bändiä lainkaan. Hän käyttää toistuvasti sanaa ”sattuma” bändinsä elinkaaresta puhuessaan.
– Tapasimme Pärin [Sundström, basso] ja Rikardin [Sundén, kitara 1999–2012] jossain kotibileissä muutamia vuosia ennen Sabatonin perustamista. Kukaan meistä ei soittanut varsinaisesti bändissä, kukaan ei haaveillut muusikonurasta tai osannut edes soittaa kunnolla, Joakim luettelee naurahdellen.
– Me vain satuimme diggailemaan samanlaisesta musiikista. Aluksi kutsuimme bändiämme Aeoniksi, koska emme tienneet, että se nimi on jo varattu. Treenimme koostuivat lähinnä kaljanottamisesta ja [Judas Priestin] Painkillerin mukana huutamisesta, viikonloppu toisensa perään.
– En tiedä, missä vaiheessa muut ymmärsivät, että olen säveltänyt myös omia biisejä. Jotenkin he saivat minut ylipuhuttua esittämään joitakin kappaleitani heille, ja siitä se lähti, bändi, jonka ei pitänyt olla mikään bändi. Treenit, joissa soitettiin musiikkia oikeasti. Ja lopulta olimme Aeon, joka halusi oikeille keikoille.
Vuonna 1999 bändin ydinjoukko ymmärsi, että Aeon-nimi on käytössä muualla.
– Olimme aikeissa äänittää ensimmäisen demomme, ja eräs ruotsalainen bändi otti meihin yhteyttä. He kertoivat, että ”me muuten olemme Aeon, ja olemme olleet sitä jo monta vuotta”. Emme lähteneet kyseenalaistamaan asiaa. Päätimme, että jokainen tekee kotiläksynsä ja miettii nimiehdotuksia seuraaviin treeneihin.
– No, lopulta minä olin ainoa, jolla oli edes se yksi ehdotus. Ja se ehdotus oli tietenkin Sabaton. Älkää ymmärtäkö väärin, bändeillä on nähty huonompiakin nimiä, mutta emme todellakaan uskoneet elävämme sen kanssa vielä yli 20 vuoden päästä! Jos olisimme tienneet sen, olisimme harkinneet vähän, Joakim hymähtää viskiä maistellen.
Paperilla Sabatonin konsepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan todellinen levy-yhtiön unelma: bändillä on vahva imago sekä kansainvälisiä teemoja ja kappaleita, jotka sopivat niin heavyfaneille kuin rockradioihinkin. Tämän sanottuani Joakim kiirehtii kertomaan, että monet ovat moittineet konseptia laskelmoiduksi tuotteistamiseksi.
– Meillä ei ole koskaan ollut mitään suurta suunnitelmaa, eivätkä ihmiset meinaa millään uskoa sitä. Et usko, kuinka monta kertaa olen kuullut oletuksen, että tämä bändi keksittiin jossain palaverissa. Olemme kuulemma keksineet täydellisen yhdistelmän: otetaan tarttuvaa heavy metalia, sotketaan se kaikkia kansallisuuksia koskettaviin sotateemoihin ja pynttäydytään lavalla maastohousuihin. Ihan kuin tämä kaikki olisi jotenkin muodikasta.
– Tiedätkö, miten nerokkaasti tämä konsepti syntyi? Pidimme kasarimetallista, joten teimme sellaisia biisejä. Pidin historiasta, joten kirjoitin siitä. Kuvasimme ensimmäistä musiikkivideotamme bunkkerissa, joten puimme päällemme maastohousut. Löysin vahingossa nurkistani vanhat liivit, ja siinä se oli. Koko ”nerokas” ja ”laskelmoitu” Sabaton.
Kuva: Markus Laakso
Täydellinen biisiresepti
Utelen Joakimilta, milloin hän kokee nykyisenlaisena tunnetun Sabaton-soundin syntyneen. Laulaja ponnahtaa seisomaan viskilasi kädessään ja alkaa viittilöidä innosta pinkeänä tarinaa kertoessaan.
– Voin nimetä sen hetken lähes sekunnilleen, koska se on helvetin tärkeä hetki elämässäni, mies hehkuttaa.
– Elettiin kevättä 2003, ja olin juuri tehnyt demon kappaleesta Primo Victoria. Kaikki muut pitivät minua ihan kaistapäänä sen biisin suhteen. Se ei kuulemma kuulostanut demolla yhtään heviltä, eikä varsinkaan Sabatonilta. Kaikki ne kuorot ja koko kappalerakenne olivat muiden mielestä tuhoontuomittuja.
– Sillä kertaa pidin pääni. Olin alkanut oppia, että minulla on joskus biisien suhteen kuudes aisti. Jos etenen vaiston varassa, syntyy joko silkkaa timanttia tai täysin epäonnistunut kappale. Jos en luota vaistoihini, syntyy vain keskinkertaista tylsyyttä. Tuolla hetkellä minusta tuntui, että biisi on pakko tehdä valmiiksi sillä tyylillä.
– Pakotin jätkät pitämään vihaamansa intron sellaisenaan ja halusin toteuttaa kirkkokuorot niin isosti kuin mahdollista, joten pakotin muut jäämään studiolle sen jälkeen, kun äänittäjämme Tommy Tägtgren oli lähtenyt kotiin. Siellä me sitten hoilasimme ”Primo Victoria! Primo Victoria! Primo Victoria!” -kuoroja kolmiäänisesti.
– Paras hetki oli, kun saimme miksauksen valmiiksi ja pistin biisin soimaan. Siitä hetkestä olisi saanut tehtyä hyvän gif-meemin, kun toimistotuolilla istunut Pär potkaisi itsensä kauemmaksi tarkkaamon pöydästä, ponkaisi seisaalleen, nosti kätensä ilmaan ja huusi kovaan ääneen: ”Primo Victoria! Tämä on, jumalauta, paras biisi ikinä!”
– Kylmät väreet kulkivat läpi koko kroppani. Ymmärsin tehneeni ensimmäistä kertaa elämässäni jotain merkittävää. Se hetki valoi minuun valtavasti itsevarmuutta. Se oli se hetki, kun todellinen Sabaton syntyi.
Joakim räjähtää nauramaan kertoessaan, ettei yksi varma osuma todellakaan tarkoittanut sitä, että hänestä olisi tullut hetkessä jonkinlainen metallin erehtymätön kultasormi.
– Saan aina säveltäessäni voimakkaita aavistuksia, mutta olen yhtä usein väärässä kuin oikeassa, enkä todellakaan tiedä etukäteen, mikä biisi tulee olemaan yleisön suosikki.
– Ihan oikeasti! Esimerkiksi Ghost Division ja The Lost Battalion ovat biisejä, joita pidin kyllä hyvinä, mutten olisi laittanut penniäkään likoon niiden menestyksen puolesta. Nyt ne ovat suosituimpia kappaleitamme. Toisaalta Endless Nights ja Firestorm eivät ole yhtään niin ylistettyjä, mutta ne kuuluvat omiin suosikkeihini.
Ristiriitaiset unelmien täyttymykset
Oliko Sabaton sitten alusta alkaen täysin valmis bändi, jolla oli sotaisat teemat, vahva biisiresepti ja näyttävä lavashow hallussa ensimetreiltä asti ja maailmanvalloitus oli vain ajan kysymys?
”Ei todellakaan”, Joakim tokaisee virnuillen kurottaessaan kohti yhä savuisempaa Game of Thrones -viskiä.
– Me emme todellakaan olleet mitään esiintyjiä! Emme edes muusikoita. Minä kaikkein vähiten. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että minusta tulee bändin synisti, laulaja hykertelee päätään pudistellen.
– Kun teimme ensimmäisiä keikkoja, muut jätkät eivät voineet edes moshata. Arvaa miksi? Koska olimme niin onnettomia soittajia ja esiintyjiä, että pään heiluttaminen biisin tahdissa olisi saanut meidät soittamaan ihan päin persettä. Siitä on valmis bändi aika saatanan kaukana!
– Se onkin leimannut Sabatonia koko uramme ajan. Meistä tuli muusikoita vähän kuin vahingossa, ja osalle meistä se oli mieluisa yllätys, mutta osalle taas… No, sanotaanko näin, että kokoonpanomuutokset puhuvat puolestaan. Kaikki meistä eivät olleet valmiita siihen, että tästä tulee elämäntapa. Minullakin kesti siinä iso tovi.
Vinyyliharrastajaksi tunnustautuva Joakim myöntää, että musiikki on ollut aina hänen suurin intohimonsa, mutta samalla hän kieltää, että ura sen parissa olisi ollut hänelle edes etäinen tavoite.
– Aloin soittaa kitaraa ja koskettimia aika nuorena, mutten ollut yksi niistä tyypeistä, jotka vuorasivat huoneensa seinät rokkarien kuvilla ja päättivät tulla yhdeksi heistä.
– En vieläkään miellä itseäni laulajaksi. En kaikkien näiden Sabaton-vuosienkaan jälkeen. Olenko esiintyjä? Kyllä. Keulakuva? Kyllä. Laulaja? En varsinaisesti. Osaan soittaa kaikenlaisia soittimia kohtuullisesti ja haluan aina ylittää itseni biisinkirjoittajana, mutta minulle olisi yhtä lailla sopinut vaatimattomampi musiikkiharrastelu treeniksellä.
Joakim ei meinannut ymmärtää elämästään tulleen silkkaa Sabatonia edes siinä vaiheessa, kun bändi alkoi 2010-luvun taitteessa kiertää yhä enemmän ja enemmän ympäri maailman.
– Olimme tehneet tätä jo vuosikaudet, kun nousin lavalle Madridissa maaliskuussa 2011. Silmissäni sumeni suuren yleisömassan edessä, aika pysähtyi ja mielessäni vilisi loputtomasti ajatuksia. Sillä hetkellä tajusin, että musiikki on nyt ammattini. Olin saavuttanut unelmani, jota en edes tiennyt unelmakseni.
– Tajusin sillä sekunnilla, etten ollut tehnyt päiväduuniani musiikinopettajana pariin kolmeen vuoteen. Heti perään sisäistin tekeväni työkseni sitä, mitä rakastan kaikkein eniten. Ymmärsin olevani onnekas. Kaikki muut bändissä eivät ottaneet saavuttamaamme suosiota vastaan yhtä avoimin mielin.
Joakim viittaa vuonna 2012 tapahtuneeseen hajoamiseen, jonka seurauksena hän ja Pär Sundström jatkoivat toimintaa Sabatonin nimissä, kun taas Oskar Montelius, Rikard Sundén, Daniel Mullback ja Daniel Mÿhr muodostivat Civil Warin.
– Minä ja Pär halusimme tehdä Sabatonista elämäntyömme ja elantomme, muut eivät. Muut olisivat halunneet pitää bändin harrastuksena, me halusimme mennä päätyyn asti, Joakim summailee.
– Tapahtuneen jälkeen otimme riskin Sabatonin jatkuvuuden suhteen. Pahimmassa tapauksessa bändi olisi silti hajonnut, ja todennäköisin vaihtoehto oli palata harppauksia taaksepäin. Epätodennäköisin vaihtoehto toteutui ja me moninkertaistimme menestyksemme.
– Kaikki vanhat kaverit ovat yhä valtava osa Sabatonia. Me kirjoitamme musiikkia historiasta, enkä edes yritä sensuroida omaamme. Elämäni hienoimpia hetkiä oli silti se, kun tajusin Sabatonin olevan yhä Sabaton. Se tapahtui uuden kokoonpanon ensimmäisen keikan toisen biisin aikana. Silloin tiesin soundimme olevan yhä elossa.
Sabatonia, Sabatonia ja Sabatonia
Sabatonin tunnistettava soundi on pysynyt ennallaan kokoonpanomuutoksista huolimatta. Joakim kertoo tämän johtuvan siitä, että bändin kaikkien aikojen kaikki jäsenet ovat jakaneet saman rakkauden kasarimetalliin.
– Vähemmän raskasta rockia kuuntelevilla on tapana kutsua kaikkea tietynlaista heavyä kasarimetalliksi, mutta he eivät ymmärrä, miten laaja paletti musiikkia senkin käsitteen alle mahtuu, Joakim toteaa.
– Tämän hetken porukastamme minä olen Acceptin ja Twisted Sisterin miehiä, Hannes [van Dahl, rummut] liputtaa 80-luvun Judas Priestin puolesta, Tommy [Johansson, kitara] jumaloi Gary Moorea ja Helloweeniä ja Pär on puolestaan Savatagen ja Skid Row’n kannattaja. Huomaatko mihin tähtään?
– Periaatteessa kaikki mainitut edustavat kasarimetallia, mutta ovat täysin erilaisia bändejä. Jos yhdistäisi näistä kaikista tietyt puolet ja ynnäisi mukaan sotateemoja, saattaisi olla aika lähellä Sabatonin soundia. Meidän etumme on, että päätimme olla alusta alkaen juuri niin monipuolisia kuin haluamme.
Pär Sundström kertoo The Great War -albumia esittelevällä videolla, että levy on tuttua Sabaton-laatua. Basisti suorastaan alleviivaa sitä, että kappaleet ovat Sabatonia, Sabatonia ja vain ja ainoastaan Sabatonia.
Harvinaisen virkistävä lausunto verrattuna niihin kolmeentoista pressitiedotteeseen tusinasta, joissa bändit kertovat uuden levynsä olevan heidän raskain, monipuolisin ja vieläpä kaikesta aiemmasta poikkeava teoksensa.
– Niin, ja kaikkien bändien pitäisi aina keksiä itsensä uudelleen tai muuten ne junnaavat paikallaan. Mutta jos bändit liikkuvat eteenpäin, ne muuttuvat liikaa. Mikään ei ole koskaan kenenkään mielestä hyvin, Joakim naurahtaa.
– Pär on siinä ihan oikeassa, että meillä on oma taattu Sabaton-reseptimme eikä mitään syytä lähteä rikkomaan kaavaa liikaa. Nämä teemat suorastaan huutavat tällaisia biisejä, emmekä todellakaan näe syytä lähteä vetämään hommaa vaikkapa erityisen progeksi, jos se ei ole sitä, mitä biisi vaatii toimiakseen.
– Meillä on ollut perinteisimmästä meiningistämme erottuvia kappaleita joka levyllä, ja Carolus Rex -albumi [2012] oli orkestraalisinta Sabatonia ikinä. Silti on mielestäni vain hyvä, että kuulija tietää Sabaton-levyn ostaessaan täsmälleen mitä saa. Rehellistä, aitoa ja tinkimätöntä Sabatonia.
– Eniten levyillämme vaihtelevat sävyt. Heroes [2014] ja The Last Stand olivat hieman mieltäylentävämpiä teoksia, mikä ei ole ihme. Kertoivathan ne sankarillisista ja juhlavista asioista. The Great War puolestaan on paljon synkempi levytys – sabatonmaisella tavalla –, koska ensimmäinen maailmansota oli repiä ihmiskunnan palasiksi.
Ei-niin-seksikäs maailmansota
Ensimmäinen maailmansota, joka tunnettiin aikoinaan myös ”suurena sotana”, on näyttäytynyt Sabatonin albumeilla ennenkin, mutta ei läheskään niin runsaasti kuin toisen maailmansodan tapahtumat.
– Toinen taitaa olla maailmansodista se seksikkäämpi, Joakim hörähtää seuraavaa viskiä valikoidessaan.
– Vakavasti puhuen toinen maailmansota on aina läsnä elokuvissa, videopeleissä ja musiikissa. Ensimmäinen jää usein sivuun. Ymmärrän sen hyvin, tavallaan. Toisessa maailmansodassa on niin selkeitä hyvä-paha-asetelmia ja äärimmäisiä hahmoja, että siitä saa ammennettua yksioikoisemmin taiteeseen.
– Ensimmäisessä maailmansodassa itseäni kiehtoi erityisesti se, miten moni kansa ja valtio ajautui siihen tavallaan tahtomattaan. Kyse ei ollut vain ideologian levittämisestä tai maailmanvalloituksesta. Moni maa joutui sotimaan periaatteella ”tapa tai tule tapetuksi”. Ihmiset ampuivat toisiaan silmät ummessa ja hammasta purren.
– Toisekseen ensimmäinen maailmansota oli se sota, joka jakoi historian vanhanaikaisen ja modernin sodankäynnin välillä. Vielä konfliktin alussa sotaa käytiin hevosin ja pistimin, lopulla taas lentokoneiden ja panssarivaunujen voimin. Se kuuluu The Great Warin kaaressa. Alleviivaamme sitä jopa kansitaidetta myöten.
– Sotien inhimillisemmät puolet ja raadollisuus unohtuvat monesti, kun niitä käsitellään musiikissa. Itse haluan pitää kiinni aidoista, kaunistelemattomista tunteista. The Great War ei maalaile jonkinlaista kronologista kuvausta koko sodasta. Se keskittyy ennemmin yksilöllisiin selviytymistaisteluihin.
– Kun aloin tehdä näitä kappaleita, ensimmäinen vaistoni oli kirjoittaa pääasiassa itärintamasta. Se on kuitenkin aika pureskeltu aihe, ja halusin mahdollisimman laajan perspektiivin. Otin mukaan yksilöllisiä kulmia T. E. Lawrencen kokemuksista arabikapinassa [Seven Pillars of Wisdom] ja kanadalaisen Francis Pegahmagabowin sankariteoista tarkka-ampujana [A Ghost in the Trenches], mutta mukana on myös suurempia linjoja, kuten Osowiecin linnoituksen taistelut Puolassa [The Attack of the Dead Men].
– Ensimmäinen maailmansota on niin täynnä kiehtovia tarinoita, että olisi ollut suoranaista sokeutta kirjoittaa siitä ruotsalaisesta tai edes skandinaavisesta kulmasta. Tietysti kaikki kappaleet vaativat paljon tutkimusta, mutta se oli koko sanoittamisen hauskin osuus. Tavujen ja sanoitusrivien kanssa taisteleminen taas ei niinkään!
– Huomasin jo julkaistessamme levyn teeman, että ensimmäinen maailmansota hyväksytään monissa osissa Eurooppaa osaksi maailmanhistoriaa helpommin kuin toinen, joka on edelleen monille aika iso mörkö. Ensimmäistä maailmansotaa voi lähestyä monista kulmista ilman, että se provosoi ketään liikaa.
Sabaton Tuskassa 2017. Kuva: Andi Balogh
Historia ensin, musiikki sitten
Ihmisten väliset konfliktit ovat yleensä äärimmäisten ajattelutapojen yhteentörmäyksiä. Sodista kirjoittaminen onkin haastavaa, jos haluaa olla ottamatta puolia ja loukkaamatta ketään.
Puhuessaan Sabatonin teemoista Joakim korostaa haluaan kirjoittaa suurten tunteiden tarinoita kaikkien osapuolien kokemusten kautta, mutta ihmettelee samalla itsekin, miten vähän raivoisia kommentteja bändi on aiheuttanut.
– Kun aloimme kirjoittaa teemoja ensimmäisille levyillemme, olin ihan varma, että tulemme potkimaan kusiaispesää pahemman kerran ja vielä kusemaan sinne kusiaispesään kaiken päälle.
– Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjoitin Ghost Division -biisin albumille The Art of War [2008], olin varma, että nyt niitä natsisyytöksiä alkaa putoilla. Ruotsalainen viiksekäs kaljupää kirjoittaa saksalaisen Erwin Rommelin tekemisistä toisessa maailmansodassa. Kulmani oli toteava, ei ihaileva, mutta olin ihan saletti, että joku raivostuu siitä.
– Sen sijaan fanikuntamme ja jopa meitä satunnaisesti kuuntelevat ovat jotenkin ymmärtäneet, että kirjoitamme erilaisista aiheista ottamatta puolia. Se on melko yllättävää ottaen huomioon, että elämme todellista mielensäpahoittajien kulta-aikaa. Voisi luulla, että kaltaisemme bändi haluttaisiin lynkata julkisesti torilla.
Onko Sabaton päättänyt vältellä joitakin tiettyjä aiheita?
– Olen nähnyt, että ei ole olemassa huonoa julkisuutta. Veikkaan, että yksikin äärimmäisen provosoiva kappale voisi heijastua kuulijamääriimme roimasti, mutta haluammeko tehdä niin vain provosoinnin ilosta? Emme todellakaan.
– Kohtaamme kiertueillamme ihmisiä, jotka elävät juuri nyt vaikkapa Syyrian, Israelin tai Ukrainan kriisien keskellä. Emme aio kirjoittaa niistä tapahtumista nyt, kun nämä konfliktit koituvat kuulijoidemme läheisten kuolemaksi. Teemme sen sitten, kun ne ovat historiaa, Joakim toteaa lyödessään viimeisen viskimaistiaislasin pöytään.
Julkaistu Infernossa 6/2019.