Pöydän toinen puoli, levy-yhtiöt edustajineen, nähdään usein julmina suuryritysten johtajina, jotka tuomitsevat suuressa arvossaan kenen tahansa hengentuotokset hetkessä. Tilanne voi vaikuttaa armottomalta. Jopa epäreilulta.
Tällekin on olemassa syynsä. Kotimaisen Inverse Recordsin [jonka rosteriin kuuluu esimerkiksi kuvassa oleva Wrathrone] Jaakko Tarvainen toteaakin heti alkuun, kuinka itsenäisenkin levy-yhtiön ovella puhutaan valtavan suuresta bändien tungoksesta.
– Erilaisia yhteydenottoja, postitettuja levyjä, demolinkkejä, YouTube-näytteitä ja kaikenlaisia kosiskeluja tulee päivittäin ja jatkuvalla syötöllä, Jaakko naurahtaa heti aluksi. – Siis sekä sainaamattomilta nuorilta bändeiltä että uutta yhteistyökumppania hakevilta kokeneemmilta orkestereilta.
– Useita levyjä kattavat sopimukset eivät ole enää tätä päivää, joten myös kokeneemmilla bändit ovat usein tilanteessa, jossa yhteistyötahot puntaroidaan läpi uudelleen. Tarjolla on siis jatkuvasti kokemustasoltaan erilaisia bändejä.
Kun kysyntä on kovaa, tarjonta on aina vain kovempaa, minkä takia Jaakko kehottaakin bändiä kuin bändiä palaamaan perusasioiden äärelle.
– Kannattaa keskittyä asioihin, mihin voi vaikuttaa, eikä murehtia loputtomasti asioista, jotka eivät ole omien vaikutusmahdollisuuksien ulottuvissa. Toisin sanoen: keskittyä tekemään helvetin hyviä biisejä. Siis biisi kerrallaan.
– Tätä nykyä on myös tärkeää löytää ne omat foorumit, joissa tavoittaa yleisönsä. Kyse ei välttämättä ole levykaupasta. Sellainen saattaa olla YouTubessa, eri foorumeilla tai keikkapaikoilla, tai missä vain. Sitä ei monesti voi tietää ennen kuin kokeilee, tekee ja havaitsee.
Jaakko alleviivaa, että musiikin on aina puhuttava puolestaan, mutta muistuttaa myös, että kokonaispaketilla joukosta erottumisestakaan ei ole haittaa.
– Omasta näkökulmastani näen asian niin, että parhaiten erottuu ihan vain hyvin toteutetulla materiaalilla: hyvillä biiseillä tai ehkä laadukkaalla musiikkivideolla, josta tarttuu aidosti SE fiilis, jota bändi haluaa musiikillaan välittää. Ja samalla se, että bändi on miettinyt hommaansa kappalerakenteita tai studiotekniikkaa pidemmälle.
– Toisaalta esimerkiksi saatekirjeen ei tarvitse mielestäni olla mitenkään perusteellinen tai pitkä. Aina parempi, kun olennainen asia on esitetty mahdollisimman tiiviisti ja napakasti. Viestien vastaanottajilla ei välttämättä ole aikaa perehtyä pitkään tekstiin, ja viesti saattaa jäädä odottamaan ”parempaa ajankohtaa” ja unohtua sitten limboon ikuisiksi ajoiksi.
Toisinaan tasokkainkaan meteli ei tunnu kelpaavan yhdellekään levy-yhtiölle, mikä ajaa yhden bändin lopettamaan, toisen yrittämään loputtomasti ja kolmannen julkaisemaan levynsä itse. Jaakko muistuttaa, ettei tämäkään tilanne ole niin mustavalkoinen kuin päällepäin saattaa vaikuttaa.
– Yleensähän kyse ei ole yksinomaan siitä, kelpaako bändi levy-yhtiöille tai näiden päättäjille, vaan ennemmin siitä, kohtaavatko yhtiön ja artistin näkemykset ja päästäänkö niistä yhteisymmärrykseen ja sopimukseen. Se sitten on ihan eri kysymys, kenen mielestä materiaali on tarpeeksi hyvää.
– Jakelijan näkökulmasta taas on olennaista, onko yleisössä julkaisun tavoitteisiin ja panostuksiin nähden riittävästi porukkaa, joka kokee julkaisun olevan julkaisemisen arvoista. Jakelijaa kiinnostaa pääasiassa menekki.
Jaakon mukaan tärkein peruste ammattilaisen käyttämiseen julkaisutoiminnassa on yksinkertainen.
– Osaava ammattilainen on yleensä tehnyt näitä asioita pitkän aikaa ja on oppinut kantapään kautta tuntemaan toimintakentän mekanismeineen. Myös fyysisten äänitteiden jakeluverkostot ja promootiokanavat ovat asioita, joiden rakentamiseen toimiviksi menee helposti vuosia. Siksi nämä hommat kannattaa teettää ennemmin toimijalla, jolla ne on jo olemassa.
– Monissa asioissa on kuitenkin mahdollista säästää rahaa ja hermoja, kun tiedetään mitä tehdään eikä roiskita epämääräisesti ympäriinsä ilman tarkempaa suunnitelmaa.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2016.