Missä jytisi ankarimmin? Inferno listasi vuoden 2016 kovimmat keikat

Behemoth, Tuska 2016.
Kuva: Mikko Pylkkö

Vuoden kovimmat albumit on jo listattu niin kotimaisten kuin ulkomaisten artistien osalta. Seuraavassa kolmentoista toimituskuntamme jäsenen näkemys vuoden 2016 kovimmista keikoista, toimintasäteenä koko asuttamamme planeetta.

Markus Laakso: Dirkschneider – Jyväskylän Lutakko, 4.3.2016

Vanha kunnon maastohousu mäsäytti loppuunmyydyn Lutakon kassit seinille. Fakta on se, ettei kukaan tulkitse vanhoja Accept-klassikoita niin absoluuttisen täydellisesti kuin Dirkschneider itse – ja se tuli jälleen todistetuksi. Silkkaa ylivoimaa ja musiikillista ilotulitusta koko ilta. Elä lopeta näitä vielä, Udo, pliis!

Jukka Hätinen: Roky Erickson – Helsingin Tavastia, 25.4.2016

Roky Erickson kävi esittämässä setillisen vanhan yhtyeensä The 13th Floor Elevatorsin kappaleita. Tätä edeltäneen Suomen-vierailun suurin ansio oli nähdä legenda vielä elossa maestron itsensä ollessa toisessa ulottuvuudessa ja poikansa kipparoiman yhtyeen kompuroidessa Rokyn ikonisia soolokipaleita. Tällä kertaa terävyyttä ja huuruisuutta löytyi oikeassa suhteessa sekä keulilta että taustalta. Vuoden aikana tuli taatusti todistettua tiukempia vetoja, mutta näin ainutkertaista ja maagista kokemusta ei.

Tami Hintikka: The Exploited – Helsingin Nosturi, 20.5.2016

Punkpioneeri tarjoili yhden vuoden 2016 maukkaimmista keikkakokemuksista. Legendaosaston retkue näytti, miten jämäkällä soitolla ja tymäkällä livesoundilla saadaan yleisöön liikettä. Kävelevän punk-ikonin, Wattie Buchanin, irokeesi pysyi pystyssä ja ääni kunnossa läpi keikan. Kun biisimateriaali oli kohdillaan ja välillä lensivät sekä sylki että punkkarit, eipä reseptillä voinut kuin onnistua.

Jaakko Silvast: King Diamond – Espoon Metro Areena, 11.6.2016

Joulu koitti allekirjoittaneelle jo kesäkuussa, kun King Diamond pystytti Abigail-levynsä läpileikanneen teemashow’n Espooseen. Tunnelmasta tinkimätön, vahvasti seremoniallinen, teatraalisuudessaan täydellinen ja settilistaltaan lyömätön veto kovassa iskussa olleelta maestrolta ja yhtyeeltään. Keikan ainoa kauneusvirhe oli yleisön suhteellinen vähyys. Onhan näitä legendalevytyyppisiä spesiaaleja nähty viime vuosina muitakin, mutta Kunkku iski pohjat kertamanauksella.

Elli Muurikainen: Iron Maiden – Ullevin stadion, Göteborg, 17.6.2016

Paitsi vuoden paras keikka myös yksi parhaita ikinä. Näin bändin kesällä yhteensä kuudesti, mutta tämä kokemus nousi korkealle yli muiden. On vähintään unohtumatonta seisoa eturivissä 55 000 -päisen järjettömän kovaäänisen yleisön ympäröimänä. Jopa bändi itse hiljentyi minuuttien ajaksi ihastelemaan huutoa, joka kuului varmasti kilometrien päähän. Maidenin livekunto on aivan omaa luokkaansa, mutta tällaisia keikkoja ei näe joka päivä.

Aadolf Virtanen: Liiton Miehet – Jyväskylän Lutakko, 18.6.2016

Liiton Miehet eli salanimen turvin operoinut Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus loppuunmyydyn Lutakon lauteilla… Kitaristi Jarkko Petosalmen 40-vuotisjuhlan yhteydessä esitetty nostalgiapläjäys vei mennessään 2000-luvun taitteeseen ja suomenkielisen heavyn syntyaikaan. Tyylistään tinkimätön bändi oli edelleen raskas kuin leka ja muistutti menneestä niin intensiivisesti, että kaljatkin jäivät melkein juomatta.

Aki Nuopponen: Tiamat – Tampere Metal Meeting, 18.6.2016

Ennen kuin Tampere Metal Meeting tiedotti buukanneensa Tiamatin, elin siinä oletuksessa, että Johan Edlund on jättänyt bändin ja Tiamat käytännössä hajonnut. Siksipä olikin kuumottavan hienoa todistaa tätä välikuolemasta nousemista. Edlund johdatti orkesterinsa lavalle ja… olihan se silkkaa goottimetallin ja -rockin ”riemu”juhlaa. Tiamat osoitti syvällä soitollaan ja samettisenmustilla laahausklassikoillaan, miksi se on lajinsa vinoutuneesti paras bändi ikinä.

Matti Riekki: Behemoth – Tuska Open Air, Helsinki, 1.7.2016

Levyllä kovaksi todettu musta metalli on aiheuttanut monesti laudeolosuhteissa pettymyksen. Minulla ei ole kerrassaan mitään corpse paintien ja muun rekvisiitan käyttöä vastaa, sehän kuuluu vankasti asiaan, mutta en mahda mitään seikalle, että haettu efekti tavoittaa minut kovin harvoin. Ellei bändi näytä uniajan ohittaneilta petercrisseiltä, homma saattaa kääntyä myös päälaelleen: ulkomusiikilliset avut ovat kohdillaan, mutta siinäpä se. Menneen kesän Tuskassa uljaasti esiintynyt puolalaissuuruus näytti, että toimiva kombinaatio voi olla paitsi mahdollinen myös epäjumalallisen tehokas. Yhtyeen mustan kuoleman täyteistä seremoniaa todistaessa ei naurattanut pätkän vertaa. Sen sijaan Nergalin ja kumppanien ylväs meininki imaisi mukaansa tyhjiöön. Happi kävi vähiin, mutta tunne oli autuas.

Toni Keränen: Twisted Sister – Porispere, 5.7.2016

Twisted Sisterin viimeinen Suomen-keikka osoitti, että bändi poistuu juuri oikeaan aikaan eli elämänsä kunnossa. Suurimpana tähtenä loisti laulaja Dee Snider. Kaikilla tavoin huikeassa kuosissa oleva keulakuva manasi sekä bändinsä että yleisön hurjaan lentoon ja vaikutti myös vilpittömän kiitolliselta tehtävästään. Veto meni selkeästi allekirjoittaneen top 5 -keikkakokemusten joukkoon ja näytti, että selvänäkin voi saavuttaa ekstaattisen hurmiotilan ja huutaa äänensä kadoksiin.

Joona Turunen: Maj Karma, Ilosaarirock, Joensuu, 17.7.2016

Iskukavalkadin tuonti lavalle tavalla, joka sai sekä vanhat suosikit että uudet poikaset hengittämään saumattomasti, tiiviin vaihtelevasti sekä yhtyeen hiotunrosoisia levytyksiäkin elävämmin; energianvaihdos, jossa juhlien järjestäjistä tuli hetkittäin aidosti kanssajuhlijoita, telttaan pakkautuneen hurmioituneen yleisön osa.

Teemu Vähäkangas: Wolfbrigade – Brutal Assault, Jaroměř, 12.8.2016

Nelipäiväisen Brutal Assaultin viimeinen ilta ja vähän jo väsähtänyt yleisö piristyi kuin sähköiskusta Wolfbrigaden aloitettua massiivisen d-beat-vyörytyksensä. Voimallisen ja kaoottisen äänivallin lisäksi tuntoaisteja ”helli” raivoisan pitin pyörittämä ilmamassa, joka tuntui lähinnä jättimäiseltä hiustenkuivaajalta.

Tomi Pohto: Amorphis – Helsingin Huvilateltta, 27.8.2016

Ilta-aurinkoinen Töölönlahti tyrskyää. Se on täydellinen intro erikoiskeikalle.
Ensimmäisen setin aikana Amoja täydentävät puhallinvelho Sakari Kukko ja ihmeellisen ihanan jouhikkonsa tuonut Pekko Käppi. Ilmassa on akustisuudesta huolimatta sähköä. Sitten lavalle purjehtii Anneke van Giersbergen. Hymynsä on kuin kivitauluun ikuistetun jumalattaren. Seuraavaksi tykitellään sähköisesti. Hiki virtaa, kun Amot puskevat hurmiossa. Tästäkään ei kontrasteitta selvitä: Aleah Starbridgelle omistettu White Night soitetaan herkästi, kuin siveltimenvedoin.

Eetu Järvisalo: Inquisition – Tampereen Klubi, 19.11.2016

Yhdysvaltalaiskaksikon ylivertaisia otteita on tullut hämmästeltyä ennenkin. Viime marraskuussa hämmästelin uudestaan. Kuinka duo voi loihtia niin hypnoottisen ja tyylitajuisen kuuloista black metalia? Monivivahteisen kiero soitanta yhdistettynä korkeateemaisiin lyriikoihin saa pauloihinsa jo levyllä. Lavaolosuhteissa Inquisitionin sisältö, tyylittely ja tunnelman luominen koukuttaa vieläkin enemmän.

Kari Koskinen: Defeated Sanity – Kuolema II, Helsingin Nosturi, 29.11.2016

Teknisen ja brutaalin death metalin hallintaa saksalaisittain julmisteltuna. Näillä leveysasteilla harvemmin kuultava mäiske irtosi livenä kunnioitettavalla varmuudella, ja bändin kitarasoundille voisi keksiä vaikka oman Nobel-palkinnon. Tämän tyylin ystäviä – tekijöistä puhumattakaan – ei taida löytyä Suomesta kovin paljon. Melankoliasta viis ja rautakangella kasvoihin.