”Epäilemättä, jos sillä saa myytyä yhtään levyä, me ollaan occult rock” – haastattelussa Sleep of Monsters

Kotimainen Sleep of Monsters on hionut tummanpuhuvan rockinsa huippuunsa. Espanjan kylmyydessä taltioitu kakkosalbumi Poison Garden vie kuulijat kasvitieteen maailmaan.

22.07.2016

Sleep of Monstersin debyyttialbumi Produces Reason ilmestyi vuonna 2013. Muun muassa Babylon Whoresin, Blaken ja Ajattaran riveistä tutuksi tulleiden muusikoiden muodostama yhtye esiintyi jo esikoisellaan varmaotteisena, omaperäisenä ja melodisesti vahvana yhtyeenä, jolle oli vaikea keksiä vertailukohtia tai edes selkeää tyylimääritystä. Rockiahan se, mutta tarkempi kuvailu oli hankalaa.

Nyt yhtye on saanut valmiiksi toisen albuminsa Poison Gardenin. Helsingin Nosturin, jonka katon alla yhtye myös harjoittelee, takahuonetiloihin kokoontuneet Ike Vil (laulu), Sami Hassinen (kitara), Janne Immonen (koskettimet) ja Uula Korhonen (kitara) muistelevat lähtökohtia, joiden pohjalta uutta levyä alettiin tehdä.

– Eikös yksi ajatus ollut, että tämä on vihoviimeinen levy ikinä? Janne kysyy.

– Niin, että jos ei jaksa tehdä enää uutta levyä, tämä on se meidän testamentti tälle kavalalle maailmalle. Mä olen tosin tehny varmaan aina kaikki levyt sellaisella maailmanlopputeemalla, Ike sanoo.

Työ kakkosalbumin parissa alkoi heti esikoisen ilmestyttyä.

– Toi Sami lähtee aina takki auki kohti uusia pettymyksiä. Se oli tekemässä tätä levyä jo siinä vaiheessa, kun mä olin tajunnu, että olin edes joutunut tähän bändiin. Mä olen vähän hitaampi liikkeissäni, Ike sanoo.

– Kun se edellinen levy oli valmis, alettiin pikkuhiljaa Jannen kanssa keräämään uutta matskua tätä levyä varten, Sami jatkaa. – Uula osallistui helvetin hyvin myös. Ihan ensimmäinen sessio oli varmaan sellanen, että mentiin nelistään – siis kitaristit, kosketinsoittaja ja basisti – mökille työstään biisejä. Oltiin siellä kolme vuorokautta. Kun tultiin pois, meillä oli parikymmentä biisipohjaa, jamia, joista kymmenen karsiutu Ikelle asti.

– Ollaan tehty paljon enemmän asioita bändinä, isommalla porukalla, Uula sanoo.

– Meitä on bändissä yhdeksän tyyppiä, mimmit mukaan lukien, ja yllättävän hyvin tämä on muodostunut aika tiiviiksikin yhteisöksi niillä harvoilla keikoilla, mitä on vedetty. Meillä on ihan vitun hyvä kemia tässä bändissä, Ike sanoo.

”Mimmeillä” Ike tarkoittaa The Furiesin eli Hanna Wendelinin, Nelli Saarikosken ja Tarja Leskisen muodostamaa kolmen naislaulajan ryhmää, joka on nyt entistä kiinteämpi osa yhtyettä.

– Ensimmäisellä levyllä ne oli tavallaan päälleliimattu elementti. Eihän me oltu varmoja vielä siinä vaiheessa, kun rumpuja ja kitaroita äänitettiin, että ne mimmit edes on siellä, Sami sanoo.

Naislaulun rooli on uudella levyllä ajoittain hyvinkin iso.

– Mun mielestä se voisi olla vieläkin isompi. Mieluummin niitä kuuntelee ja kattelee kuin itseä, Ike sanoo.

– Entä jos olisi toisin päin, että olisi yksi mimmi ja kolme Ikeä? Janne heittää.

– Tuo on jostain painajaisesta, Ike parahtaa.

Butaanilämmittimet huutavat

Poison Garden on äänitetty koti-Suomen sijaan Espanjan Andalusiassa, missä sijaitsevaan Áloran vuoristokylään suomalaisen rockin puuhamies, muun muassa Blakessä, Hybrid Childrenissä ja 45 Degree Womanissa soittanut Kari Reini on pystyttänyt studion.

Levytyssessio ei ollut pelkkää auringonpaistetta.

– Lähdettiin sillä varjolla, että Espanjassa on lämmintä ja aurinko paistaa, ja siellä olikin vissiin kylmin talvi kolmeenkymmeneen vuoteen, Ike kertoo.

– Butaanilämmittimet huusi leipää siellä yöllä. Jossain vaiheessa heräsi siihen, että se lämmitin oli sammunu. Siellä huoneessa ei ollut mitään muuta kuin butaania ja ihan saatanan kylmä. Onneksi se kylmyys herätti, kun ihmisen aivot ei kestä sitä butaania mitenkään liikaa.

– Siinä ulkona oli hieno puutarha, jossa oli lämmintä kaks kolme tuntia päivässä. Sinne me mentiin aamulla aina lämmittelemään, Sami jatkaa.

– Sinänsä ihan sama, vaikka oltaisiin oltu Kemissä tekemässä levyä. Koska oli niin kylmä, me pysyttiin yhdessä koko ajan, ja se on varmaan kaikkein tärkein pointti. Joka päivä äänitettiin. Äänittämössä ei ollu läheskään kaikki samaan aikaan, mut kun oltiin äänitetty, Uula teki meille helvetin hyvä ruuat, syötiin siinä ainoossa lämpimässä huoneessa ja mentiin sitten studiolle ja kuunneltiin. Kukaan ei päässy karkuun. Ei ollu perhe tai työasiat tiellä. Tämä teki aika pitkälle sen, miltä tuo levy kuulostaa.

– Siellä oli myös sellanen outo juttu, että wifi toimi oikeastaan vaan yhdessä huoneessa, Sami jatkaa. – Että sillon kun me oltiin pois keittiötilasta, jengi ei ollutkaan kännykät kädessä tarkkaamossa. Sitten oli nettibreikkejä, joissa kaikki katto kännykkää. Paitsi Uula, jolla ei ole älypuhelinta.

– Mä otin viinilasin silloin, Uula sanoo.

Pakoon omaa egoa

Eräs Sleep of Monstersin ominaispiirteistä on Ike Vilin sanoitukset, jotka ansaitsisivat ihan oman lehtijuttunsa. Teksteistä voi bongailla viittauksia erilaisiin okkultistisiin teksteihin, mutta sanoituksilla on myös syvempi taso.

– Mä tykkään käyttää semmosia kirjallisia ja symbolisiakin viittauksia. Toivon mukaan niissä on monenlaisia tasoja. Monesti se biisinkirjotusprosessi on semmonen vähän houreinen, että sieltä tulee tavaraa, josta ei itekään ole aina varma, mihin se liittyy. Jotenkin ne asiat kuitenkin löytää toisensa ja muodostaa jonkinlaisen järkevän kokonaisuuden. Mutta ne toimii kuulijalle just sillä tasolla mitä kuulija haluaa, ei ne oo mitenkään tieten tahtoen monimutkasia. Ihan ikuisista asioista niissä puhutaan, Ike sanoo.

– Ihminen on sellainen, että sen pitää aina välillä päästä pakoon omaa egoaan. Sen voi tehdä meditaatiolla tai erilaisilla tekniikoilla. Olla vaikka nukkumatta viikon. Tai jos sattuu olemaan joku pilaantuneempi raejuusto siellä jääkaapissa. Voi vähäksi aikaa virittäytyä semmoselle taajuudelle, jossa voi tulla vastaan kaikenlaisia vieraita ajatuksia.

Poison Gardenin kappaleiden yhdistävänä teemana ovat kasvit.

– Jotenkin, kun se lähti hahmottumaan, siinä vaan rupesi tulemaan erilaisia kasveja. Yritti luoda siitä semmosta harmonista puutarhaa, jossa eri kasvit keskustelee keskenään.

Occult rockia aikuiseen makuun

Sleep of Monstersille on siis vaikea löytää valmista genreä. Yksi mahdollisuus voisi olla, ainakin sanoitusten aihemaailman perusteella, tänä päivänä kovasti pinnalla oleva occult rock.

– Epäilemättä, jos sillä saa myytyä yhtään levyä, me ollaan occult rock. Mutta jos punkbändit harrastaa anarkiaa ja black metal -bändit palvoo saatanaa, niin mikä se occult rockin juttu on? Se, että harrastaa okkultismia? Riittääkö spiritismi, vai pitääkö siinä oikeasti manata jotain henkiä? Ike pohtii.

– Me keksittiin semmonen termi kuin AOR, eli adult occult rock. Vitun synkkää mutta iloista. Jossain mainitaan sellanen keskiaikanen lemegeton, jossain vilahtaa häntä ja sorkka kopsahtaa.

Occult rock -termille on käynyt hiukan samalla tavoin kuin black metalille aikoinaan. Siinä missä genre viittasi alun perin yhtyeiden sanoitukselliseen maailmaan, tätä nykyä leima lyödään helposti musiikillisten piirteiden perusteella.

– Niin, eikös se occult rock ole kuitenkin semmosta 1970-luvun viiksirockia, jotain Grand Funk Railroadia? Ike kysyy.

– Mä luotan siihen, että Sleep of Monsters on kymmenen vuoden päästä niin monoliittinen kulttuurinen ilmentymä, että se on vaan sitä. Jengi tietää sen sillä nimellä tai ei ollenkaan.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.

Lisää luettavaa