Etsi
Kappale on kolmas singlelohkaisu tulevalta Metallica-tribuuttilevyltä.
Kyseessä on ensimmäinen maistiainen tulevalta Merciless-levyltä.
Julkaistu Infernossa 4/2024.
Julkaistu Infernossa 3/2024.
Tales from the Thousand Lakes täyttää pyöreät 30 vuotta.
Folk metal -kulttinimi juhlistaa niin 25-vuotista uraansa kuin 20-vuotiasta Hiiekoda-albumia.
Turussa ja Tampereella on mukana myös Cryptic Hatred.
Seiskan paljastukset pitivät kutinsa.
Kappale haastaa pohtimaan ihmisen suhdetta avaruuteen sekä ympäristöönsä.
Uusi rumpali on jo tiedossa.
Jarmo Puolakanahon mukaan yhtye jatkaa, kun kaikkien jäsenten mielestä aika on taas oikea.
Espanjan Resurrection-festivaali on julkaissut muutaman biisin näytteen yhtyeen viime kesän keikalta.
"En anna ex-jäsenten olla tuomareita, vaan fanit kertovat, mikä on hyvää ja mikä huonoa", kitaristi toteaa.
Yhtye teki jopa koelauluja toisen laulajan kanssa, Tankian kertoo.
Pussy tiputettiin viime kiertueella pois setistä yhtyeen ympärillä pyörineen kohun vuoksi.