Etsi
Voimia Morseille!
Last in Linen kolmas levy tekee tuloaan.
Meksikolainen death metal ei paistattele otsikoissa liian usein, mutta neljän naisen muodostamalla Introtylilla on mahdollisuus tehdä asiaan muutos.
Sons of Northern Darkness esittelee suomalaista black metalia yhdeltä kantilta.
Aivoihin sattuu...
Kappale löytyy tulevalta The Sick, the Dying… and the Dead! -pitkäsoitolta.
Kappale löytyy Ozzyn tulevalta soololevyltä.
Strigoi avaa uuden levyn esittelyn hyvin kokonaisvaltaisella kappaleella.
Magnus Karlsson on myös mukana.
Yhtye soittaa ensimmäiset keikkansa tulevana viikonloppuna.
"Jos te haluatte tappaa toisenne, antaa mennä. Minä menen pois tulilinjalta", Taylor toteaa.
King of the North -levyn julkaisee Napalm Records.
Kappale löytyy tuoreelta Pop Metal -albumilta.
Laulaja kertoo kärsineensä muun muassa vakavasta julkisten paikkojen pelosta.
Fyysiset painokset levystä ovat tulossa myöhemmin.
Antti Tuisku esiintyy alun perin Limp Bizkitille kuuluneessa soittoslotissa.
Uusi levy ilmestyy syyskuussa.
Kitaristi Michael Crain kertoo kokeneensa hengen läsnäolon Reign of Error -kappaletta äänittäessä.
"Iron Maiden sentään soittaa keikoilla Blaze Bayleyn aikaistakin kamaa", laulaja vertaa.
Lisäksi Rose omisti juuri päättyneen kiertueen edesmenneelle Taylor Hawkinsille.
Nocturnal Sorceryn esikoinen on ulkona ensi kuussa.
Dead by April on lisätty tamperelaisfestivaalin kattaukseen.
Lääkärit laittoivat nokkamies Fred Durstin matkustus- ja esiintymiskieltoon.
Dickinson haukkui fania värikkäin ilmaisuin.
Sorgetidin black metal välittää tuttuja tunnelmia.