Etsi
Mors Subitasta ja Detsetistä tuttu Eemeli Bodde tuo kappaleeseen lisää brutaaliutta.
Kappale löytyy yhtyeen työn alla olevalta toiselta albumilta.
Kappale löytyy helmikuussa ilmestyvältä Kaaoksen kämmenellä -levyltä.
Yhtye suuntaa keväällä Eurooppaan Die Kruppsin lämmittelijänä.
Sisäinen rauha löytyy, kun oppii tuntemaan ja luottamaan hirviöön sisällämme, filosofoi laulaja Zac Red.
Kappale on yhtyeen tulevan ep-levyn nimikkobiisi.
Kappale sai alkunsa kitaristi Uula Korhosen unesta.
Rats Will Feast ja The Feral Young löivät hynttyyt yhteen koronapandemian keskellä.
Kappale on tuorein näyte tulevalta Karu-pitkäsoitolta.
Kappale löytyy lokakuun lopussa julkaistavalta kakkosalbumilta.
Hanging Garden kokeili uudella musiikkivideolla jotain erilaista.
"Tekstin ideana on näyttää kaapin paikka niille, jotka sotkevat nokkansa muiden asioihin", tiivistää solisti Johanna Ahonen.
The Slaves of the Echo Chambers on esikoispitkäsoiton neljäs singlemaistiainen.
Murskaavaa, mutta kauniin toiveikasta doomia soittava kolmikko suuntaa syksyllä pitkäsoittoa äänittämään sekä ensimmäiselle livekeikalleen.
Kappale löytyy tulevalta Kaaoksen kämmenellä -pitkäsoitolta.
Video on eksploitaatiomontaaseihin erikoistuneen Dark Sprite Videosin käsialaa.
Yhtye tekee lainakappaleellaan kunniaa 30 vuotta täyttäneelle Bathory-levylle.
Kappale löytyy myöhemmin syksyllä ilmestyvältä pitkäsoitolta.
Kappale löytyy elokuussa ilmestyvältä uudelta pitkäsoitolta.
Uusi albumi esittelee uudistuneen kokoonpanon.
Yhtyeen toinen pitkäsoitto Black Harvest ilmestyy lokakuussa.
Yhtye haluaa antaa ilmastonmuutoksesta inspiraatiota ammentaneen kappaleen sanoituksille huomiota lyriikkavideon muodossa.
Kappale on kolmas biisinäyte yhtyeen debyyttialbumilta.
Noutaja takoo vanhan liiton kuoloa rakkaudesta lajiin.
Kappale löytyy yhtyeen tulevalta kakkosalbumilta.