Etsi
Delainin musiikkivideo on kuvattu Pohjois-Walesin jylhissä maisemissa.
Tuleva Alcest-albumi on tutustumisen arvoinen tapaus.
Legendaarinen Mayhem valmistautuu kuudennen kokopitkänsä julkaisuun.
Deliver Me on tulevan levyn toinen singlelohkaisu.
Korruptoituneisuus tihkuu läpi politiikasta, liike-elämästä, lehdistöstä ja myös ihan tavallisista ihmisistä.
Uusi Leprous-kappale esittelee bändin kokeilullisen puolen.
Kappale on peruja The Burning Cold -albumin sessioista.
Kappale löytyy yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta.
Alfahanne toimii myös englanniksi.
Levy näkee päivänvalon lokakuussa.
Unus-pitkäsoitto ilmestyy lokakuussa.
Uusi pitkäsoitto ilmestyy marraskuussa.
Sarke luottaa yksinkertaiseen ja iskevään kaavaan.
King Satan kehoittaa uudella levyllään palvomaan Saatanaa.
Raised Fistin uusi levy on nimetty kohtuullisen mahtipontisesti.
Pitkäsoitto seuraa myöhemmin syyskuussa.
Borknagar tekee musiikkia omalla tutulla kaavallaan.
Nile ennakoi jälleen hurjaa levyä.
Yhtye ottaa tuttuun tapaan kantaa ajankohtaisiin asioihin.
Cattle Decapitation ei arvosta ihmiskuntaa kovinkaan korkealle.
Tällaista progeheviä on sitten tarjolla levymitassa lokakuussa.
Salmelan sooloalbumi ilmestyy ensi vuonna.
Edenbridgen hommat ovat yhä isollaan.
Single tarjoaa esimakua yhtyeen kolmannelta levyltä.
Bändiprojektin debyyttilevy ilmestyy myöhemmin syksyllä.