Vuodesta toiseen sama väsynyt laulu: ”Koska Sepultura tekee paluun klassiseen kokoonpanoonsa?” Vara-Seppo jatkaa uhmakkaasti, ja Max Cavalera on säilynyt tuotteliaana yhden miehen vastarintaliikkeenään. Kun vääräleuat loksuttavat tarpeeksi kauan, inspiroiva ärsytyksen puna nousee väkisinkin. Mainittakoon, ettei tästäkään arviosta selvitä Sepulturatta. Menneisyyden taakka voi kuitenkin joskus olla merkiltään positiivinen.
Psychosis on aggressiivisin ja tarttuvin Cavalera-johdannainen levytys sitten Soulflyn Dark Agesin (2005). Death/thrash-vaihde käännetään kuin lihasmuistista pykälään jo Insane-avausraidalla. Istun aikakoneessa, näytöllä lukee ”Määränpää: Sepultura 1991”. Varhain brassirässäreihin rakastuneen suu leviää kiitolliseen hymyyn. Eikä armoa tunneta.
Seuraava Terror Tactics on perinnepala vanhan koulun käytäviltä. Sitten vedetään hätäjarrusta ja seuraa melodisenraskas väliosio. Spectral War tarjoilee yhdellä asetilla tajunnanlaajentajiin dipatun Dead Embryonic Cellsin ja Propagandan. Sitten menneeseen jekutettu kuulija kuljetetaan takaisin tähän hetkeen.
Levy henkii koko mitallaan Cavalera-historiaa. Massimilianon karjunta on juuri sellaista kuin sen kuuluukin, rumpaliveljes Iggor paukuttaa Beneath the Remains -nopeuksilla. Mies on tosin tiputtanut ylimääräiset kiemurat ja annoksen lattarihenkeä lyönnistään. Kapulointi on suoraviivaista ja painavaa, jopa yksinkertaista. Asia, joka toisaalta hieman harmittaa. Olihan työskentelynsä Sepulturan Arisella uraauurtavan kekseliästä. Puhumattakaan ikonisesta Territoryn aloituskompista. Psychosista tahdittaa luolamies, tuli lannevaatteissaan.
Veljekset ovat lyöttäytyneet yhteen uuden polven thrash/crossover-bändi Power Tripiä tuottaneen Arthur Rizkin kanssa. Tämä on hyvä veto, sillä tuore näkökulma tekee äänimaailmasta mukavan. Soundit ovat sopivan jymäkät, modernitkin. Onneksi tyylitajuinen numikkamaisteri on ymmärtänyt kunnioittaa Cavalerojen legendastatusta ja pitänyt muovin loitolla. Iggorin virppasoundi on tarkoituksellisen lähellä Arisen vastaavaa ja miksattu lujalle. Mielleyhtymissä voi halutessaan matkustaa jo mainittujakin levyjä kauemmas. Maxin mikissä on kautta levyn vahvasti kaiutettu Morbid Visions -filtteri.
Mutta jätetään Sepultura-vertailut tähän, albumi kun pärjää komeasti omillaan. Yksi syy tähän on soolokitarankäskyttäjä, Soulflystakin tuttu Maxin vanha luottomies Marc ”Reppuselkä” Rizzo. Tällä kertaa sormistaan luikahtelee moninaisia mojovankirkkaita sävelkudelmia. Ne ovat kiljupunkkarin itsevarmuudella etenevän kymmenen tonnin höyryjunan raidevaihtimia.
Psychosis on pitkästä aikaa lähes tyylipuhdas thrash-albumi. ”Lähes” siksi, että ravistelu katkeaa puolessa välin koneiden kolinaan. Tähän on hyvä syy. Kuten usein ennenkin, levyllä vierailee yksi Maxin idoleista: Godfleshin vanha kadunlakaisija Justin Broadrick. Hellfirella klenkataan mutterit ruosteessa Streetcleanerin (1989) tunnelmissa. Toisella pulssia tasaavalla rallilla, instrumentaalisella nimibiisillä, heilutaan viidakon ja Linnunradan välillä niin, että lopputulos ei juuri tuo lisäarvoa muutoin hienolle lätylle.
Neljäs Cavalera Conspiracy -studiolevy on keveästi bändin paras. Tähän saakka velipoikien levyiltä on voinut poimia hyviä biisejä sieltä täältä ja CC on vaikuttanut paineventtiililtä sen sijaan, että olisi taiteellisesti kunnianhimoinen ajatushautomo. Nyt tällaisen epäileminen tuntuu täydellisen turhalta.
Tämänkaltaista tylytystä Maxilta odotti jumppahevin ja linkkarihyppyjen sijaan koko 90-luvun loppupuolen. Ja mikä helpottavinta: väkinäisiä, rahankatkuisia yhteenpaluita ei tarvita.