Etsi
Snider sanoo vaimonsa nauravan, kun laulaja puhuu hänelle "eläköitymisestä".
Kappale löytyy tulevalta Totem-pitkäsoitolta.
Fata Morgana on toinen näyte Scales and Details -albumilta.
Edesmennyt laulaja olisi täyttänyt pyöreitä 10. heinäkuuta.
Ensimmäinen osa nyt katsottavissa.
"Don’t Pray For Me vastustaa omien uskomusten ja pelkojen pakottamista muille, ja kannustaa hyväksymään jokaisen ihmisen oman matkan", kommentoi laulaja Sharon den Adel.
Keikat ovat osa Townsendin uuden levyn Euroopan-kiertuetta.
Tiedossa kolmen päivän metallibileet.
"John Carpenterin Escape From New York on täydellinen kesäleffa!"
Lee myöntää valinneensa sanansa väärin.
Netherheaven on yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto.
Infernon Toni Keränen kävi aistimassa tunnelmia Seinäjoen Provinssissa.
Amorphis pääsi varsin hyvään seuraan.
Cavalera nimeää myös levyn, jota oli kaikkein hauskinta tehdä.
Pitkän tauon jälkeen Tuskan taustavoimat järjestivät ei enempää eikä vähempää kuin parhaan tapahtumansa ikinä. Seuraavassa Infernon Aki Nuopposen ja Tomi Pohdon poimintoja hikisen viikonlopun tarjonnasta.
Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä Oulun Rock in the Cityssä ja Tampereen Sauna Open Airissa.
Master of Puppetsin kuuntelu on kasvanut räjähdysmäisesti suoratoistopalvelussa sitten sarjan viimeisimmän kauden ilmestymisen.
Samaa/eri mieltä valinnoista?
Välikohtaus tallentui myös videolle.
Kahden vuoden tauon jälkeen järjestetty Tuska rikkoi kävijäennätyksensä.
Liput myynnissä 6.7. lähtien.
Patricia Kisser menehtyi syöpään.
Crystalline löytyy yhtyeen viimeisimmältä Manifest-pitkäsoitolta.
Bändi on soittanut biisiä viimeksi livenä kuusi vuotta sitten.
Lemmyä ärsytti, kun Steve "Lips" Kudlow kieltäytyi kutsusta tulla Motörheadin kitaristiksi.