Uusi levy, uusi turnee. Heaven and Hell on sovussa ja pysyy.
Ronnie James Dio kiistää, että bändillä olisi jotakin todistettavaa, mutta en ole varma, uskoako. Kun tämänkaltainen mammutti julkaisee kokonaisen levyllisen tuoretta materiaalia, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1992, luulisi että todistettavaa on.
Heaven and Hell perustuu bändinä pitkälti nostalgiaan ja menneeseen, joten uusi albumi on tavallaan samanaikaisesti sekä riski että takuuvarma rahastuskeino.
Väki kaipaa Dioa ja kumppaneita, mutta uusi materiaali ei kuitenkaan ole itsestään selvä menestys. Kuvailihan esimerkiksi Candlemassin Leif Edling (Inferno #65) HH:n parin vuoden takaisia maistiaisbiisejä varsin miedoilla sanoilla ”aika ok”, mutta myönsi silti odottavansa kieli pitkällä poppoon paluuta. Ovathan kyseessä sentään Dio, Iommi ja kumppanit.
Ronnie luottaa omaan reseptiinsä. On luottanut kaikki nämä vuosikymmenet, läpi erilaisten trendien ja tyylimuutosten. Vanha konkari myöntää olevansa lievästi pihalla, mitä tulee moderniin metalliin.
– Se, mitä me olemme tottuneet kutsumaan heavy metaliksi, on muuttunut erilaiseksi. Nykyään on niin monia alalajeja, on death metal, speed metal, thrash metal, sitä ja tätä metallia… Se on vaan niin… en enää tiedä, mitä se on. Se on mennyt äärimmäiseen suuntaan.
Ronnien mukaan tämä metallin sinkoutuminen uusiin suuntiin juontaa juurensa 1990-luvun alkuun. Sinne vuoden 1992 tienoille, siis.
– Se, mikä tosiaan oli heavy metalia, potkittiin ulos markkinoilta grungen toimesta. Ja leimattiin sitten dinosaurusten musiikiksi.
Tuolloin Dio erkani lopullisesti Black Sabbathin nimellä tunnetusta yhtyeestä ja keskittyi koko 1990-luvun ja uuden vuosituhannen alkupuoliskon omaan soolouraansa. Kunnes oli aika sopia erimielisyydet ja julkaista kokoelmalevy, tehdä kiertue ja, nyt, kokonainen albumi.
Tästä kuitenkin lisää tuonnempana. Ensin on selvitettävä, miten 17 vuoden takainen Dehumanizer vaikuttaa Heaven and Hellin nykytilanteeseen. Kuten jo aiemmin mainittiin, todistettavaa ei kuulemma missään nimessä ole.
– Paineita ei ainakaan ollut, hän sittenkin täsmentää.
Ronnie mainitsee taas grungen ja sen vaikutuksen Dehumanizerin kohtaloon ”unohdettuna” ja ”aliarvostettuna” levynä. Asia on kuitenkin viime aikoina korjaantunut, ja laulaja sanookin kuulevansa kehuja Heaven and Helliä (1980) ja Mob Rulesia (1981) enemmän juuri tuohon viimeisimpään Dio/Sabbath-julkaisuun liittyen.
Onko siis sattumaa, että uusi The Devil You Know äänitettiin myös Walesin Rockfield-studiossa? Halusitteko tuoda takaisin Dehumanizer-tunnelmaa?
– Ei, ei ollenkaan.
– Ei, kuuluu vielä kerran toisto. – Me emme koskaan oikeastaan katso taaksepäin. Teemme tosiaankin vain sitä, mitä luovissa mielissämme kulloinkin syntyy.
Lue koko juttu uudesta Infernosta! Heaven and Hellin löydät myös samaisen numeron (#66, 4/2009) pääarviosta.