Tämän suomalaisemmaksi ei voi yhtye oikein mennä. Siitä huolimatta Korpiklaani nauttii suuremmasta suosiosta kotimaan ulkopuolella. Kenties uusi Karkelo-levy uppoaa edellisiä paremmin myös täällä.
Joskus se on vaan niin kertakaikkisen olennainen asia, ettei sitä voi ohittaa. Korpiklaanista ei voi tehdä haastattelua puhumatta viinanjuonnista. Se olisi vähän sama kuin joisi ykköskaljaa humaltumistarkoituksessa. Ei vaan onnistu.
Keskitytään kuitenkin ensin vähän muihin asioihin. Korpiklaanin kuudes albumi on nimeltään Karkelo. Sitä on saapunut Helsinkiin kuuntelemaan muutama toimittaja, ja paikalla ovat myös Korpiklaanin laulajakitaristi Jonne Järvelä ja basisti Jarkko Aaltonen.
Harvoin on levyä yhtä osuvasti nimetty. Avausraita Vodka iskee nimeään myöten välittömästi asian ytimeen. Nyt ryypätään ja pidetään hauskaa. Jos se ei kelpaa, voi lähteä muualle, kuten Bring Us Pints of Beer -kappaleessa
(nimi edelleen kohdallaan) todetaan.
Ai niin, ensin piti keskittyä muihin asioihin.
No, Karkelolla on tuttuun tapaan enimmäkseen suomenkielisiä kappaleita, joiden tarinoissa on vähän muutakin kuin humalaa. Sanoittaja Juha Jyrkäs on ammentanut aiheita suomalaiskansallisesta mytologiasta, tällä erää hieman jopa Kalevalasta. Mutta myös tosielämästä: Vesaisen sota kertoo pitkänvihan aikaan eläneestä sotapäälliköstä Juho Vesaisesta, jonka perheen venäläiset listivät. Vesaisen raivo on kuvattu kappaleessa melkoisen tymäkästi.
Ennakkokuuntelu on vaikea suorittaa keskittyneesti, koska Jonne Järvelä hehkuttaa vieressä koko levyn mitan ajan, kuinka kova se on. Bändi on palannut edellisiltana Saksasta, ja Järvelä katsoi parhaaksi viettää lehdistösessiota edeltävän yön rillutellen. Fiilis on kohdallaan. Harvoin olen törmännyt suomalaiseen artistiin, joka on omasta tekeleestään yhtä vilpittömästi liekeissä.
– Olen kyllä helvetin ylpeä tästä levystä, mies toistelee ja hoilaa jälleen mukana: – Aitaa kaatuu ja täräjää maa!
Erämaan ärjyt -kappaleessa on kyse elämän perusiloista: saunomisesta, sahdinjuonnista ja varsinkin naisista, kuten yllä olevasta pätkästä voinee päätellä.
Sahdista puheen ollen, kerrottakoon parhaassa nurkkapatrioottihengessä, että aito hämeenkyröläinen sahti (sysmäläiset hiljaa) on armoitettu perinnejuoma, joka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi Karkelon kuuntelun kyytipojaksi. Sitä saa Hämeenkyrön tietyiltä kulmilta miltei jokaisen maatalon navetasta, ja yleisin myytävä yksikkö on kymmenen litran kannu. Sahdinteosta myös kilpaillaan vuotuisessa Mahtisahti-kilpailussa, jota järjestää urheilu- ja kulttuuriseura Sahti-75.
Se nurkkapatriotismista.
Karkelolla lauletaan myös muun muassa maailmanlopusta, metsänpeitosta ja hulluudesta. Kalevala-aiheet kertovat Ilmarisesta. On kuitenkin niin, että kokonaisuutena levy johdattelee ennen kaikkea kosteisiin tunnelmiin, tuoppien ja snapsien äärelle. Päätösbiisinä on kaiken huipuksi instrumentaali, jonka nimi on Kohmelo.
– Kun meillä on tässä nyt Karkelo, jonka viimeinen biisi on Kohmelo, niin ollaan puhuttu, että seuraava levy olisi sitten Uuteen nousuun, hekottaa Aaltonen, joka on levyä kuuntelevassa joukossa selväpäinen poikkeus.
Lue koko juttu Infernon numerosta 68! (Teksti: Vilho Rajala)