Edellisen kerran, kun tämä ehkäpä maailman tunnetuinta silinteriä kantava rockikoni nähtiin Suomessa Ruisrockin lavalla 2010, Slash kutsui Michael Monroen mukaansa lavalle kahden encorebiisin ajaksi. Oli siis enemmänkin itsestäänselvyys kuin vain luonnollista, että Monroe sai kutsun Slashiltä konsertoimaan kanssaan Apocalyptic Love World Tourin Suomen-keikalle.
Helsingin Hartwall Areenalle saapui tiistai-iltana arvioiden mukaan reippaat kolme ja puoli tuhatta rockfania, joiden joukossa oli myös juuri ja juuri koulutaipaleen aloittaneita, kenties tulevia rockareita. Muutenkin yleisön ikähaarukka oli suuri, mikä kertoo siitä, kuinka moneen eri-ikäiseen kuulijakuntaan tällainen musiikki nykyään uppoaa. Ilahduttavaa oli nähdä, että varsinkin muutamilla nuoremmilla oli Monroen fanipaidat yllään, ja näkyipä joillakin illan teeman mukaisesti silinterikin.
Michael Monroe aloitti yleisön lämmittelyn minuutilleen ennakkoon ilmoitetun ajan mukaisesti. Monroe bändeineen tarjoili yleisölle vauhdikkaan ja energisen, vajaan tunnin mittaisen vilpittömän rockshow’n, johon kuuluivat odotetusti Michaelin maneerien mukaiset heittäytymiset; mikkistandi sai kyytiä ja yleisö pääsi aika ajoin ihmettelemään Michaelia lähietäisyydeltä tämän tultua pois lavalta paineaidan eteen. Energiaa riitti keikan alusta aina loppuun. Tosin heti se ei tarttunut yleisöön, vaan yleisö lämpeni pikkuhiljaa. Kappaleiden väliin Monroelta kuultiin spiikkauksia sekä englanniksi että suomeksi. Muistipa hän mainita myös Tony Iommin, joka täytti samana päivänä vuosia. Valitettavasti ääni lähti keikan aikana aina välillä kiertämään, mutta tunnelman kohotessa se ei tuntunut ketään juuri haittaavan.
Settilista koostui pääosin Sensory Overdrive -levyn kappaleista, ja setin puolivälissä kuultu ’78-hitti nostatti tunnelman viimein lähelle kattoa. Settiin mahtui myös pari Hanoi Rocks- ja Demolition 23. -vetoa sekä kaksi coveria, joista toinen, Iggy & The Stoogesin 1970, päätti keikan.
Noin puolen tunnin odottelun jälkeen hallista sammutettiin valot, kun Slash ja Myles Kennedyn kipparoima The Conspirators saapuivat lavalle. Halo-aloituskappaleen aikana taustakangas nostettiin ylös ja show’n startti oli valmis. Heti ensimmäisten kappaleiden aikana tuli selväksi, missä yleisön mielenkiinto haluttiin pitää. Spottivalojen keilat olivat koko kaksituntisen keikan ajan kuin liimattuina Slashiin, mutta miksipä ei. Miehen lähes epätodellista olemusta ja Gibsonin käsittelyä katsoi oikein mielellään.
Jos Michael Monroe hyppi ja heilui aikaisemmin minkä laulultaan ehti, Myles Kennedy oli jotain aivan muuta. Hän jätti heilumisen muulle bändille ja keskittyi äänihuultensa tuottamaan ulosantiin, ja millä tavalla! Settilista oli luonnollisesti koottu viime kesän kynnyksellä julkaistun Apocalyptic Love -levyn pohjalta, mutta mukana oli myös Slashin aikaisemmista sooloprojekteista tuttuja kappaleita sekä klassikoita Guns N’ Rosesin ensimmäiseltä julkaisulta. Kennedy tulkitsi nämäkin kappaleet niin, ettei esimerkiksi Gunnari-klassikko Nightrainin aikana tullut yhtään ikävä Axl Rosea. Mutta Kennedy ei ollut ainoa, joka osasi tulkita; basistina rivakasti heilunut Todd Kerns lauloi Slashin aiemmalla sooloalbumilla julkaistun Doctor Alibin ja myöhemminen encorebiisinä tulleen ikiklassikon Welcome to the Jungle.
Se suurin osa yleisöstä, joka oli tullut katsomaan nimenomaan Slashin kitarointia, sai viihdettä koko rahan edestä, sillä Slash intoutui keikan puolivälissä vetämään lähes viisitoistaminuuttisen soolon. Keikan aikana oli mukava huomata, että vielä tänäkin päivänä on ihmisiä, jotka nostavat sytkärinsä ilmaan kännykkämeren sekaan. Saa muuten nähdä kauanko menee, että joku keksii tehdä älypuhelimiin sovelluksen, joka muistuttaa sytyttimen liekkiä – ellei sitä ole jo keksitty.
Settilistaan kuuluneet Guns N’ Roses -kappaleet olivat se osa keikkaa, joka nosti tunnelman kattoon. Sweet Child O’ Minen alkuriffit saivat aikaan, jos mahdollista, vielä kovemman huutomeren kuin keikan aloitus. Keikka päättyi kahteen encoreosioon, joista ensimmäiseen Slash kutsui odotetusti Michael Monroen lavalle ja yleisö sai kuulla We’re All Gonna Dien ja Steppenwolf-coverin Magic Carpet Ride. Näistä jälkimmäinen on äänitetty aikoinaan Monroen ja Slashin yhteistyönä Coneheads-elokuvan soundtrackille. Toisessa kuultiin mainittu Welcome to the Jungle sekä toinen Gunnari-hitti Paradise City.
Illan molemmat keikat olivat sitä leppoisaa ja energisen viihdyttävää rock’n’rollia, jonka tehtävänä ei ole tarjota mitään odottamatonta vaan jättää yleisö viihtyneeksi ja hyvälle tuulelle. Näin keikat varmasti tekivät.
Settilistat:
Michael Monroe
Trick of the Wrist
Got Blood?
Modern Day Miracle
Motorvatin’
Hammersmith Palais
’78
All You Need
Nothin’s Alright
Not Faking It
Bombs Away
Malibu Beach Nightmare
Dead, Jail or Rock’n’roll
1970
Slash
Halo
Mean Bone
Nightrain
Ghost
Standing in the Sun
Back from Cali
Serial Killer
Mr. Brownstone
Bad Rain
Not for Me
Doctor Alibi
Rocket Queen
No More Heroes
Starlight
Anastasia
You’re a Lie
Sweet Child O’ Mine
Slither
We’re All Gonna Die
Magic Carpet Ride
Welcome to the Jungle
Paradise City