Etsi
Kitaristilta kysyttiin aiheesta Little Punk Peoplen haastattelussa.
Siberian Frost -kappale paahtaa menemään brutaalisti ja teknisesti.
Horizon Ignited pääsi kerrasta isoihin piireihin.
Uusi Slipknot-albumi on hyvässä vaiheessa.
Satan pysyy ajan hermolla.
Anvililla on takana metallia jo yli 40 vuotta.
Toipumisennuste on onneksi hyvä.
Mikäli King saisi päättää, yhtye otettaisiin mukaan Rock 'n' Roll Hall of Fameen.
Impera on Tobias Forgen yhtyeen viides studioalbumi.
"Samaistun tarinaan vahvasti", Tom Morello sanoo.
Saksalaisyhtye tarjoaa ensimmäisen maistiaisen tulevalta levyltään.
Muun muassa Tim "Ripper" Owensin aikaiset levyt jäävät Hillistä liian vähälle huomiolle.
Luomakunnan kruunu -ep ilmestyy 1.4.
Yhtye palaa julkaisukantaan pitkän tauon jälkeen.
Veljellistä kuittailua vai jotain hampaankolossa?
Selvä peli tässäkin asiassa.
Uusi vuosi, uudet kujeet.
Deftones on jälleen vailla basistia.
Yhtyeen konsertit toteutuvat keväällä 2023.
Davis puolustautuu sillä, että biisi tuntui tekohetkellä kännipäissään hyvältä idealta.
Uutta musiikkivideota ilmeisesti pukkaa.
Imperaa juhlitaan Youtubessa torstai-iltana.
Mikään ei ole niin raskasta kuin Sabbath Bloody Sabbathin väliosa, sanoo Guns N' Roses -kitaristi.
Rex Brown ei kuitenkaan tiedä, milloin hänen ja Richie Faulknerin levy tullaan julkaisemaan.
Succumb to Rot on yhtyeen kolmas täyspitkä.