Etsi
Hatella on homma hanskassa.
Kajaanilaislähtöinen yhtye nousee tuhkasta syyskuussa.
Tankian avautuu sosiaalisessa mediassa bändin nykytilanteesta.
10 parhaan joukossa mukana myös muun muassa Megadethia, Metallicaa, Panteraa ja Marilyn Mansonia.
Lacuna Coil on ehtinyt kiitettävään ikään.
With the Dead ja Morbid Evils näyttävät doom metalin mallia Helsingin Nosturissa.
Neljän keikan Suomen-kiertue alkaa maanantaina 16. heinäkuuta Tampereelta.
"Älkää olko huolissanne leidit, se tulee edelleen sulattamaan pillunne."
Ruotsin progemetallivelhot lupailevat mielenkiintoista jatkoa.
Dave Davidson sanoo uuden levyn olevan "kuolometallisinta" Revocationia koskaan.
Kitaristi Satchelin ja TC Electronicin yhteistyönä syntynyt Pussy Melter aiheutti mielipahaa.
Mushroomhead on tehnyt uuden version vuoden 2014 biisistään We Are the Truth.
Korpiklaanin folk metal taittuu myös haikeammissa merkeissä.
Slovakialainen black metal -bändi Malokarpatan viimeistelee parhaillaan kolmatta levyään.
Marilyn Mansonin keikoilla sattuu ja tapahtuu.
Öööö, too soon?
Musiikkivisionääri sanoo, ettei Devin Towsend Projectilla ollut hänelle itselleen enää mitään annettavaa.
Vinnie Paulin kuolema koskettaa metalliyhteisö vieläkin – ja tulee varmasti koskettamaan vielä tulevinakin vuosina.
Heart Afire antaa osviittaa tulevasta.
Kappale löytyy elokuun lopussa ilmestyvältä pitkäsoitolta.
Keikoilla esitetään Ånden Som Gjorde Opprør -albumi kokonaisuudessaan.
Tulevan Soulfly-albumin kerrotaan hehkuvan samaa groovea kuin Sepulturan Chaos A.D.
Zakk Wylde ja kuusivuotias poika. Eihän siitä voi seurata kuin yleistä kaaosta.
Ranskalainen Hellfest järjestettiin viime kuun loppupuolella.
Dorolla riittää virtaa.