Etsi
Julkaistu Infernossa 7/2018.
Dickinson ei usko brexitin vaikuttavan oleellisesti bändien liikkumiseen ja kiertueisiin.
Tapaus herättää kiivasta keskustelua.
Svart Records täyttää ensi vuonna pyöreitä.
Keväällä julkaistu ep saa ensi vuonna jatkoa pitkäsoitosta.
Hellyeah jatkaa uraansa ilman Vinnie Paulia.
Suomalaiselle death metal -kentälle jälkensä 1990-luvun alussa jättänyt Abhorrence on tehnyt hiljalleen paluuta. Nyt purkissa on uutta materiaalia ensimmäistä kertaa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen.
Ozzyn hommat tuntuvat olevan mallillaan.
Kotimaisen SoulHealerin melodinen perushevi on kehittynyt pian vuosikymmenenajan. Neljännellä levyllä bändin musiikki toimii paremmin kuin koskaan.
RIP Crimfall, 2006-2018.
Total madness ja complete insanity.
Kee Marcellon ja muiden onneksi kyseessä olikin vain savukranaatti.
Chris Holmesin mukaan hänen soittokavereillaan ei ollut prioriteetit kohdallaan.
Sisters of Suffocationin meno on nousemaan päin.
In the Woodsin tuorein jatkaa bändin kokeilullista linjaa, mutta tarjoilee myös todella kovia kappaleita.
Snider ihmettelee, miksei tekijöillä ole munaa iskeä "tasaväkisiin" kohteisiin.