Etsi
Kyseessä on toinen singlelohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Gus G. ei kanna Ozzylle kaunaa.
Julkaistu Infernossa 11/2017.
Battle Beastillä pyyhkii mukavasti.
Ernan mielestä nykyartistit eivät näe tarpeeksi vaivaa taiteensa eteen.
Laulajan odotetaan olevan taas iskukunnossa Iron Maidenin lämppärikeikoilla.
Agonizerissa puhaltavat uudet tuulet.
Long Live Rock. Eipä sitä kai tämän tiivistetymmin voi ilmaista?
Australialaisyhtye nähdään Suvilahdessa 1. heinäkuuta.
Yhtye julkaisi musiikkia viimeksi vuonna 2010.
Merkatkaapa 25.4. ja 10.5. kalentereihinne.
Josh Rand kirjautui alkuvuodesta hoitoon päästäkseen eroon lääke- ja alkoholiriippuvuudestaan.
Ensiferum on tällä hetkellä tien päällä. Puolentoista kuukauden mittainen kiertue Path to Glory starttasi 3. huhtikuuta Saksasta ja päättyy 13. toukokuuta Hollantiin.
Priestistä on tullut coverbändi ja Rollarien liveshow on kammottavaa katsottavaa, tykittää Jay Jay French.
Mukana lisäksi biisikohtaiset kommentit bändiltä.
Entombed A.D. jatkaa odotetuilla linjoilla.
Panteran kotivideojulkaisut ovat legendaarisia. Niistä ei sikailua, sekoilua, huumeilua ja dokailua puutu.