God Is an Astronautin selkärangan ovat muodostaneet bändin alkuajoista lähtien veljekset Torsten ja Niels Kinsella. He eivät ole ainoastaan veljeksiä, vaan vieläpä identtisiä sellaisia. Kitaristi-synisti Torstenin mukaan tämä on luonut heidän välilleen ainutlaatuisen luovuuden kemian, jota ei voi saavuttaa muiden kanssa.
– Jaamme täsmälleen samalla tavalla loputtoman intohimon musiikkia kohtaan, eikä se ole mikään ihme. Onhan musiikki kirjaimellisesti verissämme. Tulemme todella musikaalisesta perheestä, jossa kaikki ovat soittaneet jossain vaiheessa elämäänsä instrumenttia, säveltäneet, laulaneet tai olleet jollain tavalla tekemisissä musiikin kanssa.
– Se on ollut valtava etu God Is an Astronautille, varsinkin kun olemme yhteisessä intohimossammekin aika erilaisia ihmisiä. Itse olen bänditoiminnassa aika vetäytyvä ja keskityn säveltämiseen, treenien järjestämiseen ja kiertueisiin. Niels taas on sosiaalisempi ja pitää bisnesjutuista, ja hän hoitaa jopa somen, jota en voi itse sietää.
Torsten käyttää vertauksena jin ja jang -symbolia kertoessaan kaksosparin täydentävän toisiaan mutta olevan persoonina kuin saman kolikon kaksi eri puolta.
– Vaikka olen hieman introvertti, olen silti todella elämänmyönteinen ja optimistinen ihminen. Niels taas… no, en sanoisi, että hän on varsinaisesti negatiivinen, mutta hän osaa olla toisinaan aika pessimistinen ja kyyninen, mikä saa hänet olemaan hieman varuillaan ihan kaiken kanssa. Itse saatan innostua valtavan paljon pienimmästäkin onnenpotkusta. Kun sitten kerron asiasta Nielsille innosta pinkeänä, hän kohauttaa olkapäitään, hymähtää ja toteaa ilmettä väräyttämättä, että ”kai se on ihan ok”, Torsten naurahtaa.
– Hän toistelee minun olevan liian naiivi, ja minä taas sanon hänen olevan liian kyyninen. Jostain näiden ääripäiden väliltä löytyy se mielentila, jonka tunnet God Is an Astronautina.
Toistensa täydentäjät
God Is an Astronautin perustusten valamista muistellessaan Torsten toteaa bändin olevan tätä nykyä paljon avoimempi ympäristö kuin alkuaikoina.
– Kun perustimme bändin 2000-luvun alussa, elimme kahdestaan kuin eristyksissä. Musiikkimme oli meidän oma pieni bunkkerimme emmekä tehneet mitään muuta. Emme antaneet kenenkään tai minkään ulkopuolisen vaikuttaa luomuksiimme. Hetken aikaa tuntui siltä kuin musiikki olisi koko elämämme.
– Tuolloin minä ja Niels sävelsimme kaikki kappaleet aika lailla 50–50-periaatteella. Soitimme paljon yhdessä, ja usein yhden aloittama idea sai toisen keksimään sille heti jatkoa. Olimme musiikin suhteen sataprosenttisesti samalla aaltopituudella, ja vaikka elämämme ovat vieneet meitä eri suuntiin, tuo ei ole muuttunut lainkaan.
Kuudentoista vuoden ja kahdeksan albumin aikana Torstenin ja Nielsin tapa säveltää on käynyt läpi erilaisia vaiheita, kuten elämä muutenkin.
– Niels on perheenisä, ja hänen roolinsa varsinaisessa säveltämisessä väheni aika moneksi vuodeksi todella radikaalisti. Perustettuaan perheen Niels on saanut kaksi uskomattoman kaunista lasta, nähnyt siinä samalla ihan erilaisia maailmoja ja ottanut toisinaan isompaakin etäisyyttä musiikkiin.
– En tiedä, onko hieman surullista, kun sanon, että oma suurin intohimoni on edelleen musiikki. Toisinaan minusta tuntuu, että elän ihan samanlaista elämää kuin 16 vuotta sitten. Ikä on tuonut rauhallisuutta ja vähän malttiakin, mutta muuten taidan yhä edelleen elää, hengittää ja syödä musiikkia.
Kaksoisveljesten välisen kemian merkitys kiteytyy Torstenin mukaan vuonna 2013 julkaistulla Origins-albumilla.
– Otettuaan etäisyyttä säveltämiseen Nielsistä tuli nopeasti eräänlainen God Is an Astronautin sisäinen tuottaja. Hänen panoksensa on nykyään täysin korvaamaton. Saatan itse säveltää uskomattomia määriä musiikkia, mutta jos jokin kappale ei saa Nielsin siunausta, se ei ensinnäkään ole useimmiten hyvä ja toisekseen se ei ole God Is an Astronautia.
– Origins-albumilla työskentelin Pat O’Donnellin kanssa ja… Se on kyllä ihan hyvä ja erilainen albumi, mutta se ei ole God Is an Astronautia. Tuo levy opetti minulle lopullisesti sen, että tämä bändi tarvitsee sekä minua että Nielsiä. Sen vuoksi olenkin erityisen iloinen siitä, että Niels sävelsi paljon juttuja uudelle Epitaph-albumillemme.
– Kirjoitin levylle noin 30 biisiaihiota ja olin todella itsevarma niiden kaikkien suhteen. Jos olisin tehnyt levyn yksin, siitä olisi tullut varmasti tupla-albumi. Tässä vaiheessa Niels astui kuvaan. Hän löysi kappaleista absoluuttiset huiput, mistä syntyi seitsemän kappaleen Epitaph-kokonaisuus.
– Aina yhtä varautunut Niels on sanonut, että uusi albumimme on parasta, mitä olemme ikinä tehneet. Minun sanomanani tuo ei olisi niin iso juttu, mutta jos hän on tätä mieltä, olemme varmasti tehneet jotain ainutlaatuista.
Elämän musertamat
Kertoessani, että koen Epitaphin huokuvan bändin tekemisten joukossa poikkeuksellista surumielisyyttä ja menetyksen tunnetta, Torsten vetää syvään henkeä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen hän alkaa avata albumin taustoja ja samalla syitä siihen, mikä sai Nielsin palaamaan säveltämisen pariin kaikkien näiden vuosien jälkeen.
– Olin jo kirjoittanut jonkin verran uutta musiikkia, kun hyvin läheisen serkkumme seitsenvuotias poika menehtyi. Se päivä ja sitä seuranneet ajat ovat olleet hirvittävimpiä kuukausia, joita olemme Nielsin kanssa kokeneet.
– Se sai meidät molemmat romahtamaan täysin. Niels ymmärsi tilannetta vielä paremmin, koska hänellä on lapsia, mutta olimme molemmat murtua palasiksi sen menetyksen tuskan kanssa. Emme ole kokeneet elämiemme aikana juurikaan isoja menetyksiä, ja nyt kun jouduimme katsomaan kuolemaa silmiin, se oli kammottava kokemus.
– Hetken aikaa minusta tuntui siltä, että koko elämä päättyy tähän. Ihan kuin millään ei olisi mitään merkitystä. Sitten aloin tehdä samaa kuin teen aina suurimmissa tunteenpuuskissani. Aloin säveltää. Se oli ainoa tapa, jolla kykenin käsittelemään sitä kaikkea. Vaikken tiennyt asiaa tuolloin, Niels kävi läpi samaa prosessia omalla tahollaan.
God Is an Astronaut on onnistunut vangitsemaan instrumentaalisille albumeilleen poikkeuksellisen raakoja tunnetiloja hämmentävän suodattamattomasti, mutta Epitaph vei Torstenin sävellystavan äärimmilleen.
– Serkkumme pojan hautajaisten jälkeen minun oli pakko tarttua pianoon ja kitaraan ja säveltää. Halusin pukea lapsuuden viattomuuden musiikiksi. Aloitin yhdestä melodiasta ja kirjoitin Oisín-kappaletta yhdeksän tunnin ajan, kunnes se oli päätynyt ihan eri paikkaan kuin mistä se lähti, mutta oloni oli kevyempi.
– Jos on olemassa jokin tapa säveltää, niin tämä on minun tapani. Vaaditaan suuria tunteita, jotta kykenen säveltämään. Se on sekä hyvä että huono asia. Koinpa sitten suurimpia riemuja tai synkimpiä suruja, se kaikki kuuluu suoraan God Is an Astronautissa, ja olen ihan varma, että Niels toimii samalla kaavalla.
Torsten jatkaa kertomalla, että Epitaph on täysiverinen kunnianosoitus veljesten serkunpojalle, eikä koko albumia olisi olemassa ilman tätä traagista menetystä.
– Albumilla on seitsemän kappaletta, koska serkunpoikamme oli seitsemänvuotias. Albumin kannet ovat täynnä haurasta viattomuutta, koska hänen elämänsä päättyi viattomuuteen. Kirjaimellisesti kaikki tällä albumilla on kunnianosoitusta hänen elämäänsä kohtaan. Se on myös minun ja Nielsin tapa selvitä tästä kokemuksesta.
Samalla albumi eroaa syvimmältä tunnelmaltaan siitä, mitä God Is an Astronautilta on totuttu kuulemaan.
– Aiemmat albumimme ovat kuljettaneet kuulijan kauas pois tuntemastamme maailmasta. Ne ovat olleet matkoja muihin ulottuvuuksiin. Vaikka ne ovat kummunneet todellisista tunteista, niitä on käsitelty kaukaa avaruudesta. Epitaphin avaintunteita ovat sen sijaan tuska ja menetys. Sellaisenaan. Peittelemättä. Epitaph on matka lähimmäisen menettämisen aiheuttaman tuskan ytimeen. Se ei kaunistele mitään vaan tarttuu aiheeseen suoraan.
– Erityinen side musiikkiin vaati tavoistamme poiketen ulkopuolista korvaa. Siksi työskentelimme Xenon Fieldin kanssa. Kun musiikkimme oli pääosin valmista, äänitimme albumin hänen kanssaan, ja hänen panoksensa toi pieniin nyansseihin ja soundiratkaisuihin juuri sellaista haurautta, jota tämä kunnianosoitus vaati loppuun asti hioutuakseen.
Tunteiden inspiroimat
Jo sanoituksilla ja lauluilla kyllästetty musiikki jättää usein paljon tilaa tulkinnalle, mutta God Is an Astronautin instrumentaalimusiikki on auennut ihmisille hyvin värikkäillä tavoilla.
– Tästä musiikista on syntynyt eräänlainen loputtoman vuorovaikutuksen sykli siitä lähtien, kun aloimme tehdä kunnolla kiertueita ja tavata enemmän ihmisiä keikkojen yhteydessä, Torsten kertoo.
– En saa kovin usein yhteydenottoja bändin sivujen tai vaikkapa somen kautta, mutta kiertueilla ihmiset tuovat minulle paljon kirjoittamiaan kirjeitä ja muistiinpanoja, joissa he avaavat tulkintojaan kappaleistamme. Joskus on hämmentävää huomata, miten lähelle alkuperäisiä tuntemuksia ne osuvat. Joskus taas tulkinta on täysin erilainen omaan inspiraationlähteeseeni nähden, mutta se saa minut näkemään musiikkini uudella tavalla.
– Riipaisevimpia hetkiä en unohda ikinä. Muistan yhä sekunnilleen sen hetken Madridissa muutama vuosi sitten, kun minulle tultiin kertomaan silmästä silmään, että musiikkimme oli pelastanut kirjaimellisesti kertojan hengen.
Torsten kokee näiden kertomusten osoittavan, ettei tunne ole ihan vielä kuollut.
– Toisinaan, kun vaivaudun internetiin, alan epäillä, etteivät todelliset tunteet ole enää sallittuja. Ihmiset tuntuvat vieraantuvan ihmisyydestä. Kukaan ei saisi enää olla onnellinen mistään tai itkeä minkään takia tulematta tuomituksi liian heikoksi. Musiikki osoittaa edelleen, että tunteille on ainakin vähän tilaa.
– Tällaiset tarinat ja tilanteet toimivat jo itsessään inspiraationlähteinä. Musiikkini syntyy tunteista, se herättää tunteita ihmisissä, ja heidän kokemuksensa herättävät taas minussa valtavia tunteenpuuskia, mikä saa pohtimaan elämää ja kirjoittamaan yhä enemmän musiikkia. Se antaa kaikelle todella syvän merkityksen.
Torsten myöntää suurien tunteiden synnyttämien kappaleiden tuntuvan toisinaan vuosia myöhemmin soitettuina yhtä etäisiltä kuin vanhat, hieman kiusalliset valokuvat. Välillä kappaleet kuitenkin syntyvät uudelleen.
– Kuulijoiden kirjoitukset kappaleista saavat minut usein kokemaan ne uudelleen, mikä on erityisen hienoa. Se saa minut kuulemaan musiikin uusin korvin etäännyttyäni sävellyksistäni sopivan paljon.
– Tulevia kiertueita suunnitellessani huomasin, etteivät monet kosmisimmista kappaleistamme sovi esitettäväksi Epitaph-albumin kappaleiden kanssa. Tunnetilat vääristyisivät sellaisiksi, etten kykenisi eläytymään siihen. Samalla hoksasin kuitenkin, että tietyt vanhat kappaleet pitävät sisällään hyvin samanlaisia tunnetiloja. Sen takia olemme päättäneet soittaa tulevilla keikoillamme Frozenin ensimmäistä kertaa ikinä, ja lisäämme mukaan myös Fragilen ja The End of the Beginningin. Samalla Echoesin kaltaiset kappaleet saavat väistyä.
– Jos tulette kuuntelemaan meitä tulevalla kiertueellamme, keikat eivät ole äänimassaltaan ihan yhtä raskaita ja musertavia kuin yleensä. Ne tulevat olemaan melodisempia ja hauraampia kokemuksia, joissa minimalistisimmatkin elävyydet kappaleissa aiheuttavat toivottavasti niitä suurimpia tunteita.
Julkaistu Infernossa 4/2018.