Etsi
Sabbath päätti viimeisen kiertueensa helmikuussa, mutta Bill Wardin poissaolosta jaksetaan yhä vääntää peistä.
Jeff Becerra toteaa ajan hampaan nakertaneen 80-luvun Possessed-albumeja, joten on aika tuoda homma nykyaikaan.
Bändin kakkoslevy julkaistaan ”joskus ensi vuonna”.
Mikäli kitaristin puheet ja Amazon-nettisivut vain pitävät paikkansa, niin näin on tosiaan näreet.
Yhtye julkaisee syksyllä uuden pitkäsoiton kuuden vuoden tauon jälkeen.
Islantilaisyhtye kiertää toukokuussa julkaistun Berdreyminn-albuminsa tiimoilta ja saapuu myös Helsinkiin.
Kaikkiaan sadasneljäskymmenesyhdeksäs Inferno puodeissa ja laatikoissa perjantaina 25. elokuuta.
Odotettu Amain näkee päivänvalon 25. elokuuta.
Hitchhiker on irroitettu yhtyeen viimeisimmältä Enter the Arena -albumilta.
Lapsenmuisto on syyskuussa julkaistavan Kaiho-albumin esikoissingle.
Apocalyptic Hearts on toinen singlelohkaisu syyskuussa ilmestyvältä pitkäsoitolta.
Myös lämmittelybändi menee vaihtoon ja uusi keikkakaveri ilmoitetaan myöhemmin.
Silence Is the Only Sound -levy juhlistaa Rueslåttenin 20-vuotista soolouraa.
Kiertue starttaa levyjulkkarikeikalla Helsingin Virgin Oilissa 16. syyskuuta.
Doom soi Korjaamon lisäksi myös Olympia-korttelissa.
Kappale on irroitettu yhtyeen debyyttipitkäsoitolta.
Ranta aikoo jatkossa keskittyä entistä vahvemmin kuvaamiseen.