Stam1nan SLK julki tänään – lue Infernon arvio!

Otsikkopa sen sanoo. Tsekkaa, mitä mieltä Infernon Toni Keränen on Helsingissä vallan jonoja muodostaneesta Stamppa-uutuudesta tuoreeltaan… Eihän tässä jaksa seuraavan lehden julkaisua odotella!

Stam1na
SLK
Sakara
4_5_kirvesta

Tammikuussa julkaistu Panzerfaust ja siitä tehty video antoivat pelottavan myrskyvaroituksen. Nyt Stam1nalta on tulossa jotain todella hurjaa. Pitkäsoitto SLK totta tosiaan onkin ennusmerkkejä vastaavaa pyöritystä.

Basisti Kai-Pekka Kangasmäen sävellysten määrä on kasvanut tasaisesti, ja tämä on pelkästään hyvä. Tällä kertaa hän on tehnyt yksinään kolme kappaletta ja yhden, Kolmen minuutin hiljaisuus -instrumentaalin, yhdessä laulaja-kitaristi Antti Hyyrysen kanssa. Omien sävellysten joukossa on edellä mainittu, upea death/black metal -vaikutteinen Panzerfaust, joka on hyvin todennäköisesti vuoden 2014 paras biisi. Kolmen minuutin hiljaisuus taas kumartaa Opethin suuntaan ja sisältää Agentsin Esa Pulliaisen upeaa kitarointia (oletan, että soolo on hänen kättensä tuotosta).

Sävellysvastuun jakautuminen tasan Kangasmäen, Hyyrysen ja kitaristi Pekka Olkkosen kesken tuo levylle mukavaa vaihtelua. Jälki on sopivan yhtenäistä, mutta miesten tyyleissä on silti omat persoonalliset piirteensä. Esimerkiksi Olkkosen tuotokset tuntuvat tällä kertaa eniten pop- ja jopa iskelmävaikutteisilta, vaikka mies Infernon 1/2014 haastattelussa painottikin bändin metallipitoisuutta. Kuoliaaksi ruoskitut hevoset -kappaleen säkeistö voisi olla erilaisella sovituksella Zen Cafén tuotantoa, ja Usko pois -kertosäe on silkkaa finnhitsiä metallikitaroinnilla pohjustettuna. Hyyrysen kappaleet taas ovat rajuudessaankin kuulaan progemaisia, ja niissä voi halutessaan kuulla miehen toisen bändin, Wöyh!-projektin vaikutuksen.

Hyyrynen ei ole koskaan turvautunut sanoituksissaan tylsään arkirealismiin, ja SLK:lla lyriikoiden kutkuttava vaikeaselkoisuus on ainakin aiempien levyjen tasoa. Elämän rajallisuuden ja sähkön välisistä analogioista tunnutaan laulettavan. ”Elektroneina/rautajumalana/olin ikuinen/siksi halusin kuolla”, sillä lähdetään liikkeelle. Heikko ehkä -kappaleen sanojenvääntely voisi puolestaan olla Leskis-Juice-vainaan tai Raptorin Jufo III:n käsialaa.

Rikkonaiset ja synkopoidut kitararytmitykset ovat olleet Stam1nalle tunnusomaisia – jopa siihen pisteeseen asti, että lopputulos on välillä saattanut tuntua liian kulmikkaalta ja erottelevalta. SLK:n tuotannosta vastaava Janne Saksa taas on tehnyt yleissoundista hyvällä tavalla humisevampaa ja mattomaisempaa. Ratkaisu sitoo erilliset soitinelementit yhtenäiseksi, sulan laavan tapaan ylivyöryväksi massaksi. Emil Lähteenmäen kosketinsoitintyöskentely on tässä suureksi avuksi. Ja kun kaikki muutkin on mainittu nimeltä, myös rumpali Teppo Velin pitää tuoda esiin. Hänen työskentelynsä on nykyään niin intensiivistä, että tanner vain tömisee.

Yhtyeet hehkuttavat aina viimeisintä levyään parhaimpanaan. Stam1na voi sanoa niin SLK:sta ilman minkäänlaista itsepetosta.