Etsi
Tuskan kesän 2024 aikataulu ja tapahtumapaikka on lyöty lukkoon.
"Toivon asian rauhallista, kylmähermoista käsittelyä ja prosessointia kaikkien osalta", Christoph Schneider toteaa pitkässä kirjoituksessaan.
Harris sanoo bändin tekevän settilistan ensisijaisesti itseään varten, ei yleisöä.
Julkaistu Infernossa 4/2023.
Toukokuun lopun erikoiskeikat Helsingissä ja Jyväskylässä jäävät Moonsorrow'n viimeisiksi Suomen-klubiesiintymisiksi ennen seuraavan levyn julkaisua.
Varjot katkaisee Herrasen soolouralla yhdeksän vuotta kestäneen levytystauon.
Here For None -niminen pitkäsoitto ilmestyy 18. elokuuta.
"Wretched Path mahduttaa alle kolmeen minuuttiin kaikkea mistä pidämme."
Kappale on toinen maistiainen tulevalta Hunting Grounds -albumilta.
Tapaukset liittyvät seksuaaliseen hyväksikäyttöön, seksuaaliseen väkivaltaan tai raiskaukseen.
Verta, tulta, terästä!
"Erityisen nastaa on vierailla paikoissa, missä ei olla aikaisemmin soitettu", iloitsee solisti Heino.
Hellsinki Metal Festivalin kattaus vahvistuu.
Moonic Productions iskee jälleen.