Etsi
Kappale löytyy juuri ilmestyneeltä Sun paras ei riitä koskaan -ep:ltä.
Kappale on neljäs single tulevalta Enduring Physicality -levyltä.
Päivämäärä pysyy edelleen samana.
Yhtye nähdään Helsingin lisäksi myös Turussa.
Suomeen yhtye saapuu seuraavan kerran kesällä.
Lippupaketit arvotaan 4.4.
Mukana myös bändin biisi biisiltä -kommentit.
Ykköseksi nostettiin Neurosis.
Uutinen Foo Fighters -rumpalin kuolemasta on otettu vastaan raskain sydämin.
Yhtye vahvisti asian sosiaalisessa mediassa.
End Cut on yhtyeen kuudes pitkäsoitto.
Kappale löytyy yhtyeen tulevalta debyytiltä.
Uusi levy julkaistaan huhtikuun alussa.
Jansen solmi hiljattain levydiilin ADA Musicin kanssa.
Mutta varo pimeitä voimia!
Pahat hengitystieongelmat vaivaavat Phil Rindiä.
"Ainoa asia, jolla voimme juurruttaa itsemme tähän hetkeen on hengitys."
Uusi pitkäsoitto ilmestyy toukokuussa.
Erik Grönwall hyppää seuraavaksi Skid Row'n keulille.
Virallinen julkaisupäivä on vasta tulevana perjantaina.
Kappale löytyy yhtyeen viimeisimmältä pitkäsoitolta.
Mukana Moral Hygiene -rundilla myös The 69 Eyes sekä 3Teeth.
Kappale esittelee samalla Medeian Samuli Peltolan sooloprojektin esikois-ep:tä.
Viimeisin pitkäsoitto Krüller ilmestyi helmikuussa.
Dragula on näkemä suosittu karaokebiisi vanhemman väen keskuudessa.