Etsi
United Alive Part II -kiertue siirtyy ensi vuoden puolelle.
Yhtye valmistelee parhaillaan esikoispitkäsoittoaan.
Oikea tarina on neljäs osa yhtyeen singlejulkaisujen sarjassa.
Hevijättiläinen kaiveli VHS-arkistojaan.
Rumpali muisteli myös The Funeral Albumia, joka täytti viime viikolla 15 vuotta.
Tampereelta ja Oulusta kajahtaa 12.-13.6.
Jouni Matilainen, Juhana Heinonen ja Allan Välimaa myös avaavat levyn saloja kappale kappaleelta.
Puolalaisyhtye julkaisi tänään uuden ep:n.
Kappale löytyy hiljattain ilmestyneeltä Kiviristi-ep:ltä.
Sinkku enteilee alkuvuodesta 2021 saapuville odotettavaa albumia.
The Return of the Darkness and Evil täytti 35 vuotta 27.5.2020.
Metallijumalan tunnustukset ilmestyvät syksyllä.
A Heavy Metal Civilization: The History Of Finnish Heavy Metal löytyy Yle Areenasta.
Christian Münzner erosi bändistä kuusi vuotta sitten.
Debyytti-ep myös tuloillaan.
"He ajattelevat, että bändiltä voi tilata musiikkia kuin jostain McDonald'sista", Bill Kelliher tuskailee.
Käsittelyssä Wake Up Dead -klassikko.
Truth on hitaasti liikkuva tunteiden vuoristorata.
Levy näkee päivänvalon elokuussa.
Yhtye juhlii kiertueella Those Who Fear Tomorrow- ja Humanity Is The Devil -albumeitaan.
Uusi albumi on aivan nurkan takana.
Ei onneksi kovin kauas.
Kiitos tästä, Knotfest.
Against the Dying of the Light sisältää yhden uuden kappaleen lisäksi remixejä ja uudelleensovituksia vanhoista biiseistä.
Yhtye julkaisee neljännen pitkäsoittonsa heinäkuussa.