Etsi
Nostalgialaput silmille, sillä tämähän kuulostaa ihan The Keyltä!
Judas Priest -nokkamiehestä tilanne on parantunut takavuosista, muttei tarpeeksi.
"Posereiden täytyy kuolla!"
Bar Loose tarjoaa helpotusta Tuska-nälkään pitkin kevättä.
Darkthrone rakensi aikakoneen 1980-luvulle.
Dim Auran uusin tarjoaa tuhoisia tunnelmia.
Kuura on doom metal -yhtyeen ensimmäinen vinyylijulkaisu.
Pitkäsoitto tärähtää pöytään myöhemmin keväällä.
Berserker on ruotsalaisyhtyeen 11. studioalbumi.
Anselmo on saanut taas kyseenalaista julkisuutta.
Kitaristi sanoo edelleen kärsivänsä puolitoista vuotta sitten sattuneen onnettomuuden seurauksista.
Ex-kitaristi toivottaa myös onnea bändin uudelle kitaristille.
Metallica esiintyy jälleen San Francison sinfoniaorkesterin kanssa.
Vakavaan keuhkokuumeeseen sairastunut kitaristi menehtyi viime sunnuntaina.
Sellaista menoa.
Perkussionisti Chris Fehn ei kuulu enää naamioryhmään.
Illan avaa Musta Risti.
Uusi levy jatkaa tutuilla poluilla. Kylmää, majesteettista ja kosmista black metalia.
Konserttipaikka oli vain kilometrin päässä terrori-iskun tapahtumapaikasta.
Tapahtumassa vierailevat muun muassa Bob Kulick, Ron Keel ja Douglas Blair.
Marilyn Mansonin juhlavuosi sujuu uuden albumin merkeissä.
Devinin luovuus kukkii myös uudella näytekappaleella.
50-vuotias Per Wiberg julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa.
Possessedin uusi levy otti aikansa.
South Park pitää jälleen välivuoden.