Etsi
Julkaistu Infernossa 5/2022.
Dimmu Borgirin arkistoista löytyy kiinnostavaa kamaa.
Survival of the Sickest ilmestyy syksyllä.
"Jos touhu ei enää tunnu hauskalta, on aika astua sivuun", Shaw toteaa.
Raaka menoa ja tunnelmallisempaa ajoa.
Kotkassa rymistellään kolme päivää.
G! Festival - 14.–16.7.2022, Syðrugøta, Färsaaret
Yhtyeen seuraava pitkäsoitto julkaistaan syyskuussa.
"Sinua jää kaipaamaan koko Suomi", Holopainen kirjoittaa.
On Foaming Waves on raumalaisyhtyeen toinen studioalbumi.
Demigodin Slumber of Sullen Eyes juhlistaa tänä vuonna kolmekymppisiään.
Ex-Megadeth-basistin mielestä Exodusin merkitys thrash metal -skenelle on suurempi kuin yleisesti ajatellaan.
Tony Iommi oli esiintynyt jo aiemmin kisojen avausseremonioissa.
Reckoning on 5,5-prosenttinen West Coast -tyylinen IPA.
Yhtye peittosi jopa Beyoncén uutuuslevyn.
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä Survive-albumilta.
Aina välillä eteen tulee yllättäviä menoja. Puhelin tai auto voi hajota yllättäen tai joudut maksamaan kiireellisiä lääkärikuluja. Tili kuitenkin ammottaa tyhjyyttä, joten jostain pitäisi saada nopeasti vähän ylimääräistä rahaa.
Muiden muassa Bodies-hitistään tuttu bändi on yhä kehissä.
Sonata Arctica kiertää Suomea 11 akustisen keikan verran.
Slipknotin seitsemäs studiolevy on ulkona syyskuun lopussa.
Anthrax-kitaristi Scott Ianin ja muita nimihahmoja sisältävä Motor Sister muuntui coverbändistä omia biisejä tekeväksi, 1970-lukulaisen rockin hyveitä kanavoivaksi ryhmäksi.