Etsi
LφVE & EVφL -tupla-albumi ilmestyy kuluvan kuun aikana.
Julkaistu Infernossa 5/2019.
Michael "Keith" Kirkum jätti perustamansa sludheyhtyeen vuonna 2013.
Edellisestä esiintymisestä on vierähtänyt lähes 20 vuotta.
Exhumedin uusimmalla möyritään jälleen hurmeisissa merkeissä.
Paluun tehnyt yhtye keikkailee syksyllä ahkerasti ulkomailla.
Rammstein - 10.8.2019 Ratinan stadion, Tampere
Tulevana keväänä bändi keskittyy uuden biisimateriaalin työstämiseen.
Kyllä vain, mekin olimme Flow-festivaalilla – ensisijaisesti goottirockin legendaosastoa edustavan The Curen takia, mutta oli siellä muutakin.
Michael Berberianin mukaan viisumihakemukset viivästyivät muun muassa bändin kokoonpanomuutosten vuoksi.
Uutta Mayhemiä tulossa syksyllä.
Bändi kuittasi peruuntumisen johtuneen "odottamattomista viivästyksistä" lupia haettaessa.
Kitaristin ensimmäinen soololevy ilmestyy lokakuussa.
Downing nousi lavalle Bloodstock-festivaaleilla ex-Manowar-kitaristin bändin kanssa.
Yhtye kiertää syksyllä myös Eurooppaa.
Maestro Downing palasi tositoimiin Ross the Bossin kanssa.
Noora Louhimo nousi metallikansan tietoon liityttyään Battle Beastiin vuonna 2012. Nyt käsillä on jo neljäs Louhimo-eran levy, No More Hollywood Endings. Se on täyslaidallinen modernia metallia, jonka suurissa tunteissa riittää tulkittavaa.
Mielipiteitä takuulla jakava Babymetal tulee taas!