Etsi
Yhtye vakuuttaa, ettei O'Brienin edesottamuksilla ole vaikutusta tuleviin keikkoihin.
Nostokuvan Black Sabbath ei liity tapaukseen.
Waste of Space Orchestra esittelee kotimaisen yhteistyön tuloksena kasvaneen hedelmän.
Julkaistu Infernossa 8/2018.
Maaliskuussa tärähtää.
Sadaskuudeskymmenesneljäs Infernon numero julki perjantaina 21. joulukuuta.
Patrick O'Brienilla on tietojen mukaan mennyt niin sanotusti lujaa.
Jeremy Spencer siirtyy syrjään rumpupatteriston takaa.
Muita elämäntyöstään palkittavia ovat muun muassa George Clinton ja Dionne Warwick.
Blut aus Nordin aivoriihestä syntyy myös tällaista kamaa.
Liput myynnissä nyt.
Yhdysvaltalaiset nähdään Helsingissä, Tampereella ja Seinäjoella.
Tom "Angelripper" Such on huolissaan tulevista sukupolvista.
Sludgetrion toinen albumi ilmestyy tammikuussa.
Tuloss uusi levy, joten sen kunniaksi myös uusi biisi.
Richard Kruspen mukaan levy tulee näyttämään yhtyeen koko potentiaalin.
Alehintaiset early bird -liput myynnissä.
Mukana myös Kvelertak ja Heilung.
Nightwish – 15.12.2018 Helsinki, Hartwall-areena