Etsi
Bändin vahvuudessa on tällä hetkellä basistin mentävä aukko.
Laulaja harmittelee, miten harva yhtye erottuu edukseen omaperäisyydellään.
Hyvinkään rokkijuhlien viimeiset artistikiinnitykset on nyt julkaistu
Sami Hinkka sanoo Ensiferumin olevan ennen kaikkea melodinen metalliyhtye.
Death Angelin yhdeksäs studioalbumi on valmis-
Stam1nan kahdeksas albumi Taival on kuulaasti soiva ja raskaasti möyryävä muistojen täyttämä matka surun mustimmista syövereistä kohti uuden aamun autuasta kajastusta. Tarinan varrella elämänlanka katkeaa, rakkaita haudataan ja aarniometsän takaa löytyy ateistin taivas.
Neljän biisin ep tulee sisältämään tanakkaa kamaa.
Kataklysm on kuulunut kanadalaisten bändien eturintamaan lähes 30 vuoden ajan.
Uutta matskua legendoilta.
Amorphisin viime vuonna jättänyt ja sen jälkeen Flat Earth -yhtyeen perustanut Niclas Etelävuori on huomannut, että kun ei jätä itselleen vaihtoehtoja, on pakko pärjätä.
Jinjer pitää nimeään yllä uudella musiikkivideolla.
Toukokuussa on mahdollisuus nauttia mainiosta progemetallista.
Yhtye starttaa tänään Euroopan-kiertueensa.
Seksiä, huumeita, viinaa, väkivaltaa, kuolemaa, tuhoa ja kaaosta = Mötley Crüe.
D.R.I. heittää Porisperen lisäksi keikan Helsingin Ääniwallissa.
Agony Walk on Vesa Rannan ensimmäinen puhdas kuvateos.
Nykyään klassikkostatusta nauttiva Symbolic sai aikanaan nihkeän vastaanoton, muistelee rumpalilegenda.
Yhtye nousee tänään lavalle Helsingin Jäähallissa.
Uusi biisi eksyttää kuuntelijan keskelle Aokigaharaa, kuuluisaa japanilaista itsemurhametsää.
Godthrymm on selkeästi doom metalin asialla.
Nostalgialaput silmille, sillä tämähän kuulostaa ihan The Keyltä!
Judas Priest -nokkamiehestä tilanne on parantunut takavuosista, muttei tarpeeksi.
"Posereiden täytyy kuolla!"
Bar Loose tarjoaa helpotusta Tuska-nälkään pitkin kevättä.
Darkthrone rakensi aikakoneen 1980-luvulle.